Lempeä jättiläinen

Tiesin odottaa Pedjan tuntia lauantaille, mutta hätkähdin luettuani listalta ratsuni: Albert. Vaaleanrautias ruuna on ainakin 170 cm korkea ja letkeäliikkeinen. Monet, erityisesti naiset, vieroksuvat tai pelkäävät sitä. Albertin sanotaan olevan raskas, arvaamaton ja heittävän ilkeitä pukkeja. Usein olen nähnyt Albertilla käytettävän gramaaneja – hätäjarruina – ja niistä huolimatta ryöstävän hurjana ympäri kenttää. Pedja ei usko gramaanien tehoon Albertilla, vaan uskoo ruunan taistelevan niitä vastaan ja on luultavasti oikeassa.

Ensimmäisen kerran näin Albertin tunnilla, se kulki jännittyneesti pää pystyssä passiivisen teinipojan alla. Se näytti herkältä ja koostaan huolimatta mukavaliikkeiseltä. Sanoin Anthonylle haluavani ratsastaa sillä joskus, mutta en oikein saanut siihen vastausta. Heh. Nyt kun molemmat Albertin vakioratsastajat (sekä Anthony) olivat lomalla, sain viimeinkin tilaisuuden.

Albert odotti karsinassa satuloituna ja se kääntyi kutsusta luokse ovelle. Vaivihkaa se oli siirtämässä etukaviotaan jalalleni, mutta ehdittyäni huomauttaa asiasta, se kohteliaasti muutti mieltään. Satulavyötä kiristäessäni, kuulin kun hampaat haukkasivat ilmaa lähellä kylkeäni. Ojentaessani kättä ohjalle, Albert haukkasi uudestaan korvat luimussa. Törmättyään nyrkkiini, kääntyi korvat höröön ja ruuna katseli minua uteliaasti. Ajattelin antaa sille miellyttävämpää ajateltavaa ja rupesin hieromaan sen kaulaa. Albert osoittautuikin äärettömän kutiavaksi hevoseksi ja melkein käpertyi syliin sään ja lavan rapsuttelusta.

Katsokaa nyt tuota epävarmaa ilmettä. Piti rapsuttaa korvien
välistä, että sai edes vähän  jännittyneisyyttä pois naamalta.

Kun viimein oli aika lähteä, Albertilla kesti hetken saada itsensä liikkeelle. Minusta tuntui kuin se olisi ollut ihan yhtä epäuskoinen pienestä ratsastajastaan kuin kaikki muutkin tallilaiset. Siivosti kuitenkin päästiin korokkeelle, selkään ja tallinpihalle odottamaan lähtöä. Nauratin ohikulkijoita raapimalla Albertin säkää, kun ruuna nautti ilveillen, huuli pitkänä tötterönä.

Kentällä Pedja käski ratsastaa Albertia pitkällä ohjalla ja odottaa sen alkavan luottaa minuun. Albert vaappui joka suuntaan, eikä meinannut millään herätä liikkeelle. Käytin varovasti raippaa, kun olen kuullut siitä tulevan ne kammottavat pukit. Albert ei kuitenkaan kuin hieman huiskauttanut häntää ja askelsi tahdikkaammin eteen. Taisi pukit tulla kovemmasta kannusten käytöstä tai jos raippaa käytti samalla kun pidättää ohjista.

Hyvin pian Albert alkoi laskemaan niskaansa ja samalla painamaan kädelle. En tehnyt ohjilla mitään, vaan polkaisin jalalla ja samalla kiristin vatsalihaksia. Niin ruuna keveni edestä ja nosti selkäänsä. Albert ei ole ollenkaan raskas, kun sitä ei pakota mitenkään. Se tuntuu suorastaan nöyrältä ja miellyttämisen haluiselta!

Kolmikaarisella kiemurauralla Albert kyllä taipui, mutta se ei meinannut samalla haluta liikkua eteen. Pienen jumppaamisen jälkeen pääsimme taipuisuudesta ja tahdista yhteisymmärrykseen. Sitten teimme ravi-laukka siirtymisiä. Ensimmäisen laukannoston tein kevyestä ravista ja jäin kevyeeseen istuntaan. Sitten kun sain sisäpohjetta tahdittamalla laukan oikeasti rullaamaan, istuin hiljaa alas. Pedjalta sateli kehuja hevosen rentoudesta ja eteenpyrkimyksestä.

Loppuravit pitkin ohjin ei enää edennyt omalla moottorilla, mutta fiksu Albert tiesi tunnin olevan ohi ja odotti vain talliin pääsyä. Pedja kehui, että näkee minussa jo kehitystä, erityisesti itseluottamuksessani. Voihan se hyvin olla, etten ole niin itsevarma, kun hevoset ovat niin erilaisia kuin mihin olen viimeisen kymmenen vuoden aikana tottunut.

Vein Albertin suihkuun, kun se reppana hikoili niin että silmienkin päältä tiputteli. Seurustelin sen kanssa vielä hetken ja päästin karsinaansa piehtaroimaan. Toivottavasti pääsen ratsastamaan sillä toistekin!

#32

Coco-murustelua

Kello soi 6.00. Vaiennan sen haparoiden ja yritän nousta hiljaa. Kännykkä putoaa kolisten lattialle ja yöpöydällä olevat esineet rahisevat, kun etsin särkylääkkeitä. Kipeä korva on herättänyt joka yö ottamaan kivunlievitystä.

Pukeutuessani sporttiliivin kuminauhan napsahdus kuulostaa hiljaisuudessa paukahdukselta. Hiuksia harjatessa harja putoaa kolisten lattialle. Hipsin keittiöön. Kofeiinitablettia etsiessäni pudotan jääkaapin ovesta ison magneetin lattialle. On mahdotonta olla hiljaa!!

Myöhästyin metrosta, mutta ehkä muistin sukkani tällä kertaa... Tuntilista oli hämmentävä: ei opettajaa eikä self-ride merkintää. Ratsastaisin Cocolla!

Tervehdysten ja tuttujen säätöjen jälkeen hinauduimme Cocon kanssa kentälle. Katinka huikkasi liittymään kuuden muun ratsukon joukkoon. Asia selvä. Noukin raipan käteen ja aloin saamaan poniin eloa. Tyynesti lämmiteltiin ja laukannostotkin sujuivat yhteisymmärryksessä. Humputeltiin ok ponilaukkaa kummassakin kierroksessa.

Pari kertaa Coco keräsi koipia alle ottaakseen ritolat, mutta sain sen rentoutumaan nopeasti, joten vältyttiin äkkilähdöiltä. Katinka näki yhden ja ehti sanomaan Oh, here we go vaikka poni rauhoittui jo ennen lauseen päättymistä. Se on niin herkkis ruuna – kunpa joku ostaisi sen omakseen.

Katinka pyysi tekemään avotaivutuksia, jotta saisin oikean pohkeen läpi. Coco paransi hieman ja tunsin ajoittain selän nousevan satulan alle. Kiva! Mutta sitten olikin jo aika lopettaa.

Coco tuntui paljon paremmalta, kun se on käynyt säännöllisesti tunneilla ja päässyt tarhaan sekä kävelykoneeseen. Suihkuun jonotimme vihreällä ja pesun jälkeen pääsimme levolle.

#31

Seurallinen pusupoika

Kadonneen pohjeavun metsästys

Yritin heti alkuunsa herkistää Lilyn pohkeelle, kuten viikko sitten Pedjan tunnilla. Mutta mikähän lie oli, kun tamma säntäsi aina pohkeen edelle tai raahusti sen takana. Johtuiko se taas possujunassa kulkemisesta, mene ja tiedä. Ja kun ei kerran pohje mennyt perille, mitä luulette tapahtuneen kolmikaarisilla kiemuraurilla tai pohkeenväistöissä. Viime viikon nätit laukannostot olivat muistoissa vain, kun pää pystyssä juostiin kiitoravin kautta. Ääh.

Uutena tehtävänä oli lyhyen sivun keskeltä puoliympyrä, josta jatkoimme diagonaalille lisätyssä ravissa. Lily lisäsi upeasti jalasta. Pienenä miinuksena näihin lisäyksiin oli ohjalla makaaminen. Loppuravit jälleen tampattiin kuin junaraiteilla. Kun lähdimme kentältä, porttien avaaminen ja sulkeminen sujui niin täydellisesti ettei mitään rajaa.

Anthony oli kokonaisuuteen tyytyväinen, kun tamma liikkui eteen. Mulle jäi vähän irrallinen olo, kun pelasimme yhteen vain hetkittäin ja muun ajan haahuilimme omiamme.

Tänään en päässyt hoitamaan Lilyä pois, kun sille tuli talutusratsastaja ratsastustunnille. Hyvän viilennyksen poni sai. Kuulin myös, että Anthony on pari viikkoa reissussa, joten saamme jälleen sijaisopettajan. Harmilliessti Pedja ehtii omalta reissultaan takaisin vasta 18. päivä, joten on vielä mysteeri kuka opettaa ensi viikolla.

#30

Ponin lennättämistä

Lily ja kurkistava Rosie.

Lauantaina Anthony valmensi viikonloppukisoihin osallistuvaa ratsukkoa, joten ryhmämme sai sijaisopettajan. Pedja, eli Predrag Marjanovic on tuttu näky tallialueella ja hevosen selässä. Minulla on ollut hieman ronskin ratsastajan kuva tästä pitkänhuiskeasta herrasta. Pedja käveli perässämme kentälle ja käski hoputtamaan Lilyä kävelemään reippaammin. Sanoin ettei se oikein onnistu kun hetken perästä taas laahustaa. Silmät tuikkien Pedja näytti kouluraippaa kädessään ja tarjoutui antamaan vauhtia. Naurahdin reaktion olevan korkeintaan pukittelua, muttei eteen päin pyrkimistä. Pedja lupasi todistaa toisin.

Pedja pyysi meidät kolme ratsukkoa kentän keskelle ja kysyi missä vaiheessa olemme. Vastaukseni oli helppo: täytyy saada Lily reagoimaan jalalle. Pedjalla oli kaikille oivat ohjeet perusteluineen – tiesin heti tunnista tulevan hyvän! Lilyn lääke oli tänään tämä: pyydä eteen, napakat taputukset jalalla ja lopuksi raipalla jos liikettä ei tapahdu. Tämänhän pitäisi olla minulle selvää pässinlihaa, olen tehnyt tätä vuosia! Jotenkin en taaskaan vaan ole osannut viedä asiaa loppuun asti. No, alkuun 'lennättäminen' toimi hyvin ja Lily lisäsi hienosti vireystasoa.

Yhtäkkiä Lily alkoi hyytyä ihan kunnolla, kunnes kävelimme etanavauhtia ja lopulta pysähdyimme. Tunsin Lilyn köyristävän selkää, joten odotin sillä olevan kakkahätä. Mutta mitä vielä, se vanha akka vain paistatteli päivää! Olin lähettämässä ponia liikkeelle hyväksi todetuilla vaiheilla, kunnes jouduin käyttämään raippaaa. Ei reaktiota, ei edes hännän heilautusta. Siitähän tuli sellainen huomauttelujen sarja, jotka kerta toisensa jälkeen annoin vähän kovemmin. Pedja käski läväyttää ihan kunnolla, jota noudatin vain osin. Lily potkaisi napakasti sivuun ja hypähti liikkeelle, hieroin sen kaulaa kiitokseksi Pedjan kehuessa pitkin ohjin hölkyttämistämme.

