Bukit Timah Saddle Club

Hienon videon ne oli tehneet:

https://www.facebook.com/bukit.saddleclub/videos/1943669442624459/

Haikeat hyvästit

Kirjoitusmotivaatio on ollut hieman hukassa, kun loppu häämötti. Kaksi viimeistä kertaa ratsastin Cocolla Katinkan silmien alla. Karsinassa seurasin ponin käytöstä hieman tarkemmin: kun menin rapsuttelemaan, Coco välillä rentoutui niin että näytti mistä kutittaa. Mutta kun puin kypärän päähän ja rupesin laittamaan hanskoja, Coco alkoi hengittämään raskaasti. Kylkiluut tulivat esiin, kun poni pumppasi vatsalihaksillaan huohottaen. Ponin ilmekin oli sulkeutunut, eikä se tullut kutsusta luokse. En ole mikää ekspertti, mutta ensimmäisenä ei tullut mieleen happy athlete.

Hirveästi meitä ei tunnilla ohjattu, mutta Coco sai kehuja hyvästä käytöksestä ja erinomaisista etuosakäännöksistä. Pikkuruuna on todella helppo pitää käännöksessä suorana ja liikkeessä. Se seuraa tarkasti istuntaa väistäessään pohjetta. Pohkeenväistöt käynnissä sujui ihan ookoo ja ravissakin Cocolta nähtiin yritystä.

Viimeisellä tunnilla Coco pärskähteli ja päristeli rentoutumisen merkiksi. Poni hakeutui satulan alle käynnissä ja piti olla tarkkana ettei se karannut kuolaimen taakse, selkä tyhjänä. Ravissa ja laukassa edelleen aika jäykkää, muttei sentään pelokkaan jännittynyttä.

Viimeisen tunnin jälkeen lähdimme nurmiradalle kävelemään. Coco pureskeli hermostuneesti kuolainta ja ylipyöristi kaulaansa. Hienosti se silti malttoi kävellä neljän muun hevosen kärjessä. Tallille saavuttuamme talliapulainen riisui Cocon ja vein ponin suihkuun.

Kiireisestä aamustani huolimatta, vein Cocon vielä vihreälle syömään. Eräs ratsastuksenohjaaja kysyi olenko ennen vienyt Cocoa ulos ja käski varoa väkijoukkoja ja ääniä. En viitsinyt mainita, että Coco korkeintaan säpsähtää jos vaan itse pysyy rauhallisena ja oikeassa paikassa hevoseen nähden. Aivan kuin Coco olisi muistanut kaikki ne edelliset syöttelykerrat, se odotti lupaa ennen kuin painoi turvan nurmeen. Ja kuten ennenkin, Coco välillä keskeytti syömisen puhaltaakseen poskeani.

Sitten Coco painoi hellästi turpansa käsivarrelleni ja lähti kävelemään. Seurasin vähän jäljestä ja poni kääntyi katsomaan minua pari kertaa. Coco pysähtyi ja nuuski maata kuuluvasti, alkoi kuopia ja tiesin sen käyvän maate. Siirryin sen etupuolelle ja Coco alkoi piehtaroimaan. Olen kuullut, että jotkut hevoset nousevat piehtaroimasta rivakkaan ja saattavat lähteä käsistäkin. Coco, pieni rakettiponi, vain nousi jaloilleen. Rikkinäinen riimu melkein irti päästä roikkuen, ravisteli ja jatkoi syömistä. Asetin riimun takaisin paikoilleen ja jonkin ajan kuluttua kävelimme takaisin karsinaan. Haikeaa, niin haikeaa, mutta rapsutin Cocon otsaa viimeisen kerran ja lähdin kotiin.

Rakas rakettiponi

#52
#53

Täytetunti

Samson oli kankein ikinä tähän mennessä. En saanut edes raipalla liikkumaan eteenpäin, vaan ruuna potki ja pukki vastalauseitaan. Laukkaaminen vähän irroitti liikettä, muttei niin paljon kuin tavallisesti.

Tarpeetonta siis sanoa, kuinka turhia meidän pohkeenväistöt tai mitkään muutkaan kuviot olivat. Höh.

Samson on sentään herkkäsuinen ja harjoittelin käsieni kantamista niin, että saisin hevosen pysymään pyöreänä samalla kun napauttelin jalalla ratsua suoraksi. Samson tykkää kaatua oikealle ja voimallinen ohjien käyttö saa sen vain painamaan käsille ja kallistumaan enemmän. Kyllä se sitten kivasti onnistui, kun otin tarkoituksella vasemmalle polvelle tuen ja naputtelin oikean pohkeen läpi.

