Lempeä jättiläinen

Tiesin odottaa Pedjan tuntia lauantaille, mutta hätkähdin luettuani listalta ratsuni: Albert. Vaaleanrautias ruuna on ainakin 170 cm korkea ja letkeäliikkeinen. Monet, erityisesti naiset, vieroksuvat tai pelkäävät sitä. Albertin sanotaan olevan raskas, arvaamaton ja heittävän ilkeitä pukkeja. Usein olen nähnyt Albertilla käytettävän gramaaneja – hätäjarruina – ja niistä huolimatta ryöstävän hurjana ympäri kenttää. Pedja ei usko gramaanien tehoon Albertilla, vaan uskoo ruunan taistelevan niitä vastaan ja on luultavasti oikeassa.

Ensimmäisen kerran näin Albertin tunnilla, se kulki jännittyneesti pää pystyssä passiivisen teinipojan alla. Se näytti herkältä ja koostaan huolimatta mukavaliikkeiseltä. Sanoin Anthonylle haluavani ratsastaa sillä joskus, mutta en oikein saanut siihen vastausta. Heh. Nyt kun molemmat Albertin vakioratsastajat (sekä Anthony) olivat lomalla, sain viimeinkin tilaisuuden.

Albert odotti karsinassa satuloituna ja se kääntyi kutsusta luokse ovelle. Vaivihkaa se oli siirtämässä etukaviotaan jalalleni, mutta ehdittyäni huomauttaa asiasta, se kohteliaasti muutti mieltään. Satulavyötä kiristäessäni, kuulin kun hampaat haukkasivat ilmaa lähellä kylkeäni. Ojentaessani kättä ohjalle, Albert haukkasi uudestaan korvat luimussa. Törmättyään nyrkkiini, kääntyi korvat höröön ja ruuna katseli minua uteliaasti. Ajattelin antaa sille miellyttävämpää ajateltavaa ja rupesin hieromaan sen kaulaa. Albert osoittautuikin äärettömän kutiavaksi hevoseksi ja melkein käpertyi syliin sään ja lavan rapsuttelusta.

Katsokaa nyt tuota epävarmaa ilmettä. Piti rapsuttaa korvien
välistä, että sai edes vähän  jännittyneisyyttä pois naamalta.

Kun viimein oli aika lähteä, Albertilla kesti hetken saada itsensä liikkeelle. Minusta tuntui kuin se olisi ollut ihan yhtä epäuskoinen pienestä ratsastajastaan kuin kaikki muutkin tallilaiset. Siivosti kuitenkin päästiin korokkeelle, selkään ja tallinpihalle odottamaan lähtöä. Nauratin ohikulkijoita raapimalla Albertin säkää, kun ruuna nautti ilveillen, huuli pitkänä tötterönä.

Kentällä Pedja käski ratsastaa Albertia pitkällä ohjalla ja odottaa sen alkavan luottaa minuun. Albert vaappui joka suuntaan, eikä meinannut millään herätä liikkeelle. Käytin varovasti raippaa, kun olen kuullut siitä tulevan ne kammottavat pukit. Albert ei kuitenkaan kuin hieman huiskauttanut häntää ja askelsi tahdikkaammin eteen. Taisi pukit tulla kovemmasta kannusten käytöstä tai jos raippaa käytti samalla kun pidättää ohjista.

Hyvin pian Albert alkoi laskemaan niskaansa ja samalla painamaan kädelle. En tehnyt ohjilla mitään, vaan polkaisin jalalla ja samalla kiristin vatsalihaksia. Niin ruuna keveni edestä ja nosti selkäänsä. Albert ei ole ollenkaan raskas, kun sitä ei pakota mitenkään. Se tuntuu suorastaan nöyrältä ja miellyttämisen haluiselta!

Kolmikaarisella kiemurauralla Albert kyllä taipui, mutta se ei meinannut samalla haluta liikkua eteen. Pienen jumppaamisen jälkeen pääsimme taipuisuudesta ja tahdista yhteisymmärrykseen. Sitten teimme ravi-laukka siirtymisiä. Ensimmäisen laukannoston tein kevyestä ravista ja jäin kevyeeseen istuntaan. Sitten kun sain sisäpohjetta tahdittamalla laukan oikeasti rullaamaan, istuin hiljaa alas. Pedjalta sateli kehuja hevosen rentoudesta ja eteenpyrkimyksestä.

Loppuravit pitkin ohjin ei enää edennyt omalla moottorilla, mutta fiksu Albert tiesi tunnin olevan ohi ja odotti vain talliin pääsyä. Pedja kehui, että näkee minussa jo kehitystä, erityisesti itseluottamuksessani. Voihan se hyvin olla, etten ole niin itsevarma, kun hevoset ovat niin erilaisia kuin mihin olen viimeisen kymmenen vuoden aikana tottunut.

Vein Albertin suihkuun, kun se reppana hikoili niin että silmienkin päältä tiputteli. Seurustelin sen kanssa vielä hetken ja päästin karsinaansa piehtaroimaan. Toivottavasti pääsen ratsastamaan sillä toistekin!

#32