Täytyy tässä vaiheessa muistuttaa, että Lily kulkee yleensä pikkulasten tunneilla. Siellä se on saanut hölkyttää pää polvissa, eikä muksut ole uskaltaneet kuin istua kyydissä.

No, tästä lähtien tamma vastasi pohkeisiini paljon nopeammin ja herkemmin. Poni oppi ettei tätä ratsastajaa pikku potkut säikäytä, eikä eteenpäin hypähtämisestä jäädä ohjiin roikkumaan. Pedja pyysi tekemään itsenäisesti ravi-laukka siirtymisiä. Laukannostot olivat rauhallisia ja laukka tahdikasta ja eteen pyrkivää. Lily kulki selkä alhaalla ja pää koholla, mutta se pysyi rauhallisena. Luulen, että osa sen vouhkaamisesta on tullut siitä ettei se jaksa kantaa itseään vaikka sitä siihen vaaditaankin.

Pedja tarjosi minulle sen, mitä olen salaa Anthonyltä yrittänyt tehdä: saada hevonen ensin liikkumaan eteen ja sitten vasta pyytää muita asioita. Muutamien laukkasiirtymisten jälkeen Lily hakeutui itse satulan alle pehmeään peräänantoon. Eikä sitä 'pelottanut' katsomot tai toiset hevoset! Hei me laukattiin koko porukka yhtäaikaa, samalla kentällä pyöri kaksi muuta ratsukkoa milloin mitäkin askellajia! Eikä kukaan törmännyt eikä kuollut, heh...

Lily oli kiitettävän näppärä puikkelehtimaan milloin minkäkin hevosten välistä, luottaen etten anna kenenkään tulla kohtisuoraan päin. Pikkutamma ei myöskään tuntenut vetoa osaston perään, kun kaikki menivät omia polkujaan. Pedja huomautteli jäykästä lantiostani koko laukkaamisen ajan ja minun olikin vaikea saada itseni rentoutumaan sisään kaatuvan ponin selkään. Lilyn oikaisu saa jäädä johonkin toiseen kertaan, nyt olimme tyytyväisiä tästä rennosta eteen pyrkimyksestä!

Loppuraveista nautimme kumpikin, kun pitkin ohjin pitkää ja matalaa ravia tampattiin hyvässä tahdissa. Pedjakin kehui, että näyttää poni luottavaiselta ja eteenpäin pyrkivältä. Jäimme kävelemään toisten kavereiden jatkettua talliin. Lily oli aivan hikinen ja puuskutteli korvat höröllään. Kun viimein lähdimme tallia kohti, pyysin Lilyn portin viereen. Yritän suosia vasenta puolta, jotta ponilla on aina mahdollisuus nähdä portti kunnolla. Sain avattua ja suljettua kentän kiinteän portin, päästämättä kertaakaan siitä irti. Kehuin tammaa vuolaasti ja tepsuttelimme mäkeä alas viimeiselle portille. Brunssiaika lähestyi, joten autoja tuli ja meni, mutta Lily tyynesti kuunteli miten halusin sen portilla toimivan.

Idioottimainen hangonkeksihymy naamalla ratsastin satulahuoneen viereen ja laskeuduin satulasta. Olen nähnyt Lilyn kiskovan päätään, kun siltä yritetään ottaa suitsia pois. Silloinhan sille on jäänyt kuolaimet suuhun ja pieni paniikki siitä on tietysti seurannut. Mun kanssa se on ollut lähinnä pientä jännitystä, mutta kun odotan Lilyn laskevan päätään ennen kuin otin suitset pois, se antaa ne rauhassa pois. Tänään Lily ei reagoinut suitsien poistamiseen mitenkään.

Nuoren näköinen tallityttö Pam on Lilyn entinen groomi ja hän vieläkin viettää ponin kanssa niin paljon aikaa kuin ehtii. Hän tuli ottamaan Lilyn varusteet ja kyseli tunnin sujumista. Pamin kanssa kehuttiin Lilyä kilpaa, on se vaan niin erityisen ihana tapaus. Lily tykkää hoitajastaan myös paljon, sillä olen kuullut tamman hörähtelevän Pamin perään vaikkei tämä ole ollut tulossa lähellekään ponien puolta.

Perusteellisen suihkun jälkeen seurustelin hetken Lilyn kanssa karsinassa. Kävin auttamassa erästä yksinäistä opettajaa viiden alkeisratsastajan kanssa ja sitten läksin kotiin.

#29

Lentävä yksisilmäinen

Viime ratsastustunnista on kaksi viikkoa aikaa, enkä ole ehtinyt kynäilemään siitä tarinaa. Alkuhömpötykset taisi sujua ihan normaaliin tahtiin, mutta laukkaaminen olikin sitten niin jännittävää. Katsomon puoleinen pitkä sivu laukattiin joka kerta poikittain ja muutenkin oltiin aika pörheinä. Anthonyltä tuli ohjeena, että laukkaa vaan toisessa päädyssä kun täällä on niin pelottavaa. No en kyllä usko siihen pätkääkään, kun ei katsomo pelottanut ennen laukkaamista yhtään. Taitaa laukkaaminen ratsastajan kanssa olla vieläkin erityisohjelma tuollaiselle pikkulasten raahustajalle. Pörhöttäminenhän on minulle ihan tuttua, että ei siinä kuskia jännittänyt lainkaan. Voimat siinä kyllä loppui kesken, kun ei kuitenkaan ollut arabin herkkä poni.

#28

Jälkikirjoitus: Nyt muistinkin, että kun ei ravilisäykset oikein onnistuneet, Anthony laittoi mulle kannukset. Löydettiin pienet, jotka menivät kapeaan buutsiin. Varovasti tunnustellen niillä oli hyvin tehoa. Kysyin Anthonyltä, milloin Lilyllä on viimeksi ollut kannukset ja vastauksena tuli: never. No kiva, jatketaan siis varovasti! Mutta hyvin meni jalka läpi, kun tamma niitä ihmetteli.

Yritin käydä kuvaamassa yläkentän jylhää maisemaa, mutta eihän se tietenkään kameralle tallentunut.

Yläkentälle johtava tie. Yleensä suuntaamme vasemmalla näkyvän sillan kautta, sillä tulemme nurmiradalta, eli kentän suunnalta eikä suoraan tallista.

Mikä pettymys! Kuvaan en saanut korkeuseroja ja pilvisyyskin haittaa horisontin näkymää.

Erityisesti hevosen selästä, selkeällä säällä näkymät olisivat huikeat!

Kotimatkalla pusikoissa rasahteli, kun puolen metrin mittaiset liskot pyrkivät karkuun. Upea lintu lakkasi laulamasta, kun huomasi minun jääneen kameran kanssa tuijottamaan. Minnehän tuokin portti johtaa...

Keulimista ja pierupukkeja

Harmaa aamu alkoi satulavyön etsimisellä. Edellisellä kerralla löydetty satula oli sentään paikoillaan Lilyn telineessä. Päästään arka Lily otti hoitotilanteen rennosti lyhyen niskahieronnan jälkeen. Tamma suorastaan käänsi päätään syliin, jota se ei aiemmin ollut minulle tehnyt. Mentiin taas yläkentälle ja Lilyn askel tavalliseen tapaan tahmautui astuessaan portista sisään.

Alkuravien jälkeen otettiin pohkeenväistöjä käynnissä. Erään vasemmalle väistämisen päätteeksi Lily yhtäkkiä heitti jalat levälleen ja tuijotti maahan. Ennen kuin kerkesin sen ihmeempää tekemään, poni hypähti takajaloilleen ja iski vuoron perään etusia maahan. Näin sivusilmällä etujalkojen kiepahtavan ulkokautta kaaressa maahan. Sitten Lily teki salamannopeita väistöliikkeitä, takaosan pysyessä paikoillaan, kuin hakien pakosuuntaa. Näytin pehmeästi suunnan ja pyysin istunnalla käyntiä. Yllätyksekseni poni lähti haparoiden kävelemään tarjottuun suuntaan. Hengittelimme hetken ja sitten jatkettiin reippaasti, hyvin pyöreänä eteenpäin.

Diagonaaleilla ei tänään lisäykset onnistuneet, parhaimmillaan Lily vain tikkasi kovempaa vauhtia. En millään saanut tammaa avuille, se vain puoliajatuksissaan teki mitä pyydettiin. Muutamia kertoja onnistuin saamaan ulkopohkeen läpi ja ponin suoraksi kantamaan rehellisesti itsensä.

Ison Albert-ruunan säikähdyksen ja Lilyn paniikkikohtauksen jälkeen Anthony pyysi laukat varovasti yksi kerrallaan. Kun ne pohkeet eivät edelleenkään olleet läpi, Lilyn nostot olivat ihan karseita. Laukka taas oli ISOA, ylämäkeen tamppausta. Tänään laukkasin isolla hevosella, enkä pienellä ponilla. WAU! Tunsin, että Lily oli vain semisti avuilla ja olin varautunut ihan kaikkeen. Mitään ei sitten kuitenkaan tapahtunut. Vielä kun satula pysyisi paikoillaan...

Viimeiset ravit oli muutoin tahmeita, mutta aina kun jäimme muista jälkeen, Lily lisäsi kevyesti ja korrektisti muut kiinni. Harjoitusravissa otettiin siirtymisiä pysähdykseen. Kovalla työllä sain Lilyn pysähtymään takaosalleen ja osa ravisiirtymisistä oli riittävän energisiä. Pientä turhautumista vaille oikein hyvä tunti.

Löysin pesupaikalta hierontahanskan, joten Lily sai ansaitsemansa hierontapesun. Vietyäni sen karsinaansa, oli Cocon vuoro.

Cocon kävin kuorimassa purukerroksen alta, puin juoksutuskamppeet ja talutin pienelle juoksutusareenalle. Tässä vaiheessa oli alkanut tihuttamaan vettä, mutta olin jo valmiiksi hiestä märkä. Käveltyään hetken, poni siirtyi pyynnöstäni raviin. Yhtäkkiä Coco kuuli jotain ja lähti komeiden pierupukkien säestämänä kiitolaukkaan. Kierroksen huhkittuaan poni rauhoittui ja laukkasi kelvollista, rauhallista laukkaa.

Ruunan lämmettyä, pyysin ajoittain pitempää ravia ja hyvin se Cocoksi venyikin, jännittymättä tai rikkomatta laukalle. Toiseenkin kierrokseen ensimmäinen laukka käynnistyi pierupukeilla, mutta siitä ei enää seurannut kiitolaukkaa. Työstin vasenta laukkaa siirtymisillä ja reippaammalla tahdilla. Vasen takanen vaan ei pysty ponnistamaan kunnolla. Kiva oli kuitenkin seurata, että Coco työskentelee rennommin ilman ratsastajaa, vaikka kaula ei pehmeästi myötääkään.

Vietyäni Cocon karsinaansa lounaalle, kävin toimistolla kuittaamassa ratsastustuntini. Juttelin Anthonyn kanssa Lilyn satulasta. Sanoin, että satula kippailee ja irtoaa selästä laukassa. Jos poni loikkaa sillä hetkellä sivuun, meikä lentää kaaressa. Sivusta kuunnellut Paddy heitti, että "sulla pitää vaan olla parempi tasapaino niin et lennä". No, enkös juuri siksi käy täällä kun mulla ei ole? ja siihen ei Paddylla ollut vastausta. Heh.

Sateen takia en ottanut kuvia, kännykän ollessa kuivassa pukuhuoneessa turvassa.