#51

Tutut kuviot uudella ponilla

Molly paistattelee päivää.

Pedja pyysi aloittamaan neliön mallisella uralla, pitkähköllä ohjalla. Kevyessä ravissa jokaiseen kulmaan ratsastettiin voltti. Pitkäselkäinen Molly on useimmiten alkeisratsastajien tunneilla ja tällä kertaa mun läpiratsastettavana. Kimo tamma yritti laiskotella joka käänteessä, mutta oli hyvin herkkä raipalle. Paksu kaula ei meinannut taipua varsinkaan oikealle.

Samaan tehtävään otettiin mukaan laukkasiirtymiset, pyrkimyksenä enemmän laukkaa kuin ravia. Molly alkoi lämmetä ja laukannostot oli täsmällisiä. Ei me mitenkään nätiltä näytetty, kun Molly kiskoi mua kaulalle tai juoksi pää pystyssä. Mutta voltit olivat tasaisen pyöreitä ja siirtymiset täsmällisiä.

Kävelytauon jälkeen ratsastettiin kuvio käänteisesti ja siitä tuli minulle lännenratsastuksesta tuttu hannunvaakuna. Ensin ravissa ja jälleen myöhemmin lisättiin laukkaa. Aina kun muistin kantaa käsiäni, Molly hakeutui satulan alle. Ravi rupesi tuntumaan oikein hyvältä. Molly jopa lisäsi ravia, kun patistin pois kaveriratsukon tieltä. Laukannostot tapahtui vielä pään heilautuksella, mutta edelleen täsmällisesti.

Ihan kiva ponny, jonka taidot yltäisivät selvästikin pidemmälle, mutta luonteensa vuoksi puksuttelee alkeistunneilla.

#50

Vaikeiden päätöksien äärellä

Albert seisoo karsinassaan ja lepuuttaa omalaatuisesti oikeaa takajalkaa. Sukan läpi paistaa kaistale vaaleanpunaista ihoa. Takanen on lämmin ja turvonnut, mutta niin on toinenkin. Ruuna aristelee kosketusta. Näyttää tulehtuneelta riviltä. Mainitsen Katinkalle, joka toteaa "oh he just has mud fever". Takajalat muljahtelevat alta ja Katinka kehottaa ratsastamaan reippaammin "he just needs to warm up, he's a big guy". 

Ratsastamme avotaivutuksia käynnissä ja ravissa. Laukkaa. Albertilla on ihana laukka. Katinka yrittää saada minua pitämään ohjat lyhyenä ja hevosen kootumpana. Albert painaa käsille ja raipan kannustuksesta painuu vain kovempaa. 

Ratsastuksen jälkeen riisun satulan ja näen edelleen kesivän ja kohollaan olevan lyöttymän sään päällä. Olen väsynyt enkä koe ratsastamisen iloa. Raskain mielin päätän pitää taukoa ratsastuksesta täällä Singaporessa. Ehkä pääsen joskus Malesiaan maastoilemaan tai Suomeen länkkäilemään. Kahden viikon irtisanomisaika pakottaa ostamaan vielä yhden neljän kerran paketin,  mutta viimeistään syyskuussa kaikki tuntini on käytetty. 

Ristiriitaisesti on haikea olo ja samalla helpottunut; enää ei tarvitse niellä eriäviä mielipiteitä, mutta hevosia ja tallikavereita tulee ikävä.

#49

Siirtymisiä: suoria ja portaittaisia

Puolivälissä automatkaa näin taivaanrannassa vain mustaa. Tallin suunnalla satoi kaatamalla. Hyppäsin uberista katoksen suojaan ja odottelemaan kahvilan penkille sateen hellittämistä. Puoli tuntia myöhemmin sade laantui sen verran, että pääsin kävelemään talliin. Pilvet puristivat vielä lyhyen rankkasateen, kunnes muuttui kevyeksi kesäsateeksi. Pedja komensi hevosten selkään ja niin tepsuttelimme Polilan kanssa kentälle.

