Pelottava luonto

Vanha kuva: raippa puuttuu, Cocolla pessoat ja
martingaali. Mutta aina on kivaa.

Aamun tuntilista kertoi minun vielä ratsastavan Cocolla ja se oli jo varusteltuna karsinassaan. Poni tuli korvat höröllä luokse kuultuaan nimensä. Irroittaessani martingaalia, Coco käänsi päänsä melkein syliini ja pukkasi rivakasti. Jaahas, enkö sitten ollutkaan niin tervetullut. Jatkoin puuhasteluani ja turparemmien löysäämisen jälkeen Coco painoi päänsä hellästi syliin ja jäi siihen paijattavaksi. Suussa sillä oli vieläkin samat oliivikuolaimet – olipa kiva nähdä ehjät suunpielet.

Kapusin selkään, sain raipan ja lähdimme neljä rouvaa peräkanaa kentälle. Coco tuntui ihan hyvältä käynnissä ja otin herätteleviä ravinostoja. Anthony komensi meidät osastoon ja halusi nähdä jokaisen ravaavan yksitellen osaston perään.

Olimme ponin kanssa viimeisinä ja ollessamme perimmäisellä sivulla kenttää, kuului kova ääni. Kuin muutama tonni sepeliä valuisi kohisten rinteessä, paukahdusten säestämänä. Coco käännähti äänen suuntaan ja jäi paikoilleen ihmettelemään. Näin silmäkulmastani Aprilin pyrähtävän Ellan perään ja Albertin ottavan pari massiivista pukkihyppyä tammojen viereen turvaan. Sitten Anthony kehotti järjestäytymään osastoon, joten ravattiin rauhaksiin toisten perään.

Jättimäinen laho puu oli katkennut pitkittäin, ilmeisesti suuren oksan painosta ja pitänyt kammottavaa meteliä. Säikähdyksen jälkeen oli hevoset vähän pinkeinä ja keksivät milloin mistäkin syystä hypähtää sivuun. Coco lähinnä säikkyi(?) edessään olevan April-ponin pompahduksia ja naapurikentällä rätkittävää hevosta. Ruunaa oli myös mahdoton saada enää taipumaan, se jähmeytyi ja piti tiukasti kuolaimesta kiinni lopputunnin.

Lapa edellä, alakaula pönköllään pötkittiin puoliympyrät S:n muotoisella uralla kentän poikki. Samoin S:n jälkeiset diagonaalit lisätyssä ravissa – mutta poni pidensi askeltaan! Nelikaarinen kiemuraura oli lähinnä sarja koomisia pyrähdyksiä kentän poikki. Metsän puolella esiteltiin muutamia paniikkikohtauksia. Eli Cocolla oli kaksi vaihdetta: joko alakaula pönköllään tikittämistä tai etupainoisena ohjissa roikkumista. Kumpikaan ei ollut miellyttävää.

Anthony kysyi ennen laukkaamista, haluanko jättää raipan pois. No en halunnut, koska Coco ei selvästikään häiriintynyt raipasta. Käytin raippaa koko tunnin ajan, kun pohje ja ääni ei toiminut eteenpäin liikkumisen motivaattorina. Laukka nousi myöhässä ja jäykästi. Odotin ryöstäytymistä, mutta ponipas painoi vaan käsille ja könkötti nelitahtisesti! Siis mitä?! Raipan avustuksella sain laukan pysymään kulmissa ja ympyröillä, ja lopulta löytyi jonkinlainen kolmitahtinen askellaji. Laukan tahti oli tasainen ja rauhallinen, siihen jätettiin tällä kertaa.

Suihkun jälkeen vein Cocon yksin nurmelle ja pidin ponia silmällä samalla kun seurasin Anthonyn juoksuttaessa isoa pv-ruunaa. Lähdettiin samaan aikaan Anthonyn kanssa, eli ainakin puoli tuntia Coco sai nautiskella laiduntamisesta. Sitähän ei kukaan muu taida viedä vihreälle.

Vietyäni Cocon karsinaansa aamuruoille, kävin itsekin aamiaisella Riders Cafeessa. Sitten palasin Cocon luokse, sillä olin luvannut Anthonylle nyppiväni ponin harjan. Ja voihan peeveli, miten paljon sitä harjaa on! Viime kerrastanikin on niin monta vuotta etten edes viitsi laskea. Puoli tuntia ährättyäni, päätin jatkaa toisella kertaa ja lähdin kotiin suihkuun.

#11