#27

Liitelyä

7.30 tuuli yltyi ja taivas tummui. Porukkaa valui joka suunnalta tallin suojiin ja sain Anthonyn kiinni etsimään Lilylle satulaa. Kappas, kun on tynnyrin mallinen, lihakseton ja kaarevahko selkä. Ei meinannut löytyä satulaa, heh. Pidettiin kaatosadetta Lilyn karsinassa satuloita sovitellen, kunnes päädyttiin yhteen vanhaan koulusatulaan. Anthony löysi siihen sopivan kouluvyön ja sitten kello olikin jo kahdeksan ja sadekuuro väistynyt.

Kipittelimme viimeisinä kentälle, josta Anthony pian kävi hakemassa meidät "We're going to heaven". Seurasin ihmeissäni porukkaa ensin nurmiradalle ja sitten asfalttisillalle. Ahaa, ratsastaisimme yläkentällä tarhojen takana. Näkymät oli upeat!! Täytyy ottaa kamera mukaan seuraavalla kerralla. Annoin Lilyn ihmetellä ympäristöä pyörittelemällä ponia jännimmissä nurkissa.

Jo käynnistä tunsin, että satula oli parempi: Lily käveli pitkin askelin, lavat liikkuen. Ravissa marssimme isomman Casperin ohitse, täykkäreiden perään. Jouduin keskittymään kieroutuneeseen kroppaani ja Lilyn vastahankaiseen asettamiseen niin paljon, että kolmikaarisilta kiemuroilta siirryttyämme nelikaarisiin, reittivalinnat meni vähän miten sattui. Pohkeenväistöt sujuivat paremmin kuin aiemmin, Lily pysyi liikkeellä samalla kun väisti. Väistöt meni ok ravissakin, vaikka vieläkin tunnen kroppani vähän vääntyilevän.

Kiemuroiden väliin otettiin diagonaaleja lisätyssä ravissa – ja voi pojat – Lilyhän venyy! Anthony laukoi ihastuneita kommentteja ja allani tunsin liitokavion rytmikkäät ponkaisut. Tammasta irtosi niin kivaa ravia, että sen kanssa olisi voinut lähteä kisoihin.

Neljä ratsukkoa jaettiin kahdelle pääty-ympyrälle ja parit laukkasivat vuorotellen. Meidän nostot tuppasivat olemaan jännittyneitä, pää pystyssä lähtöjä. Muutoin Lilyn laukka oli kivaa, tuttua jumppapallon joustavaa. Jouduin kapuamaan alas ja siirtämään satulaa taaemmas, kun se valui laukan aikana eteen.

Ensimmäistä kertaa Anthony pyysi loppuraveissa antamaan ohjaa, jotta hevoset saivat venyttää eteen-alas. Lily tamppasi tutun tuntuisesti pää alhaalla, pitkää, rentoa ja rytmikästä ravia. Se oli niin hieno! Lily liikkuisi mielellään vähän matalammassa muodossa muutenkin. Siksi se on vähän hankala, kun saan sen liikkumaan nätissä muodossa ja ykskaks se melkein katselee yläkautta silmiin. Siitähän tietysti seuraa "shorten your reins, Miia!". No joo, mutta kun äsken ne oli ihan hyvät. Tsih!

Lilyllä oli nautinto ratsastaa! Pesujen jälkeen se jäi karsinaansa. Cocolla ratsastaa säännöllisesti nyt joku nuori, joten hyvillä mielin jätin sen puuhiinsa. Yritän järjestää lisää ratsastusaikaa Lilyn kanssa... Lily kulkee niin paljon pikkulasten tunneilla, ettei se ole jumissa mistään ja se liikkuu kevyesti säännöllisesti. Ainoa vaan, ettei sillä ole lihaksia.

Säkää on enemmän kuin muutamilla muilla, mutta kun lihakset puuttuu.

#26

Hässäkkää ja huono satula

Lily ja Rosie

Tallilla oli koulukilpailut, joten tunnin veti sijainen. Roy opettaa toisella tallilla, mutta käy keikkailemassa Saddle Clubilla. Vaikka hän on oikein pätevä, taisi kiinnostus olla jossain muualla. Jos halusit opetusta, piti mennä hänen ympärilleen pyörimään. Uralla ratsastaviin hän ei juurikaan kiinnittänyt huomiota, eikä hän jakanut tehtäviä.

Lily oli äärimmäisen tahmea. Olin kuvitellut, että tammaan tulisi vipinää äänilaitteita kyttäillessä – mutta ei. Roy huomautti, että satula kippaa pahasti eteen ja puristaa lapoja. No eihän silloin hirveästi voi liikkua. Kohmeloisen ponin kanssa väsyin pian ja Lilykin taisi väsyttää itsensä jännittämällä, sillä se kompuroi aika paljon loppua kohden.

Ponia pestessäni huomasin, että satula oli puristanut kuivat läntit sään molemmille puolille. Anthony oli jo edellisellä viikolla huikannut, että etsitään Lilylle uusi satula, mutta sehän taas jäi.

Cocoa en juoksuttanut, kun joku jo ehti ennen minua.

#25

Ponitammaa ja poniruunaa

"Näytä nyt sitä nätimpää puolta naamasta. Ai pitiks minunki poseerata häh..."

Anthony siirsi minut tänään Katinkan ryhmään, jossa olisi muuten ollut vain kaksi ratsastajaa ja Anthonyn tunnilla oli uudelleen koulutuksessa oleva ex-laukkahevonen. Katinkalla on mukavampi ote ratsastamiseen, vaikka hän pajattaakin niin kamalan paljon. Hevoset verrytellään ennemminkin pitemmällä ohjalla kuin vaaditaan heti pakettiin. Lily muisti minut viime viikolta, sillä se oli alusta lähtien rento ja alkuravit kulki mielellään matalaa, pitkää ravia.

Ravien jälkeen tehtiin käynnissä pohkeenväistöjä. Lily ei juuri laittanut tassua ristiin ja pyysinkin vain pari askelta kerrallaan. Katinka kertoi, ettei Lilyllä paljoa niitä ole tehty ja se tuppaa jännittymään kovasti väistöjä pyydettäessä. Pyrimme pitämään homman kivana ja usean toiston jälkeen Lily alkoi rentoutumaan väistäessäänkin.

Aloitimme laukat oikeassa kierroksessa ja Lily tapaansa pongontti menemään ihanaa jumppapallolaukkaa. Vasemman laukan nosto kävi rivakkaan, mutta sain helposti pikkutamman avuille. Lilyllä on tapana olla säpäkämpi vasemmalle. Liekö syynä sokea oikea silmä. Tänään en laukassa saanut Lilyä nojaamasta vasempaan reiteeni. Enkö sitten saanut itseäni riittävän suoraksi, mutta vasen (sisä) pohje ei mennyt ollenkaan läpi ja tamma kaatui koko ajan sisään. Ulkoavut menivät kuuroille korville. Muutenkin Lily pelkäsi tai 'pelkäsi' paljon enemmän ympärillä olevia hevosia ja hötkyili tiheään. Tai sitten sillä oli vaan tammapäivä. Äh. Tammat...

Katinkalta satoi koko ajan kehuja ja hän kertoi, ettei Lily juurikaan pääse muksujen tunnilla laukkaamaan. Tamma on huisin varovainen aloittelijoiden kanssa, mutta jo jatkokurssilaiset saavat liian rivakkaa kyytiä. Lily ymmärrettävästi väsyi parin laukkapätkän jälkeen ja tyydyttiin käyskentelemään ja seuraamaan muiden suorittamista.

Suihkuttelun ja juomisen jälkeen kävin satuloimassa Cocon. Edelleen ruuna luimisteli minulle, kun lähestyin mutta tällä kertaa ei kääntynyt pois. Satuloin Cocon irti ja sain odottaa ainakin pari minuuttia herran haukottelun päättymistä. Päästyämme kentälle huomasin olevani jo aika väsynyt ja Coco oli taas taipuisa kuin tankkeri. Yritin irrotella hieman laukkaamalla kevyessä istunnassa, mutta etenkin vasen laukka on aivan kaameaa. Sulku- ja avotaivutukset Coco sentään tajuaa jo heti, kun niitä pyytää. Eikä poni saanut hepuleita kertaakaan. 

Suloinen se on, kun aina korvat täpäkkänä kuuntelee ratsastajaansa. Jumpattiin mitä pystyttiin käynnissä ja vein puolen tunnin päästä Cocon takaisin. Ensi viikolla vain juoksutan sen... Hyvästelyt jäivät lyhyeen, kun Coco näki vain täytetyn ruokakuppinsa – hah.

#24

Onnistumisen tunteet

Henkan kanssa ei alkukankeuksien jälkeen pelottanut koskaan mikään, enkä nuoruudeltani älynnyt hirveästi kyseenalaistaa taitojani. Sitä vaan mentiin. Kaikkialle ja miten vaan halusin.

Joskus on vaikea selittää miksi ratsastaa ja mistä kokee onnistumisen tunteita. Ratsastettuani Cocolla ensimmäisen kerran, koin onnistuneeni. Tunnilla ei tehty mitään ihmeellistä, mutta nelikaarinen kiemuraura ei vain hahmottunut pohjaan, joten räiskittiin miten sattuu. Suorastaan siis epäonnistuin, mutta se ei vaivannut minua.

Ystäväni tietävät kuinka tuskallisen tietoinen olen virheistäni ja miten pitkän tien olen kulkenut negatiivisten ajatusten vähentämiseksi. Joten olin hieman yllättynyt havaittuani etten koe onnistumisena oikein suoritettua ratsastustehtävää. Eikä minua hirveästi edes haittaa vaikken osaa suorittaa jotain liikettä tai rataa oikein.

Turhaudun, kun tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta keho ei vain tottele. Turhaudun myös, kun tiedän tekeväni oikein, mutta hevonen ei syystä tai toisesta noudata annettuja apuja.

Koen onnistuvani, jos pääsen vihille hevosen nappuloista; mistä painaa jotta hommat saadaan hoidettua ja yhteinen kokemus olisi molemmille miellyttävä. Tämä on kai se, jota koen eniten lännenratsastuksessa sillä se on ainoa laji, johon olen intohimoisesti heittäytynyt myös kilpailemaan. Tämä on myös se syy, miksi kiinnyn haastaviin hevosiin ja jaksan kymmeniä epäonnistuneita tunteja, kunnes pääsen siihen harvinaiseen onnistumiseen.

Olen aina tiennyt haluavani olla parempi hevosenkäsittelijä kuin parempi kilparatsastaja. Nyt myös tiedän, mistä se kumpuaa. Enää en ihmettele, miksi ratsastusta pelkäävät ratsastavat: ehkä hekin kokevat onnistuvansa kun voittavat joka kerta pelkonsa.

Laukkaradalla

Kävin ensimmäistä kertaa laukkaradalla elokuussa, kun tuttavani järjesti läksiäiset Singapore Turf Clubin Orchid Box -aitiossa. Työpäivän jälkeen jaoin taksin kollegani kanssa keskustasta radalle.

Laukkarata sijaitsee Singaporen pohjoisimmalla laidalla, kivenheiton päässä Malesian rajalta. Lähtöjä järjestetään parina iltana viikossa ja sisäänpääsy maksaa 6S$ (noin 4 euroa). Puolen tunnin taksimatkan päätteeksi ajoimme maksuporteista sisään ja saavuimme jättimäiselle parkkipaikalle. Hetken haahuiltuamme löysimme drop off -paikan ja kävelimme lipputiskin ohi pääoville.

