Pukeutuessani sporttiliivin kuminauhan napsahdus kuulostaa hiljaisuudessa paukahdukselta. Hiuksia harjatessa harja putoaa kolisten lattialle. Hipsin keittiöön. Kofeiinitablettia etsiessäni pudotan jääkaapin ovesta ison magneetin lattialle. On mahdotonta olla hiljaa!!
Myöhästyin metrosta, mutta ehkä muistin sukkani tällä kertaa... Tuntilista oli hämmentävä: ei opettajaa eikä self-ride merkintää. Ratsastaisin Cocolla!
Tervehdysten ja tuttujen säätöjen jälkeen hinauduimme Cocon kanssa kentälle. Katinka huikkasi liittymään kuuden muun ratsukon joukkoon. Asia selvä. Noukin raipan käteen ja aloin saamaan poniin eloa. Tyynesti lämmiteltiin ja laukannostotkin sujuivat yhteisymmärryksessä. Humputeltiin ok ponilaukkaa kummassakin kierroksessa.
Pari kertaa Coco keräsi koipia alle ottaakseen ritolat, mutta sain sen rentoutumaan nopeasti, joten vältyttiin äkkilähdöiltä. Katinka näki yhden ja ehti sanomaan Oh, here we go vaikka poni rauhoittui jo ennen lauseen päättymistä. Se on niin herkkis ruuna – kunpa joku ostaisi sen omakseen.
Katinka pyysi tekemään avotaivutuksia, jotta saisin oikean pohkeen läpi. Coco paransi hieman ja tunsin ajoittain selän nousevan satulan alle. Kiva! Mutta sitten olikin jo aika lopettaa.
Coco tuntui paljon paremmalta, kun se on käynyt säännöllisesti tunneilla ja päässyt tarhaan sekä kävelykoneeseen. Suihkuun jonotimme vihreällä ja pesun jälkeen pääsimme levolle.
#31
 |
| Seurallinen pusupoika |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti