Ponitammaa ja poniruunaa

"Näytä nyt sitä nätimpää puolta naamasta. Ai pitiks minunki poseerata häh..."

Anthony siirsi minut tänään Katinkan ryhmään, jossa olisi muuten ollut vain kaksi ratsastajaa ja Anthonyn tunnilla oli uudelleen koulutuksessa oleva ex-laukkahevonen. Katinkalla on mukavampi ote ratsastamiseen, vaikka hän pajattaakin niin kamalan paljon. Hevoset verrytellään ennemminkin pitemmällä ohjalla kuin vaaditaan heti pakettiin. Lily muisti minut viime viikolta, sillä se oli alusta lähtien rento ja alkuravit kulki mielellään matalaa, pitkää ravia.

Ravien jälkeen tehtiin käynnissä pohkeenväistöjä. Lily ei juuri laittanut tassua ristiin ja pyysinkin vain pari askelta kerrallaan. Katinka kertoi, ettei Lilyllä paljoa niitä ole tehty ja se tuppaa jännittymään kovasti väistöjä pyydettäessä. Pyrimme pitämään homman kivana ja usean toiston jälkeen Lily alkoi rentoutumaan väistäessäänkin.

Aloitimme laukat oikeassa kierroksessa ja Lily tapaansa pongontti menemään ihanaa jumppapallolaukkaa. Vasemman laukan nosto kävi rivakkaan, mutta sain helposti pikkutamman avuille. Lilyllä on tapana olla säpäkämpi vasemmalle. Liekö syynä sokea oikea silmä. Tänään en laukassa saanut Lilyä nojaamasta vasempaan reiteeni. Enkö sitten saanut itseäni riittävän suoraksi, mutta vasen (sisä) pohje ei mennyt ollenkaan läpi ja tamma kaatui koko ajan sisään. Ulkoavut menivät kuuroille korville. Muutenkin Lily pelkäsi tai 'pelkäsi' paljon enemmän ympärillä olevia hevosia ja hötkyili tiheään. Tai sitten sillä oli vaan tammapäivä. Äh. Tammat...

Katinkalta satoi koko ajan kehuja ja hän kertoi, ettei Lily juurikaan pääse muksujen tunnilla laukkaamaan. Tamma on huisin varovainen aloittelijoiden kanssa, mutta jo jatkokurssilaiset saavat liian rivakkaa kyytiä. Lily ymmärrettävästi väsyi parin laukkapätkän jälkeen ja tyydyttiin käyskentelemään ja seuraamaan muiden suorittamista.

Suihkuttelun ja juomisen jälkeen kävin satuloimassa Cocon. Edelleen ruuna luimisteli minulle, kun lähestyin mutta tällä kertaa ei kääntynyt pois. Satuloin Cocon irti ja sain odottaa ainakin pari minuuttia herran haukottelun päättymistä. Päästyämme kentälle huomasin olevani jo aika väsynyt ja Coco oli taas taipuisa kuin tankkeri. Yritin irrotella hieman laukkaamalla kevyessä istunnassa, mutta etenkin vasen laukka on aivan kaameaa. Sulku- ja avotaivutukset Coco sentään tajuaa jo heti, kun niitä pyytää. Eikä poni saanut hepuleita kertaakaan. 

Suloinen se on, kun aina korvat täpäkkänä kuuntelee ratsastajaansa. Jumpattiin mitä pystyttiin käynnissä ja vein puolen tunnin päästä Cocon takaisin. Ensi viikolla vain juoksutan sen... Hyvästelyt jäivät lyhyeen, kun Coco näki vain täytetyn ruokakuppinsa – hah.

#24