Rakennus oli sisältä kuin jättimäinen sheikin palatsi: pronssisia hevospatsaita, marmorilattia, massiivisia kivipylväitä ja kultaa näkyi kaikkialla. Löysimme kylttien avulla oikeaan aitioon, joka oli sisustettu pehmeän mukavaksi. Suuresta päätyikkunasta pystyi seuraamaan radan tapahtumia joko livenä tai suurelta näytöltä.

Aitiossa oli baari ja heti ovien ulkopuolella tiski, jossa kävimme lyömässä vetoa. Systeemi oli vähän erilainen kuin Suomessa raviradoilla: kertoimien sijaan näytöillä ilmoitettiin paljonko minimipanoksella (5S$ ~3,5€) voittaa. Porukkaa oli sen verran paljon, että tunnelma oli korkealla.

kuva lainattu yoursingapore.com

Screeniltä näytettiin kilpailun lisäksi myös jännittävä lähtökarsinoihin siirtyminen.

Aitiossa pystyi seuraamaan sekä videoituja että suoria lähtöjä ympäri maailman.

Herkullisen buffet-ruokailun jälkeen siirryimme alakertaan seuraamaan kahdeksannen lähdön ratsukoiden esittelyä. Ja jos radanvierellä ei näkynyt paljoa ihmisiä, niin esittelykehän laidalla kuhisi! Suuri joukko miehiä tarkasteli hevosten ja jockeyden kuntoa kovaan ääneen joristen. Syntyipä siinä joillain kahinaakin.

Oli hauskaa arvioida hevosten iän ja käytöksen perusteella, kuinka ne pärjäisivät radalla.

Poseerasimme yhteiskuvaan podiumilla, jonka vieressä oli palkintokarsina sekä punnitusalue.

Tallialueelle oli ehdottomasti pääsy kielletty, joten palasimme aitioon nauttimaan vedonlyönnistä ja virvokkeista. Myöhään illalla aitiosta kotiutui parilla tonnilla rikastuneita, kuten myös muutaman satasen hävinneitä iloisia ihmisiä. Seuraavalla kerralla meinaan mennä radan varteen seuraamaan lähtöjä.

Jumppapalloilua

Linkki videoon.

Ponipäivät jatkuvat ja tänään sain tunnille arabimaisen kauniin Lilyn. Mukana ratsasti vähemmän hevostellut saksalaismies ja expat-rouva, jonka olen kyllä nähnyt monesti tallilla mutten koskaan hevosen selässä. Hän on kovin herttainen ja jotenkin antaa kokemattoman ratsastajan mielikuvan. Olin kuitenkin väärässä: taitavasti hän luotsasi uutta 7-vuotiasta, joka oli ollut entisellä laukkaratsastajalla hunter-hevosena. Kirjava suuri tamma oli lihasköyhä, kömpelö ja hyvin kokematon kentällä työskentelyyn. Se lähinnä osasi jytyyttää etupainoisena aidanviertä.

Lily on tuotu Australiasta ja se on ollut jonkinlaisena show-ponina. Korkealle kiinnittynyt häntä, siro pää ja suuret silmät kielivät arabisukulaisista. Tamma on menettänyt onnettomuudessa toisen silmänsä ja se tekee Lilystä hieman säikyn.

Lilyä sai pitää silmällä, ettei se jättäytynyt käynnissä raahustamaan unisesti. Ravissa se jo vähän heräsikin, ja pysytteli helposti isompien hevosten perässä. Onneksi näin itsestäni ratsastuskuvia viime kerralta, sillä osasin suoristaa rintakehää aina kun tuntui että kaadun oikealle. Tai oikeastihan kaadun vasemmalle, oikean kylkeni pyrkiessä edelle vasenta, mutta se tuntuu siltä kuin kaatuisi oikealle. Ongelma on ihan satavarmana tullut yhdellä kädellä ratsastamisesta, kun on vaikeaa pitää lyhyt käsi ison satulan etupuolella. Anthony latasi, että hänhän on koko ajan sanonut shoulders back. Mutta hei kamoon! Jos ratsastaja vielä 4kk jälkeen tekee samaa, eiköhän neuvossa ole vähän parantamisen varaa.

Oli miten oli, onnistuin suoristamaan itseäni aika hyvin. Lily olisi halunnut katsella aina vain kentältä ulos, joten sain suoristella sitten sitäkin. Välillä riitti sisäohjan nostaminen ja välillä piti vähän johtaa sivulle. Olen vihdoinkin oppinut pitämään taivuttavan ohjasavun pidempään päällä, kunnes hevonen myötää. Onneksi Lily ei ole niin raskas ratsastettava, että sen vielä jaksaakin tehdä. Kivasti tamma sitten pyöristyi ja ravasi tahdikkaasti omalla moottorilla. Koska mukana oli kokemattomampi ratsastaja ja vielä kokemattomampi hevonen, ei tehty kolmikaarista uraa hankalampia tehtäviä.

Ennen laukkaamista Anthony kertoi, että Lily osaa myös mennä tosi kovaa. Valmistelin noston huonosti, mutta Lily kuitenkin älysi keinahtaa eteenpäin. Pian se rupesi kyttäämään kaikenlaista ja yritti vähän väliä kiihdyttää. Allani kulki kuin jousitettu arabihevonen, eli jumppapallo. Hyvin sai kiihdyttelyt ottaa istunnalla ja pohkeilla kiinni, ja jämäkkä johtava ohjasapu laski kyttärin pään paikoilleen. Jeskamandeera, että tuntui kivalta! Virnistelin kuin vähä-älyinen koko laukan.

Kaikki laukkapätkät molempiin suuntiin tuntui yhtä hyviltä. Viimeistä laukkapätkää Anthony kuvasi videolle. Olin jo tosi väsynyt ja myöhemmin selvisi, että olin sittenkin juonut liian vähän ja kärsin lievästä nestehukasta. Vielä kun keksisin, miten tämän ponin laukannostot tulisi valmistella. Anthony oli enemmän kuin tyytyväinen ja pyysi ratsastamaan Lilyä muutaman kerran. Halusi minun ryhtyvän kilpailemaan sillä, johon jouduin vastaamaan etten saa kun en ole jäsen. Well, we'll figure out something. Jaahas! *huutonaurua*

Lily on mennyt aika paljon lasten tunneilla ja sen kyllä huomaa. Tamma meinasi kiikuttaa minut portista ulos, kun toinen ryhmä lähti kentältä talliin. Muahaha minuapa ei niin helpolla viedäkään. Odotan tosi paljon ensi viikkoa, jolloin saan taas katsella sirojen kippurakorvien välistä!

Coco jäi tällä kertaa liikuttamatta, kun oloni oli heikko.

#23

Oi Romeo, Romeo!

Saavuttuani tallille, törmäsin heti tuttuihin, jotka hihkaisivat "You're riding Romeo!". Tiedän Romeosta vain, että sekin on hieman arvaamaton sillä se säikkyy. Paddy on pudonnut siltä pahastikin. Tietenkin olen myös havainnut Romeon olevan siropäinen ja suurisilmäinen kimo.

Tapasin Romeon makaamasta karsinassaan. Pääsin viereen kyykkysilteen ja siihen olisin voinut jäädä pitkäksikin aikaa. Hommat kuitenkin odottivat, joten patistin ponin ylös. Harjasin juuri Romeon päätä, kun talliapulainen saapui varusteiden kanssa. "How can you brush his head like that?", en tiennyt mitä vastata. Kysyin, että miten sitten ja hän kuulemma sitoo hevosen aina kiinni. Romeo ei anna koskea päähänsä kuin sidottuna. Nähtyään varusteet ja apulaisen, Romeo ei päästänyt minua toiselle kyljelle vaan käänsi takapuoltaan kohti korvat luimussa. Pyysin hänet ottamaan hevosen kiinni. Romeo antoi mennä laittamaan ohjat kaulalle ja ponista hävisi jännite saman tien.

Putsasin etukaviot, mutta kun siirryin takajalalle painoi Romeo koko painonsa sille. Jaahas. Maanittelin hetken ja kokeilin olla kiero, mutta poni veti joka kerran pitemmän korren. Sillä taitaa olla aiheesta enemmänkin kokemusta. Viimeisellä yrityksellä uhkasi koko poni kaatua päälleni. Eipä siinä onnistunut talliapulainenkaan. Herra katsoi kelloaan ja totesi sen olevan liian paljon. Myönsin, että kerkesin näkemään kengättömät takakaviot eikä niissä lattatassuissa ollut putsattavaa.

Romeo ei varsinaisesti tunnu kaltoinkohdellulta, mutta se on niin herkkä kosketukselle että luulen sen saaneen yliannostuksen kiireisistä ja rivakoista ihmisistä. Se on hirmu säpäkkä, tuijottaa valkuaiset suurina, pää jännittyneesti ylhäällä pois päin ihmisestä. Silitystäkin se värähtää kuin sähköiskusta.

Karsinasta se raahusti ulos kuin vanha lehmä, tummat silmät aivan levollisina. Selkään noustessa Romeo taitaa olla tähän asti ratsastamistani koulun hevosista ainoa, joka ei ole yrittänyt punkea liikkeelle ilman lupaa. Ponimaisesta olemuksestaan huolimatta Romeo on kapea. Miellyttävästi keinahdellen käpsyttelimme kentälle. Olin jälleen ainoa ponin selässä, kun muut ratsastivat isoilla täysi- ja puoliverisillä. Hienosti Romeo pysyi niiden matkassa, sillä pikkuruunalla onkin ihanan lennokas ja matkaavoittava ravi. Diagonaaleilla pötkittiin hienoa lisättyä ravia, josta tietysti Anthony oli tyytyväinen.

Oikea käsi menee olkapäätä myöten eteen, vasen kylki lyttyssä. Miten tuosta voisikaan väistää vasemmalle... Apua!

Kuten aina ratsastaessani, yritän pysyä jatkuvasti skarppina ja tänäänkin se pelasti putoamiselta: edellä oleva Foxy 'säikähti' auki jätettyä roskista. Se hyppäsi selkä köyryssä sivuun uralta, ratsastajan vielä roikkuessa kyydissä. Suuri rautias jatkoi säntäilyään, kunnes ratsastaja kokosi itsensä ja sai hevosen hallintaan. Romeo teki vain pienen niiauksen ja kun en reagoinut asiaan sen kummemmin, se jatkoi ravaamista vähän hölmistyneen oloisena. Se ei selvästikään tiennyt oliko tilanne päällä vai ei. Minua niin nauratti!

Osastossa ratsastimme kaariuria ja pääty-ympyröitä. Onneksi Romeo vastaa istuntaan hyvin. Aina kun huomasin sen punkaavan lapaa sisään, korjasin istuntaa ulkosyrjälle ja poni korjasi asetuksensa. Tosi hyvä! Romeo eteni melko hyvin itsestään, joten en väsyttänyt itseäni tuuppimalla hevosta eteen. Aluksi Romeo sävähti raipan kosketuksesta voimakkaasti, mutta tunnin edetessä se vain heräsi huomautuksesta liikkeelle.

Teimme siirtymisiä ravista pysähdykseen ja jälleen raviin. Romeo oli näissä näppärä ja pysähtyi aina tasajaloin. Mutta hemmetti, kun se aina jyysti pysähdykseen kuin kyntöaura. Painoi kädelle niin maan pirusti ja vatsalihakseni huusivat armoa, kun rutistin pitääkseni itseni tasapainossa. Ja juu, yritin kaikkia osaamiani jalka- ja istuntatemppuja, mutta pysähdykseen ne eivät aina onnistuneet. Seistessä levotonta kuolaimen kilkuttelua, mutta liikkeellelähdöt oli siistejä.