Tamma oli heti kevyempi kuin edellisillä kerroilla ja uskoi herkemmin raippaakin. Päivän aiheena oli siirtymiset: suorat ja portaittaiset. Portaittainen siirtyminen on aina yhtä ylempään tai alempaan askellajiin. Suora siirtyminen on haastavampi, esimerkiksi käynnistä laukkaan. Aloitimme ravi-käyntisiirtymisillä pitkällä ohjalla ja sitten nelikaarisella kiemurauralla. Suoran keskellä ravista lyhyt siirtyminen käyntiin ja kun se sujui, pysähdykseen.

Polila keveni entisestään ylöspäin siirtymiselle, mutta pysähtyminen oli hidasta ja venyvää. Laukkasiirtymisissä nostot olivat jo ihan kivoja ja laukkakin lähes miellyttävää. Nyt irtosi se reipaskin laukka kevyessä istunnassa, vaikka alkoi melovan vasemman etusen huojahtelulla. En saanut Polilaa siirtymään tasapainossa laukasta raviin, vaan tamma valui siirtymiseen etupainoisena. Tästä seurasi välittömästi vaikeus siirtyä laukasta käyntiin. Ja oikeastaanhan me painittiin pysähdykseen jo ravistakin – samasta syystä.

Pedja antoi neuvoksi nostaa kättä ylos ja nojaamaan taakse. "Se on pooloponi, se osaa pysähtyä täydestä laukasta." No joo, osaan minäkin ratsastaa vaikka millaisia siirtymisiä, mutta ei nyt vaan Polilan kanssa natsannut. Polila pysähtyi vielä huonommin ja Pedjan mielestä lantioni ei ole riittävän rento, jotta hevonen istunnalla pysähtyisi. Helpotimme siis tehtävää ratsastamalla kolmikaarista uraa laukassa. Jokaisen suoran uran puolivälissä lyhyt siirtyminen ravin kautta käyntiin ja siitä suoraan laukkaan. Nämä siirtymiset sujuivat kiitettävästi ja kevyen käden sekä pitemmän ohjan ansiosta Polila alkoi hakeutumaan satulan alle pyöreäksi.

Alkeisratsastajat vetävät hevosia niin paljon suusta, että Polilan reaktio ohjasapuun on välitön pakeneminen nostamalla päätä ylös. Luovutin jo alkutunnista ja ratsastin loppuun asti lähinnä vain pitelemällä ohjat käsissä. Pedjakaan ei kehottanut lyhentämään ohjaa, sillä Polila hyväksyi kevyen tuntuman saadessaan pitää kaulan pitkänä. Kun Polila alkoi tarjoamaan selkäänsä satulan alle, pääsin tuntumalle reisien kautta enkä vieläkään tarvinnut venkslaa ohjalla.

Viimeiset 10 minuuttia istuin harjoitusravissa ja pyysin muutaman askelen mittaisia siirtymisiä laukkaan ja takaisin raviin. Polila oli pyöreä, pehmeä ja kuuliainen. Viimein sain antaa pitkät ohjat ja kevenneltiin vielä hetki ennen loppukäyntejä. Pedja jälleen kysyi, kuinka meni. Hymyillen vastasin, että reaktio ja eteneminen olivat parempia kuin ennen. Siirtymätkään eivät olleet huonoja, varsinkaan ylös päin.

Vettä satoi kevyesti koko tunnin, joten emme olleet niin hikisiä kuin tavallisesti – vaikkakin ihan yhtä märkiä. Käytin Polilan pikapesulla (vasemman lavan pesu hampaita narskutellen) ja vein karsinaan. Oikukas tamma alkaa pääsemään ihon alle, mutta kuka nyt ei höltyisi lempeälle hörinälle. Polila hörähti viimeiset heipat kun kävin tervehtimässä Cocoa ennen kotiin lähtöä.

#48

Hikistä hommaa

Usein kun aamuisin lähden tallille, on melko viileää. Varsinkin väsyneenä, pienikin tuulenvire nostaa ihokarvat pystyyn. Kävelin metrolle 6.30 pimeässä ja hiostavassa aamussa. Sixth Avenuelle noustuani, oli vieläkin kosteampaa. Maassa oli vesilätäköitä ja ilma tuoksui sateelle. Aamu oli valjennut metrotunneleissa matkustaessani ja pilvet siirtyivät hyvää vauhtia länteen. Auringon näkeminen sateen jälkeen tarkoittaa Singaporessa hyvin kosteaa ja tukalaa keliä. Mutta ainakaan ei satanut, joten ratsastustunti pidettäisiin.

Tänäaamuna veden juominen oli jotenkin vaikeaa – vatsa ei vain halunnut ottaa nestettä vastaan. Pari kertaa nestehukasta kärsineenä, juon vaikka väkisellä sen pakollisen litran ennen ratsastustuntia. Aloitan juomisen heti herättyäni ja yleensä olen niellyt 1-1,5 litraa ennen kuin nousen hevosen selkään. Tilannetta hieman vaikeuttaa metrolla matkustaminen, sillä niin metrossa kuin metroasemillakaan ei saa syödä eikä juoda. Pahimmassa tapauksessa voi saada $500 sakot.

Sain uberin nopeasti ja saavuin ajoissa tallille. Vaihdoin vaatteet pukuhuoneessa ja venyttelin pitkään lantion ja reisien lihaksia. Raahauduin kosteudesta nuutuneena katsomaan tuntilistaa ja piristyin nähdessäni Pedjan olevan opetusvuorossa. Mutta mikä hevonen: Polila! Ainoa toivoni oli, että tamma olisi vähän pirteämpi suoraan tallista otettuna kuin edellisen tunnin jäljiltä.

Talliapulaista ei näkynyt missään, joten hain harjan ja lähdin laittamaan tammaa kuntoon. Tyypilliseen tapaansa Polila hörisi tervehdyksen, pehmeä ilme elegantilla naamalla. Heti kun tamma huomasi herkkujen puutteen, meni naama norsunvehkeelle ja hampaat välkähtivät. Tyynesti vaihdoin suuntaa, otin riimun ja laitoin tamman karsinaan kiinni. Polila narskutti hampaitaan ja haukkaili ilmaa leuat louskuen. Mutta kun en noteerannut mitenkään, tamma rauhoittui ja narskutti hampaitaan vain jos harjasin liian kovasti lavoista. Ensimmäisen kavion puhdistuksen jälkeen ei edes tarvinnut pyytää, kun koivet nousivat itsestään. Etusten kengät olivat melkein kiinni säteissä ja oli hankala puhdistaa.

Tamma tuntui jo harjatessa kipeämmältä vasemmalta puolelta tai sitten sille on tullut tavaksi kiukutella vasemmalla puolella hääräävää ihmistä. Satuloin Polilan oikealta puolelta ja se oli selvästi hämmentävää, eikä tamma irvistellyt yhtään. Polila lähti kentälle jäykin lavoin, mutta kevein askelin.

Kentällä alkoi koivet painaa ja sain patistella Polilaa liikkeelle. Pedja kysyi miksi, miten ja millaisella uralla pohkeenväistö tehdään. Perusteellisen, vaikkakin yksinkertaisen selvityksen jälkeen saimme tehtäväksi pohkeenväistöt uralla. Tavoitteena: reaction, conversation and contact. Jouduin monesti ottamaan ohjat yhteen käteen ja näyttämään raippaa toisella, kun Polila ei millään olisi halunnut väistää pohjetta. Samaa teimme myös keskihalkaisijalta uralle. Sitten teimme käynti-ravisiirtymisiä ja niissä Polila oli pehmeä ja eteni enimmäkseen hyvin. Ravi-laukkasiirtymiset olivat tuskaa, kun Polilalla on aivan kaamea laukka. Se vatkauttaa kehoaan puolelta toiselle ja taitaa sillä vasen etunen meloakin.

Pedja käski rumpauttaa kunnon laukkaan, mutta ei tamma lähtenyt vaikka seisoin jalustimilla ja mäiskäytin pari kertaa kunnolla persauksille. Polila aivan varmasti muisti minut muutaman viikon takaa eikä edes yrittänyt pukittaa. Sen lavat vaan ei anna periksi pidentää askelta. Lisäksi Polila kompastelee aivan hirveästi ja Pedja vastaa siihen etten ratsasta riittävästi eteen. Loppuravissa Polila venytti kivasti pitkillä sivuilla.

Hiki valui silmiä kirveltämään ja olin aivan loppu tunnin jälkeen. Pedja kysyi kuinka meni noin niinku omasta mielestä. Totesin, että reaktio parani loppua kohden ja välillä keskusteluyhteys pelasi ihan kivasti, mutta hukkasin sen aika-ajoin. That was positive, vastasi Pedja. Vaikka Polila on entinen pooloponi, se on niin kauan mennyt alkeistunneilla, että asennemuutos vie aikansa.

#47

Puomipalloilua

Samson ja naapurissa Coco-murunen.

Kentälle saavuttuamme Anthony kysyi, olenko aiemmin ratsastanut Samsonilla. Toki, viime viikolla. Miten meni, hän kysyi. Sanoin, että ihan hyvin. Sain vastaukseksi epäilevän ilmeen. Heh.

Tiukkana tarhatätinä johdin Samsonin käynnissä avotaivutuksiin ja pohkeenväistöihin. Sama seurasi ravissa ja Anthony ei voinut kuin kehua, että hyvin menee. Sitten ratsastettiin puomisarjoja ratana ja Samson rupesi taas vähän jarruttelemaan. Ei selvästikään ole innokas nostelemaan paksuja jalkojaan.

Herättelin ravi-laukkasiirtymisillä ja laukattiin välillä yksittäisten puomien yli. Ihan jees selviydyttiin, ja Anhony kehui miten heti alusta asti ratsastin aktiivisesti. No helppoahan se lopulta olikin, kun sain tarkemmat neuvot edellisellä viikolla Katinkalta. Helppoa, mutta raskasta.

Käytiin lopuksi kävelemässä pitkä lenkki nurmiradalla muutaman muun hevosen kanssa. Joku säpsähti jotakin ja Albert meni hetken kylkimyyryä, ponit perässä. Samson seisoi jännittyneenä aloillaan ja rentoutui kun kukaan ei lähtenyt ohi. Jatkettiin tallille päin rauhaksiin, kunnes jokin öttiäinen takertui Samsonin mahaan. Ruuna huiski, kipitti ja potki, muttei päässyt ötöstä eroon. Tempaisi se takasella kenkäni pohjaankin.

Tallinpihassa hevosenhoitaja otti Samsonin ja minä vein varusteet kuivumaan. Äkkiä taksilla kotiin ja perheen kanssa muihin puuhiin.

#46

Avotaivutuksia ja raviväistöjä

Monet ratsastajat ovat lomilla, joten sain alleni Renéen tyttären vakioratsun nimeltään Samson. Olen itsekseni ratsastanut sillä noin vuosi sitten, Samsonin palailtua sairaslomalta. En ole näköjään edes kirjoittanut tästä tuskien tunnista, sillä taisin jättää leikin kesken. Samson vastusti kaikkea paitsi pitkin ohjin kävelyä, enkä sitten jaksanut ilman ohjaajan kannustusta etsiä keinoa saada sitä eteenpäin.

Tiesin, että Katinka oli työstänyt Samsonia pitkään ja perusteellisesti, joten lähdin hyvin luottavaisin mielin Samsonin kanssa kentälle. Tiukka tarhantäti asenteella ylläpidin reipasta käyntiä ja Katinkan saavuttua aloitimme työt. Katinka varoitti, että Samsonissa voi olla virtaa kun se ei ollut edellisenä päivänä liikkunut. Meillä ehkä saattaa olla erilainen käsitys virtaa täynnä olevasta hevosesta...

Samson on lyhyt- ja paksukaulainen, pullearunkoinen ja lyhytjalkainen ruuna. Se on oppinut, että raipan kosketus on yhtäkuin pysähtymisen merkki ja vaatii vakuuttelua ettei näin olekaan. Monet lapset pelkää käyttää Samsonilla raippaa, sillä se usein myös ryöstää jollei saa mielikseen pysähtyä. Onpa se joskus kuulemma juossut kentän aidasta läpikin. Minun kanssa se ei lähtenyt käsistä, kun huolellisesti ylläpidin yhdellä kädellä tasaista ohjastuntumaa vaikka pää vispasi ja toisella kädellä näytin raippaa, koskettaen tarvittaessa. Toki oikein ajoitettu raipankäyttö auttoi asiaa. Pian ei tarvinnut kuin näyttää tai hieman hipaista raipalla ja sain hevosesta toivotun reaktion.

Samson hakeutui satulan alle jo heti alkukäyntien jälkeen, lyhentäessäni ohjat. Kannuksia tarvitsin oikeastaan vain kaarevilla urilla, kun Samson työnsi väkisellä kylkeä ulos. Tehtiin paljon avotaivutuksia ja väistöjä. Pian nosteltiin laukkoja ja se herätti mustaruunikon ruunan vieläkin paremmaksi.

