Lentävä yksisilmäinen

Viime ratsastustunnista on kaksi viikkoa aikaa, enkä ole ehtinyt kynäilemään siitä tarinaa. Alkuhömpötykset taisi sujua ihan normaaliin tahtiin, mutta laukkaaminen olikin sitten niin jännittävää. Katsomon puoleinen pitkä sivu laukattiin joka kerta poikittain ja muutenkin oltiin aika pörheinä. Anthonyltä tuli ohjeena, että laukkaa vaan toisessa päädyssä kun täällä on niin pelottavaa. No en kyllä usko siihen pätkääkään, kun ei katsomo pelottanut ennen laukkaamista yhtään. Taitaa laukkaaminen ratsastajan kanssa olla vieläkin erityisohjelma tuollaiselle pikkulasten raahustajalle. Pörhöttäminenhän on minulle ihan tuttua, että ei siinä kuskia jännittänyt lainkaan. Voimat siinä kyllä loppui kesken, kun ei kuitenkaan ollut arabin herkkä poni.

#28

Jälkikirjoitus: Nyt muistinkin, että kun ei ravilisäykset oikein onnistuneet, Anthony laittoi mulle kannukset. Löydettiin pienet, jotka menivät kapeaan buutsiin. Varovasti tunnustellen niillä oli hyvin tehoa. Kysyin Anthonyltä, milloin Lilyllä on viimeksi ollut kannukset ja vastauksena tuli: never. No kiva, jatketaan siis varovasti! Mutta hyvin meni jalka läpi, kun tamma niitä ihmetteli.

Yritin käydä kuvaamassa yläkentän jylhää maisemaa, mutta eihän se tietenkään kameralle tallentunut.

Yläkentälle johtava tie. Yleensä suuntaamme vasemmalla näkyvän sillan kautta, sillä tulemme nurmiradalta, eli kentän suunnalta eikä suoraan tallista.

Mikä pettymys! Kuvaan en saanut korkeuseroja ja pilvisyyskin haittaa horisontin näkymää.

Erityisesti hevosen selästä, selkeällä säällä näkymät olisivat huikeat!

Kotimatkalla pusikoissa rasahteli, kun puolen metrin mittaiset liskot pyrkivät karkuun. Upea lintu lakkasi laulamasta, kun huomasi minun jääneen kameran kanssa tuijottamaan. Minnehän tuokin portti johtaa...