Koska ratsastimme isolla kentällä, mahduimme laukkaamaan pareittain isoille pääty-ympyröille. Anthony varoitti Romeon pelkäävän toisia hevosia, joten pidin silmällä myös kohtaamistilanteita. Olen nähnyt Romeon säikähtävän naapuriareenallakin ratsastettavaa hevosta, vaikka aita oli välissä. Nostot olivat oikeastaan aika kivoja, ja tunsin laukan olevan iso (ainakin mulle). Harmi vaan etten saanut laukkaa etenemään riittävästi, joten etupainoisen selässä oli hankala istua.

Viimeisenä tehtävänä oli pohkeenväistöjä ravissa. Ravipohkeenväistö vasemmalle oli jotain aivan surkeaa. Suorastaan mitätöntä. Oikealle se sujuu ihan hyvin! Tarvitsen rautalankavääntöä joltakin ja pian.

Juuri kun olin viemässä Romeota suihkun jälkeen karsinaan, näin kengittäjän. Vaihdoimme kuulumisia ja kysyin, onko Romeo haastava kengitettävä. Kuulemma on potkaissut Meliä useamman kerran ja kaatuillut. Viimeksi kengitys hoidettiin avustajan ja huulipuristimen kanssa. No kappas.

Pienen tauon jälkeen lähdin tervehtimään Cocoa. Ensin se tuli ovelle, nuuhki kämmeneni ja mulkaisten kääntyi takaseinälle. Menin sen luo ja yritin silittää, ja Coco käveli vain pois päin! Olikohan joku kenties vähän harmistunut, kun en ole käynyt vähään aikaan...

Harjaus ja varusteiden laitto sujui kuitenkin sovussa ja läksin viemään Cocoa pienelle juoksutuskentälle. Ratsastuskentät olivat kirkkaassa auringonpaisteessa, joten valitsin mielummin varjoisan juoksutuskentän. En laittanut sivuohjia, kun halusin nähdä, miten Coco suhtautuu juoksuttamiseen. En myöskään ottanut juoksutusraippaa.

Kivasti Coco seurasi kehoa, ja selvästi se ymmärsi sanat trot, canter ja walk. Coco oli hauska: se molemmissa kierroksissa otti irrottavat pukit ensimmäisessä raviin lähdössä. Sitä joutui meinaan vähän patistamaan, että lähti kehälle eikä pyrkisi vaan syliin seurustelemaan. Pukin jälkeen se ravasi ihan tyynesti

Ensimmäinen laukannosto tapahtui oikeaan kierrokseen juoksemalla, eli ei kovin hyvin. Sitten kuului jokin ääni, jota en ehtinyt rekisteröimään ja Coco säntäsi kiitolaukkaan. Aika monta kierrosta se viitsi hönkiä, vaikka pylly takajalkojen välissä kiito kesti vain yhden kierroksen. Jännite näytti jääneen päälle. Muutaman kierroksen jälkeen yritin hilata ponia pienemmälle ympyrälle saadakseni sen raviin, mutta Coco pisti passiivisesti hanttiin.

Ravin ja kävelyn jälkeen vaihdettiin suuntaa ja nosto vasemmassa kierroksessa tapahtui nätisti. Vasen laukka vaan oli paljon jäykempää. Sisätakajalka ei pääse kunnolla alle, joten laukka on tosi töpöä. Katsotaan, auttaisiko sivuohjat seuraavalla kerralla. Erään oriin kanssa kumi-chambon ainakin auttoi houkuttelemaan laukasta laadukkaampaa.

Palkkioksi poni pääsi vihreälle, mutta sen verran hankalaa oli syöminen kuolaimet suussa että lähdettiin karsinaan lounaalle.

#22

Kaamea kaatosade, kaamea Casper

11.9. lauantaiaamu oli selkeä. Yhtäkkiä taivas pimeni kuin valokatkaisijasta olisi käännetty. Emme nousseet hevosten selkään vaan jäimme hetkeksi odottamaan. Vartin päästä vettä tuli kaatamalla ja kuohusi pieninä jokina pitkin kouruja. Keräännyimme lipan alle toimiston edustalle ja Anthony piti meille teoriatunnin.

Mikä on hevosen leposyke, lämpötila ja mitkä ovat kivun merkkejä. Mistä tietää, että hevonen on terve. Kuinka usein kengitetään ja raspataan, ja milloin kutsutaan eläinlääkäri.  Mitä hevosen ruokinnassa on otettava huomioon ja miten nopeasti sitä voi muuttaa. Miten hevosen ruoansulatus toimii. Kysymykset olivat hurjan helppoja, kun on nappulasta asti tehnyt muutakin kuin ratsastanut. Muille se ei ollut ihan niin selkeää ja keskustelut olivat kiinnostavia. Ainoa missä arvelin yläkanttiin, oli kavion kasvu: kuinka nopeasti kavio kasvaa koko mittansa. Kavio-ongelmaisia seuranneena, se tuntuu paljon pidemmältä kuin 9 kuukautta!

Taivas alkoi seljetä ja Anthony tarjosi, että saisimme ratsastaa itsenäisesti jos halusimme. Maksu peritään joka tapauksessa, sillä Saddle Clubin ainoana selkeänä miinuksena se ei ota vastuuta tuntien peruuntumisesta edes sään takia. Jos ei sään takia voi ratsastaa, tarjotaan sijaistoimintona teoriaa. Aika kallista teoriaa 74 euron hintaan...

Anthony oli valinnut minulle Casperin, jolla ei oltu viime kuukausina ratsastettu paljoa. En oikein saanut selville miksi. Kirjava ruuna oli lihasköyhä ja vaappui tasapainottomana jo käynnissä. Meillä ei synkannut sitten yhtään: en meinannut saada hevosesta irti käyntiä kummempaa. Raipasta takamukselle tuli mielenosoituksellinen pukki ja kun kääntäessä väänsi väkisin lapaa ulos sai raipasta kaulalle, tuli köyryhyppy. Sillain etu-taka-etu-takaloikkaa humputeltiin, kunnes sain tosi nättejä siirtymisiä käynnistä raviin. Jahka laukka nousi, se pysyi huolellisella ylläpidolla tasatahtisena.

Pidin suosiolla hikijumpan lyhyenä, sillä seuraavana vuorossa oli Coco-murunen. Ai että tuntui kotoisalta poninselältä! Päätin ottaa Anthonyn kehottamat suuret taivuttelut ohjelmaan ja jättää muut temput tulevaisuuteen. Coco vertyessään taipui ihan nätisti käynnissä ja ravissa, mutta edelleenkään en saanut ravia venymään. Se ei selvästikään ole sateisena viikkona päässyt tarhaan, kun oli niin kankea.

Tarhauksen puute oli selvintä laukassa: vaikeasti ylläpidettävä oli. Poni otti vain yhdet ritolat, kun tunsi minun voimieni loppuvan ja turhautumisen tunteen. On se himputin paljon herkempi reagoimaan ihmisen mielialaan kuin koulun hevoset keskimäärin. Cocoa ei yhtään jännittänyt pieni työmaa kentän laidalla, vaan nätisti käänsi korvansa takaisin minuun, kun huomautin herpaantumisesta.

Vihreällä Coco taas otti kovasti kontaktia ja puhalteli naamalle syömisen ohella. Harmittavasti piti jo yhdeltätoista kiirehtiä takaisin kotiin perheen luokse.

#21

Maitohapoilla

Kirjoitan lauantain 27.8. tunnista myöhässä, kun työt ja 'yksinhuoltajuus' on vienyt voimat. Tunnilla oli samoja naamoja edelliskerralta sekä pari uutta. Coco oli ihan kamalan jännittynyt koko tunnin. Se jopa pyrähdyksessään löi turpansa aidantolppaan ja tietysti pelästyi entistä enemmän. Anthonyn mielestä isompi, viiden ratsukon ryhmä ei sovi Cocolle. Mene ja tiedä, mistä tuuli.

Tuttujen kuvioiden lisäksi Anthony pyysi pääty-ympyrälle ja nostamaan jalustimet kaulalle "All except Miia – unless you want to try?". No minähän en periksi anna, joten pysäytin ponin ja nostin jalustimet kaulalle. Hyvinhän meidän harjoitusraviharjoittelut meni, vaikka Coco ei jännittymiseltään ihan niin paljon saanut itseään venytettyä kuin tavallisesti.

Anthony kehui, että hyvin meni ja että lopuksi ponikin rentoutui vähän. Totesin lopen uupuneena, että jospa seuraavalle kerralle otettaisiin mulle jokin toinen hevonen. No sehän sopii tuumasi ope ja pyysi tuntien jälkeen ratsastamaan Cocon vielä erikseen. Lupasin kokeilla, sujuuko se yhtään paremmin jos päästäisiin vähän rauhallisempaan nurkkaan.

Suihkun ja syöttelyn jälkeen raahustin kotiin lounaalle.

#20

Hyvästi possujuna

Koska aloitin työt reilu viikko sitten, tunnin ajankohta siirtyi tiistailta lauantaille. Sain kerrankin kaverin mukaan tallille, joka sitten näpsi kuvia tunnilta. En ollut yllättynyt saadessani Cocon, ja mietin millaista kyytiä kaveri pääsee kentän laidalta seuraamaan.

Karsinalle tultuani, kutsuin Cocoa. Ja sieltä se työnsi päänsä heti puomin yli, tullen vastaan! Ihana poni! Irroitin martingaalin ja löysäsin turpahihnat. Coco työnsi hellästi pään syliin ja siinä me hetki halailtiin. Kaverin muksut olivat tietysti ihan haltioissaan, heh.

Tuntiporukka oli nuorta teiniä Claraa lukuunottamatta vieras ja muutaman vilkaisun perusteella kokeneempia kuin tiistain ryhmäläiset yleensä. Poni tuntui paremmalta jo alkuverryttelyssä ja syykin oli ihana: Coco on päässyt joka päivä tarhaan! Se kuulemma revittelee aikalailla, eli on päässyt purkamaan tylsyyttään omin nokkineen.

Saimme verrytellä vapaasti. Taivuttelujen lisäksi otin paljon siirtymisiä ja etu- sekä takaosan väistättämisiä. Kaverini muksut sen verran rytistelivät pensaikossa, että jätin suosiolla raipan pois kun jatkoin kevyeen raviin. Tarhaus on vaikuttanut taipuisuuden parantumisen lisäksi tietysti hermoihinkin. Coco jaksoi pysyä hallinnassa, vaikka kasvattelikin kierroksia kuullessaan jännittäviä ääniä. Tosi kiva!

Tunti myös jatkui vapaassa järjestyksessä, eli ei enää possujunaa – jeeee! Saimme Cocon kanssa pyöriä oman maun mukaan, sillä Anthony keskittyi aika paljon ratsastuskoulun uuteen hevoseen. Laukkaamista ei saatu vieläkään mennä porukassa, mutta sentään pareittain. Kyllä mua vähän nauratti...

Ratsastimme isolla estekentällä, joten valitsin tarkoituksella teitä estetolppien välistä ja muutoinkin epätavallisista väleistä. Näin ei kumpikaan herpaannuttu keskittymisestä matkustelemaan aidanviertä. Coco meni rennointa ponilaukkaa ikinä ja oikeaan kierrokseen se taipui välillä jopa rehellisesti. Muutamissa kohdissa tunsin ponin valmistelevan lähtöä, mutta kun hengittelin vaan syvään, se ei missään vaiheessa poistunut avuilta. Oltiin niin tyytyväisiä, Anthony ja minä.

Tunnin jälkeen normitoiminnot: suihku ja vihreälle. Syöttelyn ohessa Coco jatkoi jutusteluaan tulemalla aina hetkeksi luokse. Sen ilme oli sen näköinen kuin olisi ihmetellyt, missä olen oikein ollut. Haha, mainio otus – eikä se edes ole arabi.

#19

Virtaa ja voimaa

Pari edellistä kertaa Coco on ratsastuksen jälkeen puuskuttanut hirveästi. Mainitsin siitä viime kerralla Anthonylle, joka mumisi jotain klippaamisesta. Tiistaiaamuna Coco odotti karsinassaan karvattomana. Poissa olivat tupsutkin jaloista, häntä ja harja lyhennettynä. Otsatukan olivat sentään jättäneet.

Aamu oli suorastaan kylmä, kun koko yön oli satanut rankasti. Sekös teki hevosista vireitä. Yksi aikuinen ratsastaja tuli kentältä kävellen, ohjaajan taluttaessa tuntiratsua. Kuulin ohimennen jostain putoamisesta. Kentällä parikin hevosta poukkoili vielä jumppapallona, mutta niiden omistajat/liisaajat olivat paremmin kartalla ja saivat hevoset pian rauhoittumaan.

Cocokin oli alkuverkassa pirteänä eikä Anthony joutunut kertaakaan pyytämään aktiivisempaa käyntiä. Ratsastajia on niin paljon kesälomalla, että Cocokin on tainnut olla vähällä käytöllä. Väistöt meni ihan ok; viime kerrasta himpan paremmin vasemmalle, oikealle hyvin kuten ennenkin. Taivutukset olivat nyt vaikeampia vasemmalle kuin oikealle, ja se tuntui tosi oudolta.

Kevenneltiin vielä alkuraveja, kun naapurikentältä kuului Judithin huuto "lean back, lean back!". Ehdin juuri nähdä, kun Ella-ponin ratsastaja, aikuinen aloittelija, mätkähti etukautta kuperkeikalla maahan. Ella singahti kentän nurkkaan odottamaan Judithia, eikä ratsastajallekaan käynyt kuinkaan. Coco vähän tarkkaili tilannetta, mutta sen saa tosi helposti takaisin työmoodiin.

Ravissa Coco oli etupainoinen, enkä meinannut saada sitä ylös. Olimme ensimmäisinä laukkavuorossa ja Coco nosti täsmällisesti oikean laukan. Kipkopotimme reipasta, kolmitahtista ponilaukkaa kunnes aivan kohdallamme Paddy rymisteli  puomipinoa. Siitäkös singahdimme komeaan kiitolaukkaan.

Tyynesti ohjasin Cocon isolle ympyrälle, mutta tällä kertaa meni kaksi kierrosta ennen kuin poni rauhoittui. Tunsin Cocon pehmenevän ja ratsastin voimakkaammin taivutukseen. Ja hupsista, kun se taipuikin! Jatkoimme uralle ja tunsin pari kertaa Cocon jännittyvän, tilanteen kuitenkaan eskaloitumatta sen pitemmälle. Siirryttyämme käyntiin, olin aivan puhki. Anthony oli hirveän tyytyväinen ja hoki taas kuinka olen tavallisesti liian pehmeä ratsastaja. Mä en kertakaikkiaan halua ratsastaa niin voimalla kuin Anthony toivoisi. Enkä montaa minuuttia jaksaisikaan!

Lopputunti sujui ilman draamaa, vaikka havaitsin välillä jännittymistä. Mä olin ihan loppu ja piti silti ratsastaa loppukäynnissä jokaista askelta, ettei singottu minnekään. Huh. Upeaa käyntiä harpottiin tallille: pitkää, pyöreää ja rentoa. Kaveritkin ihailivat. On se halutessaan hieno poni!

Klippauskin teki hienosti tehtävänsä, sillä tallinpihassa Coco ei puuskuttanut lainkaan. Suihkun jälkeen laitettiin tallipojan kanssa sädemätälääkettä ponin kavioihin. Hyi, kun ne haisivat ja parista säteestä irtosi kevyellä kaapaisulla harmahtavaa möhnää.

Syöttely jäi lyhyeksi, kun lähdettiin puunkaatajia pakoon.

#18

Takapakkia ja edistystä

Ratsastus on sitten joskus turhauttavaa. Anthony oli palannut reissustaan kaitsemaan minua ja Julieta tiistain tunnille. Alkuverryttelyn käyntiväistöissä oli taas pientä lapaluisua vasemmalle. En millään keinoin saanut tänään ponia pysymään suorana siihen suuntaan. Oikealle Coco väisti suorastaan hienosti. Kevyessä ravissa tehtiin lähinnä paljon pääty-ympyröitä. Coco ei taipunut oikealle ja Apple luiskautteli lapaansa ulos. Paljon taivuttelua siis.

Raipan vaihto kädestä toiseen aiheutti ryntäilyjä, joten palasin alkuun. Eli pysäytin Cocon aina ennen kuin siirsin raipan toiseen käteen. Seisoessaan Coco vain nosti päänsä jännittyneesti, muttei rynnännyt mihinkään. Pentele kun Coco on niin nopea, että jos pyrähdyksessä pidätän hengitystä, pyrähdys muuttuu nanosekunnissa kiitolaukaksi. Jos taas onnistun hengittämään pyrähdyksen ajan normaalisti, poni ei ryöstä.

Kevyessä ravissa Coco on edistynyt niin, että saan sen ajoittain reisikontaktiin ja pidentämään askeltaan. Harjoitusravissa se onnistuu paremmin – Anthonyn hämmästykseksi. Voin vain olettaa, että yleensä ratsastajan istuessa Cocon satulaan, poni vain jännittyy lisää.

Laukkaaminen aloitettiin oikeasta kierroksesta, eli meille vaikeammasta. Laukka hieman etupainoista ja litteää, mutta kolmitahtista. Vasen laukka paremman tuntuista, mutta ilman myötäämistä sekin. Kolmatta kertaa laukatessa vasempaan kierrokseen Coco myötäsi istunnalle ja pohkeelle, joten en tarvinnut sisäohjaa asettamiseen. Hienoa! Laukkakin suuntasi jo melkein ylämäkeen.

Viimeinen laukkapätkä otettiin oikeaan kierrokseen. Yritin aluksi ilman sisäohjaa saada asetusta sisään – ei onnistunut. 'Pakotin' Cocon ympyrälle suoralla rungolla, kun ei kerran taivu. Vähän poni alkuun räpiköi, kunnes se älysi jujun. Muutaman ympyrän jälkeen pyysin taipumaan ja viimeinen kolmannes mentiin sisäohjan avulla lähes rehellisesti asettuneena. Anthony oli tyytyväinen ja kyllä se minullekin pitkän rupeaman päätteeksi tuntui hyvältä kehitykseltä.

Coco on nostoissa jo aika kiva, vaikkei se vieläkään ponnista laukkaan. Nostot tuli myös enempi vähempi 1-2 askelen viiveellä. Muutama viikko sitten Coco teki allani ainoat viiveettömät siirtymiset, kun Anthony runnutti meitä ravi-laukka-ympyrällä. Poni siis pystyy jos haluaa ja ratsastajan taito riittää.

Loppukävelyidenkin aikana sännähdettiin milloin mistäkin äänestä. Mietinpä vaan, onko poni taas ollut normaalia vähemmällä käytöllä...

Suihkun kautta suunnattiin vihreälle, jossa Coco välillä näytti etsivän piehtarointipaikkaa. Sen verran epäluuloisesti tarkkaili ympäristöään vieläkin, ettei kuitenkaan malttanut käydä maate.

#17

Raviväistöjä ja ryöstölaukkaa

Tiistaina saimme Julien kanssa seuraksemme Catherinen, kauniin Polila-tamman selässä. Katinka pisti meidät taas alkuun tekemään käyntiväistöjä ja ne sujui Cocon kanssa ihan kivasti. Parin keventelykierroksen jälkseen aloitettiin väistöt ravissa. Vasemmalle (eli Cocon ja minun vaikeaan kierrokseen) väistäessä auttoi raipan näyttäminen lavan suuntaan ja voimakas ulko-ohjan tuki. Näin töpöttelimme lähestulkoot suorana väistöä ravissa.

Laukatessa alkoi pöllöilyt. Milloin kentälle tuli kakkojen kerääjä tai milloin toinen ratsukko kolisteli kentän porttia. Ja Coco säntäili. Ryöstöjen välissä se meni ihan kivaa ponilaukkaa, kunnes taas singahdettiin karkuun. Sinkoilu irrotti jonkin verran lantion jäykkyyksiä, sillä Coco meni ihanaa, itseään kantavaa ravia lopuksi.

Kuulin sitten, että Cocolla oli takanaan peräti kaksi vapaapäivää. Eikä se tavallisesti muutoinkaan liiku kuin 1-2 kertaa päivässä. Ilmankos oli vähän draamailufiiliksillä.

Katinka ei tälläkään kertaa paljoa kävelyttänyt, joten olin aika höykyytetty kolmen vartin jälkeen. Cocokin pääsi lisäviilennyksille kävelykoneeseen ennen syöttelyä. Vihreällä aika jäi lyhyeksi, kun tuli kiire töihin. Pesupaikalla pesin Cocon hännän shamppoolla, kun se oli hangannut takapuoleensa haavan. Paksun jouhitupon alta häntäruoto hilseili voimakkaasti, joten poni sai nautinnollisen häntähieronnan.

#16

Jumppaa

Coco katsoi minua vähän ihmeissään, kun en ole pariin maanantaihin käynyt ja yhtäkkiä tupsahdin tunnin jälkeisenä päivänä. Tänään ratsastaisin jälleen itsenäisesti. Tallilla oli tosi hiljaista, joten vähin äänin noudin harjat ja aloitin pölyjen pyyhkimisen. Oikeasti, kun hevonen ei tarhaa eikä makaa omissa jätöksissään, se on hirmu puhdas. Puru on vaan kamalan pölisevää, hyi ja köh.

Harjaamisen lomassa löysin kutiavia kohtia ja poni otti onnellisena rapsutukset vastaan. Yllättäen voi mennä puoli tuntia puhtaan hevosen satuloimiseen. Hihi. Turparemmin kiinnittämistä piti odottaa peräti neljän haukottelun verran.

Alkukäynnit kävelimme Applen ja Julien seurassa nurmiradalla. Mutta voi apua – toisessa päässä rataa! Cocolla riitti pällisteltävää, kun radan viereisellä autotiellä kulki kaikenkuuloisia ja -näköisiä autoja. Eniten jännitettä aiheutti kuitenkin naapuritallin ratsukko, joka kipsutteli radan yläpuolelle nousevalla asfalttitiellä. Julie taisi olla vähän huolissaan ottaako Coco ritolat, vaikka se vain kipitti passikäyntiä niska jäykkänä. Poni toimi ihan samoilla keinoilla kuin arabitkin, ja sain sen nopeasti relaamaan.

Kentällä tein paljon kaarevia uria, käynnissä ja ravissa. Myötä- ja vastataivutuksessa. Jos jouduin vähänkään patistamaan käyntiä, otin kaareville mukaan lyhyitä käynti-ravisiirtymisiä. Pitkin ohjin. Vaikka pidin koko ajan tuntuman suuhun, ohjat oli oikeasti pitkät. Annoin Cocon myös mennä hitaampaa ravia ja huolehdin vain ettei poni ollut löysä. Ja sekös aiheutti kanssaratsastajissa ihmettelyä. Eräs vanhempi kilparatsastajaherra pysäytti hevosensa väliaidalle ja jäi tuijottamaan. Herra lienee oikein etevä ja pätevä, hänen raipankäyttönsä vaan joskus häiritsee Cocon kanssa työskentelyä.

Laukka vasemmalle tänäänkin nelitahtista, jos ei vähän antanut luukuttaa. Oikea laukka oli melkein asiallista ponilaukkaa. Sentäs kolmitahtista. Ympyröillä oli työlästä ratsastaa, joten kyllästyin ja rupesin pitkillä sivuilla ottamaan laukkaa uralta pois ja takaisin. Kilparatsastaja pysähtyi taas ihmettelemään. Niinkin yksinkertainen tehtävä on joillain hevosilla ollut vaikeaa. Mutta Coco pötki hienosti menemään molemmissa suunnissa.

Vein puuskuttavan ponin kävelykoneeseen lisäjäähyille ja kävin nesteyttämässä itseni. Vartin päästä vihreälle ja suihkuun. Coco nostelee ihanan kevyesti jalat ja tänään piteli itse takakaviotkin ylhäällä.

#14(2)

Avo- ja sulkutaivutuksia

Tänään saimme sijaisopettajaksi Katinkan. Hän kuulostaa brittiläiseltä ja opetustyyli on papattavan energistä. Kunhan oman hoppuilun saa pidettyä kurissa, Katinkalla on hyvä silmä ratsukoille.

Alkuverryttelynä oli tuttua pohkeenväistöä käynnissä. Sain myöskin tuttuun tapaan Cocon väistämään helpommin vasenta pohjetta oikealle. Vasemmalle meinasi niin olla kankeaa että. Oikealle väistäessä saimme ensimmäistä kertaa ylläpidettyä käynnin energisyyden. Kröhm, johtunee ehkä siitä, että räimäsin jo paljon rohkeammin raipalla. Coco ei reagoi raipan käyttöön enää negatiivisesti.

Seuraavaksi vuorossa avotaivutus, jotka Coco hiffasi aika äkkiä. Sulkutaivutus oli ponille jo aivan liikaa. Se yritti epätoivoisesti taipua ulkopohkeen ympärille vaikka kuinka yritin pitää painoa sisäpuolella. Oikeaan kierrokseen sain muutaman hiipivän askelen oikein päin ja kehuttiin Cocoa kovasti. Kuulin pitkästä aikaa Cocon huokailevan kehujen jälkeen.

Kun Katinka pyysi meidät kevyeeseen raviin, oli ensimmäinen kierros jostain syystä hyvin jännittynyttä. Sitten yhtäkkiä poni rentoutui. Jouduin pitkästä aikaa keskittymään omaan hengitykseen, että se varmasti kulkeutui syvälle kuten pilateksessa tuli opeteltua.

Teimme suurikaarista 3-kaarista kiemurauraa, jossa Katinka pyysi ratsastamaan halkaisijaltaan 20-metrisiä puoliympyröitä. Coco taipuili lopuksi oikein kivasti, joskaan ei täysin rehellisesti varsinkaan oikealle. Sijaisopettajamme ei antanut meidän kävellä yhtä paljon tehtävien välillä, joten Coco alkoi pian painamaan käsille. Annoin sen aina välillä hetken huilata pitkin ohjin käyntiä, varsinkin kun Katinka keskittyi pitemmän aikaa toiseen ratsukkoon. Sijaisemme ei myöskään kertaakaan puuttunut istuntaan, korkeintaan pyysi lyhentämään ohjia tai toista. No jaa, ehkä kerran mainitsi toisen ratsastajan kantapäistä, mutta siinä vaiheessa kantapäät osoittivatkin kohti taivasta.

Laukkaaminen oli taas vähän työlästä Cocolle, eikä kevyt istunta auttanut kauhean paljoa. Kovasti poni haki tukea ohjista ja laukan tahti oli rikkonaista. Ansaitsimme loppukävelyt nurmiradalla.

Suihkun jälkeen vihreälle ja vastapuhdistettuun karsinaan.

#15

Itsenäistä ratsastusta

Aamulla oli pieni yllätys, ettei meillä ollut ohjaaajaa paikalla. Sain poikkeuksellisesti ratsastaa itsenäisesti ratsastuskoulun hevosella, vaikken ole klubin jäsen. Lähdimme yhdessä Julien kanssa kentälle aloittamaan verryttelyn. Coco oli jäykin ikinä ja haluton liikkumaan mitenkään päin.

Tein alkuun paljon siirtymisiä, jotta poni heräsi jalalle. Kaarevilla urilla vaihtelin asetusta vuoroin sisään ja ulos. Kolmitahtinen laukka oli vaikea saada tällä kertaa irti. Ilokseni Coco ei ryöstäytynyt kertaakaan, eikä edes jännittänyt mitään. Sain jopa vaihtaa raipan kädestä toiseen ja se aiheutti vain pientä niskan jännittäytymistä.

Loppukävely nurmiradalla oli ihana. Pesun jälkeen ehdin hetken aikaa syöttelemään ennen kuin piti lähteä töihin.

#14(1)

Laukkasiirtymisiä ja ravipuomeja

Aamu Cocon kanssa alkoi tyypillisesti martingaalin irroituksella ja turparemmien löysäämisellä. Poni suorastaan huokaa helpotuksesta kun pystyy taas liikuttamaan kieltään. Ja nyt olen varma, että pään suurieleinen kääntäminen ihmistä kohti ilmaisee nimenomaan epämukavuutta suun alueella.

Kentällä heräteltiin avuille pohkeenväistöillä, jotka Coco teki hienosti oikealle. Vähän on vielä työstämistä eteenpäin pyrkimyksessä. Vasemmalle väistäessä en saa ponia joko liikkumaan eteen melkein ollenkaan tai lavat edes jotenkin suorana. Mulla varmaan taas oikea kylki lysyssä... No edistystä sentään oikealle!

Ravissa tehtiin kahdeksikkoa, jossa oli neljä neljän puomin ryhmää eli kahdet puomiryhmät per lenkki. Coco otti kierroksia edellä kulkevan Applen innostumisesta, joten jätin raipan pois. Silti sain vaivoin Cocon takaisin avuille kiskomatta suusta, kun se pyrähteli Applen perään. Hemmetin betonikyljet ja jäykkä takapää. Välillä laukattiin puhtaasti ravipuomien yli. Heh. Anthony lakkasi hokemasta asetuksesta kaarevilla urilla, kun sanoin ettei poni oikeasti irroita kuolaimesta eikä kuuntele pohjetta vaikka mitä tekisin.

Testasin itsekseni hieman harjoitusravia ja siinä saan Cocon kevyesti taipumaan ja asettumaan oikein! Myös reisikontakti oli ihan eri – poni hyväksyi sen harjoitusravissa. Saan reisikontaktin muilla hevosilla yleensä helposti myös kevyessä ravissa.

Coco alkaa herkistymään siirtymisille ja saan sen myös pysymään siirtymän läpi pyöreänä, jos se on avuille pehmennyt ennen siirtymää. Saatiin huolellisista siirtymisistä kehuja Anthonyltäkin.

Koska hevoset vähän kuumuivat puomeilla (Catherinen Beatrice jopa lähti kiikuttamaan), Anthony pyysi laukkaamaan pääty-ympyrällä yksi kerrallaan. Coco nosti vähän tahmeasti nelitahtisen laukan ja pudotti raville aina kun läppäsin sisäpohkeella vauhtia. Otin raipan takaisin käteen ja pienellä kosketuksella nelitahtinen kyntäminen keveni oikean kierroksen ponilaukaksi. Huomasin myös pientä asettumisenpoikasta, ohhoh!

Anthony oli tänään tiukalla tuulella. Hän siirrätytti meitä käynnistä laukkaan, raviin ja taas laukkaan vaikka kuinka monta kertaa. Mullehan noi on tosi tuttuja juttuja, en herpaantunut keskittymisessä ollenkaan. Cocokin pääsi tosi nopeasti jyvälle ja eteni ihanan kuuliaisesti ja tasaisesti.

Vasemmassa kierroksessa suoriuduttiin odotetusti paremmin, asetuskin oli rehellinen ja läpi hevosen. Tänäänkään en saanut Cocosta irti sitä pyörivää laukkaa, joka koettiin Judithin tunnilla muutama viikko sitten. Mutta tyydyn hyvin mielelläni tähän tasaiseen, etenevään ja kolmitahtiseen ponilaukkaan.

Coco-parka ei enää viimeisellä laukalla jaksanut kannatella itseään ja jouduin sanomaan Anthonylle, että ponilta loppui kunto tähän. Kävellessämme seurasin muiden nättejä laukkoja, vaikkakaan intensiivisiä siirtymisiä ei heiltä vaadittu. Taitaa ohjaajani kiristää vaatimuksiaan, kiva juttu!

Raahustettuamme tallille riisuin ponin ja raahustimme yhdessä pesupaikalle. Suihkutettuani Cocon sekä pääni, juotin ponin letkusta. En tiedä miksi, mutta jostain syystä tulen hirmu iloiseksi kun Coco ryystää vettä kämmeneltäni. Se ei juo suoraan letkusta, joten keksin valuttaa hiljalleen soljuvan veden kämmenelle josta Coco imee veden suuhunsa. Jotenkin se vaan on niin palkitsevaa, kun löytää napin ja oikean tavan painaa sitä.

Vihreällä notkuttiin ainakin puoli tuntia ja karsinassakin Coco viivytteli pää sylissäni, kunnes sain itseni poistumaan.

Hikinen, väsynyt ja tarkkaavainen seuraponi.

#13

Pikakäynti

Vetkuttelin lähdössäni mm. syömällä aamiaisen. Tilasin siis taksin viemään tallille. Sattumoisin Grab taxilla oli promopäivä, joten kaikki maanantaikyydit olivat ilmaisia.

Tallissa ei ollut paljoa tehtävissä. Hain Cocon vihreälle ja juttelin kavereiden kanssa varmaan kolme varttia.

Pesin Cocon kaviot mudasta ja harjasin sen. Ihana poni seurasi puuhiani tarkkaavaisesti. Harjattuani Cocon vein sen karsinaansa.

Oli kamalan hiostavaa. Lähdin samaa matkaa MRTlle 15-vuotiaan harjoittelijatytön kanssa.

Kirjavan kamelin kyydissä

Tallille tullessa tarkistin ensimmäiseksi Cocon. Sen vasempaan suunpieleen oli taas tullut verinen hankauma kuolaimesta. Huikkasin siitä Paddylle joka etsi minulle toisen ratsun. Ratsastaisin kirjavalla n. 150 säkäisellä ruunalla Mystic.

Positiivinen ajattelu piristää aikaisenkin aamun.

Ensivaikutelmani siitä oli laiha, pureva otus. Mysticin iho on hyvin silkkinen ja ohut, paikoin hiertynyt. Lievästi kupera, ruma pää ja korkealle kiinnittynyt häntä sekä pitkät jalat. Ruuna raahautti jokaista kaviota pitkin asfalttia karsinasta korokkeelle. Selkäydyin tavallista huolellisemmin, kun huomasin selän arkuutta satuloitaessa.

Lähdimme vaappuen jonossa kentälle. Vaikka kuinka yritin saada Mysticiä kulkemaan reippaammin, se vain pyrähti ja palasi vaappumiseen. Anthony moitti, että olen passiivinen ratsastaja ja minun pitäisi tehdä enemmän. Hassua. Yleensä saan moitteita kun teen liikaa. No onhan nämä hevoset ihan eri kaliiberia kuin Suomessa ratsastamani...

Ravissa vaapunta jatkui, vaikkakin vähäisempänä. Tehtiin pääty-ympyröitä ja suunnanvaihtoja. Mystic alkoi lämmetä ja pehmetä, eikä enää tuntunut kuin ratsastaisi kamelilla. Ensimmäinen laukannosto pääsi yllättämään, kun ruuna selvästikin odotti jo laukkaamista. Se nosti päänsä korkealle ja nyökytteli rivakasti. No enhän saanut tuntumaa pidettyä siinä härdellissä ja nosto oli vähän hölmö. Laukka kankeudestaan huolimatta lupaili potentiaalia keinuhevosta. Mystic hieman pyrki toisten imuun, joten käytin hyväkseni sen pienen jäljellä olevan pätkän; kokosin laukan ja siirryimme kauniisti nättiin raviin. Anthony oli hyvin tyytyväinen.

Seuraavat laukat oli ihanan rytmikkäitä, nostot parempia ja Mystic kuumeni loppua kohden. Viimeisellä laukkakierroksella Mystic lähti viilettämään pitkää sivua vähän liiankin edellä minua. En halunnut tappaa moottoria joten kaappasin istunnalla hevosen mukaani. Kulmaa lähestyttiin hallitusti, sain vielä koottua laukan kulmassa ja siirryttiin lähes koottuun raviin edellä olevan Applen perään. Wau! Mystic sai koko kaulan hieronnan siitä.

Loppuun tehtiin ravissa kolmi- ja nelikaarisia kiemurauria. En saanut Mysticiä vieläkään niin hyvin taipumaan kuin olisin (ja Anthonykin) halunnut. Muutenkin ruuna rupesi jo väsymään ja pyrki makaamaan kuolaimelle. Onneksi ei tarvinnut kauaa sinnitellä, kunnes saimme luvan siirtyä loppukäyntiin.

Hassu pikkuhevonen; raskas, mutta kuitenkin vastasi apuihin. Raahustettuamme tallille, vein Mysticin pesupaikalle. Pestessäkin piti pitää Mysticiä silmällä ettei joutunut sen hampaisiin. Pureminen oli sellaista ilmeetöntä haukkailua ja oikeastaan Mysticin ilmeestä tuli mieleen eräs appaloosaruuna Suomesta... Kun vein ratsuni takaisin karsinaan sain pienen hetken silittää sen silkkistä poskea, jolloin Mystic pisti silmät melkein kiinni ja sen pienen hetken olimme tyytyväiset kaverukset. Sitten se näykkäisi ilmaa ja näin ilmoitti olevan minun aika lähteä.

Piipahdin toimistossa kuittaamassa tuntini ja juttelin hetken Anthonyn kanssa. Hän kysyi tykkäsinkö Mysticistä ja haluaisinko jatkaa Cocon kanssa. Hän sanoi minun toimivan kummankin kanssa hyvin, mutta Mystic on suosittu eikä Cocolle ole niin helppo saada ratsastajia. Pari sekuntia mietittyäni sanoin jatkavani vielä Cocon kanssa. Pikkuponi pääsee viikonloppuna kisaamaan rataesteiden kansallisiin – sehän on pakko nähdä!

Kaappasin Cocon vihreälle, jonne marssittiin määrätietoisesti ja iloisesti. Varmaan kolme varttia Coco söi ja seuraili jutusteluani Renéen kanssa. Siinä auringon paahteessa sain auringonpistoksenkin, joka paheni iltaa kohden komeasti. Ugh. En enää ikinä unohda nesteyttävää urheilujuomaa ratsastuksen jälkeen! Lippiskin olis aika pop.

#12

Ponipäivä

Parin huonosti nukutun yön jälkeen, olin aivan naatti vaikka nyt sainkin täydet kahdeksan tunnin unet. Koko laiskan aamun mietin jaksanko lähteä tallille. Puoli kahdeksan jälkeen päätin reipastua, kiskaisin uudet rönttävaatteeni päälle ja tilasin taksin. Puoli yhdeksän aikoihin ei oikeastaan ollut enää paljoa tehtävissä, joten päätin hakea Cocon vihreälle.

Lintuja hevosten päällä ja pulut menee jopa ruokakuppiin, välittämättä isosta ruokailukaverista.

Karsinassa Coco otti aikansa ennen kuin se tuli luokse ja nurmelle se käveli poikkeuksellisen reippain askelin. Koska suurin osa hommista oli jo tehty, palkitsin ponin puolen tunnin laiduntamisella. Syömisen ohella puhalleltiin toistemme neniin ja hivuttauduttiin ihanan täykkäritamman Desireen kylkeen. Ruunan kiinnostusta 20-vuotiasta rouvaa kohtaan piti vähän toppuutella.

Aina seurusteluvalmis Coco-poni.

Vein Cocon karsinaan nauttimaan lounastaan (vaiko aamiaista – mene ja tiedä) ja seurustelin hetken tallikavereiden kanssa. Minulta kysyttiin ottaisinko Frostyn käsisyötettäväksi, joten lähdin etsimään kimoa poniruunaa. Frosty on todella eläväinen ratsastuskoulun poniksi ja vähän säikky. Se nurmellakin säpsähteli milloin mitäkin ääntä ja levottomasti siirtyi ruohotupolta toiselle. Sitten kun sen laiduntaminen meni lähinnä maan syömiseksi, vein sen takaisin karsinaan.

Sitten oli Mr Sheenin vuoro päästä kävelykoneesta takaisin karsinaansa. Tallin tapojen mukaisesti vein tummaruunikon ruunan ensin jalkapesulle. Sheen on ensimmäinen hevonen (sk n. 170 cm), joka pitää jalkansa ylhäällä itse ja muutenkin se oli kevyt siirreltävä. Se on vähän reppana ihottumaongelmineen, mutta kiva ja tarkkaavainen kaveri.

Ryhmä vapaaehtoisia karsinoiden siivoajia lähestyi Cocon asuintiloja, joten kävin hakemassa sen pesupaikalle nypittäväksi. Anthony oli antanut lainaan sellaisen leikkaavan harjakamman, joka nopeutti hommaa todella paljon! Coco on niin kiitollinen hoidettava, se tyytyväisenä torkkuu vaan vaikka sille tekisi mitä. Harjasta ei tullut tasainen, mutta lyhyempi kuten tilattiin! Tallityöntekijät naurahtelivat mun ja Cocon puuhille, kun poni pussaili ja söpösteli.

Apua. Joku muu saa tuon korjata...

Kun vein lainakammat takaisin toimistoon, sain Janetilta vinkin joka lyhentäisi yli puolella kilometrillä kävelymatkaani MRT-asemalle. Ja koska keskipäivä oli puolipilvinen ja reitti on muutenkin varjoisa, päätin kävellä noin kilometrin matkan metrolle.

En kuollaksenikaan muista tallin nimeä, joka tuossa matkan varrella on.

Viidakko valtaa hyvin pian kaiken. Mukava keli kävellä.

Pelottava luonto

Vanha kuva: raippa puuttuu, Cocolla pessoat ja
martingaali. Mutta aina on kivaa.

Aamun tuntilista kertoi minun vielä ratsastavan Cocolla ja se oli jo varusteltuna karsinassaan. Poni tuli korvat höröllä luokse kuultuaan nimensä. Irroittaessani martingaalia, Coco käänsi päänsä melkein syliini ja pukkasi rivakasti. Jaahas, enkö sitten ollutkaan niin tervetullut. Jatkoin puuhasteluani ja turparemmien löysäämisen jälkeen Coco painoi päänsä hellästi syliin ja jäi siihen paijattavaksi. Suussa sillä oli vieläkin samat oliivikuolaimet – olipa kiva nähdä ehjät suunpielet.

Kapusin selkään, sain raipan ja lähdimme neljä rouvaa peräkanaa kentälle. Coco tuntui ihan hyvältä käynnissä ja otin herätteleviä ravinostoja. Anthony komensi meidät osastoon ja halusi nähdä jokaisen ravaavan yksitellen osaston perään.

Olimme ponin kanssa viimeisinä ja ollessamme perimmäisellä sivulla kenttää, kuului kova ääni. Kuin muutama tonni sepeliä valuisi kohisten rinteessä, paukahdusten säestämänä. Coco käännähti äänen suuntaan ja jäi paikoilleen ihmettelemään. Näin silmäkulmastani Aprilin pyrähtävän Ellan perään ja Albertin ottavan pari massiivista pukkihyppyä tammojen viereen turvaan. Sitten Anthony kehotti järjestäytymään osastoon, joten ravattiin rauhaksiin toisten perään.

Jättimäinen laho puu oli katkennut pitkittäin, ilmeisesti suuren oksan painosta ja pitänyt kammottavaa meteliä. Säikähdyksen jälkeen oli hevoset vähän pinkeinä ja keksivät milloin mistäkin syystä hypähtää sivuun. Coco lähinnä säikkyi(?) edessään olevan April-ponin pompahduksia ja naapurikentällä rätkittävää hevosta. Ruunaa oli myös mahdoton saada enää taipumaan, se jähmeytyi ja piti tiukasti kuolaimesta kiinni lopputunnin.

Lapa edellä, alakaula pönköllään pötkittiin puoliympyrät S:n muotoisella uralla kentän poikki. Samoin S:n jälkeiset diagonaalit lisätyssä ravissa – mutta poni pidensi askeltaan! Nelikaarinen kiemuraura oli lähinnä sarja koomisia pyrähdyksiä kentän poikki. Metsän puolella esiteltiin muutamia paniikkikohtauksia. Eli Cocolla oli kaksi vaihdetta: joko alakaula pönköllään tikittämistä tai etupainoisena ohjissa roikkumista. Kumpikaan ei ollut miellyttävää.

Anthony kysyi ennen laukkaamista, haluanko jättää raipan pois. No en halunnut, koska Coco ei selvästikään häiriintynyt raipasta. Käytin raippaa koko tunnin ajan, kun pohje ja ääni ei toiminut eteenpäin liikkumisen motivaattorina. Laukka nousi myöhässä ja jäykästi. Odotin ryöstäytymistä, mutta ponipas painoi vaan käsille ja könkötti nelitahtisesti! Siis mitä?! Raipan avustuksella sain laukan pysymään kulmissa ja ympyröillä, ja lopulta löytyi jonkinlainen kolmitahtinen askellaji. Laukan tahti oli tasainen ja rauhallinen, siihen jätettiin tällä kertaa.

Suihkun jälkeen vein Cocon yksin nurmelle ja pidin ponia silmällä samalla kun seurasin Anthonyn juoksuttaessa isoa pv-ruunaa. Lähdettiin samaan aikaan Anthonyn kanssa, eli ainakin puoli tuntia Coco sai nautiskella laiduntamisesta. Sitähän ei kukaan muu taida viedä vihreälle.

Vietyäni Cocon karsinaansa aamuruoille, kävin itsekin aamiaisella Riders Cafeessa. Sitten palasin Cocon luokse, sillä olin luvannut Anthonylle nyppiväni ponin harjan. Ja voihan peeveli, miten paljon sitä harjaa on! Viime kerrastanikin on niin monta vuotta etten edes viitsi laskea. Puoli tuntia ährättyäni, päätin jatkaa toisella kertaa ja lähdin kotiin suihkuun.

#11