Samsonilla oli kumiset D-nivelet ja se onkin suustaan yllättävän herkkä. Kunnes tahtoo kaarevalla uralla nojata niihin puolella painostaan... Enkä ihan keksinyt, miten se sieltä nousee, kun ei auttanut eteenajo, ohjien nostaminen/nyppäseminen eikä näiden yhdistelmät. Pääsin vain kyntöaura-ajelulle. Hah.

Samsonilla ei ole mitenkään erityisen mukavat liikkeet ja kun takajalka vielä lumpsahtelee pois alta, ratsastaminen on aika epävakaista. Naama hyvin, hyvin punaisena ja hikisenä palasimme talliin. Otin suosiolla taksin kotiin.

#45

Kirjava keinuhevonen

Renéelle taas kiitos kuvista!

Kurkistin tuntilistaa ennen vaatteiden vaihtamista, joten tiesin laittaa kannukset Charlieta varten. Henkilökohtaisesti en ymmärrä, miksi raaka hevonen pitää laittaa tunneille, turruttaa se niin että se tarvitsee kannukset. Hikoilin jo kun menin hakemaan ruunaa karsinasta. Jalustimia säätäessä Charlie sääti myös omiaan ja onnistui puremaan raipan poikki. Voi vitsit mikä vekara!

Muistin aloittaa määrätietoisen tätiratsastamisen heti alkuunsa ja taisin ansaita kakaralta muutaman kuuliaisuuspisteen. Kentälle saavuttua ratsastin alkukäynnit ohjat yhdessä kädessä ja raippa toisessa. Pyysin käynti-seis siirtymisiä, sekä tahdikasta kävelemistä. Raviin siirryttäessä minulla olikin jo ihan siedettävästi eteen liikkuva hevoinen. Ainakaan Anthony ei kertaakaan valittanut etanavauhtia ja kehuikin muutamaan otteeseen.

Charlie yritti kyllä tarjota virkkuukoukku hiipimistä tai pää pystyssä juoksemista, mutta rehellisesti se ei olisi selkäänsä nostanut. Polvet sillä nousi aina vaan ylemmäs, mitä kovempaa mentiin. Alkuun oli ohjaspituuttakin vaikea ylläpitää, kun yhtäkkiä hevonen kipristyi pikkurullalle ja taas hetken perästä meinasi nojata minut kaulalle.

Melko pian väistätimme hevosia käynnissä ja ravissa, Charlien liiratessa kauniisti oikealle. Meidän molempien vaikeassa oikeassa kierroksessa, väistöt vasemmalle olivat hyvin vaihtelevia. Jossain välissä huomasin ettei poni enää tuntenut vetoa uralle, vaan luotti luotsaukseeni. Kiva! Suunnilleen näillä main Charlie alkoi nostaa selkäänsä ja antautui rehelliselle kuolaintuntumalle. Tällöin oli niin helppoa auttaa sitä tasapainoilemaan voltilla, ja sain jopa pidettyä kyynärkulman, työntäessäni sitä kuuluisaa kottikärryä.

Laukkaaminen on kyllä Charlien bravuuri. Sillä on ihanan pehmeä, keinuhevosen laukka! Toki ratsastajaltaan se vaatii äärimmäistä keskittymiskykyä, jotta saa kömpelön lapsiruunan pysymään tolpillaan. Tänään onnistuin rumpauttamaan Charlien ylämäkeen aina kun se pyrki laukassa makaamaan ohjalle. Tuntui tosi hyvältä ja Anthonyltä tuli kehuja, mm. super raikasi aika monesti. Oikeaan kierrokseenkin laukattiin ihan siivosti, vaikka huomasin keräileväni vasenta ohjaa vähän väliä.

Loppuraveissa onnistuin houkuttelemaan Charlien rentoon eteen-alas hölkkään. Se jopa älysi pitää painonsa takaosalla, eikä kompuroinut ollenkaan. Se on kyllä sellanen kompura ja liukastelija ettei tosikaan. Oliko siltä männä viikolla kompastuessaan peräti pudonnut joku.

Kävelimme vielä nurmiradalla kierroksen ennen palaamista talliin. Suihkutin Charlien ja palautin sen karsinaansa. Kävin seurustelemassa Cocon kanssa hetken ennen kuin lähdin kahvilan kautta kotiin.

#44

Sääli ei kuulu satulaan

Polila on TAMMA: seurallisuus muuttuu hyvin äkkiä "älä koske muhun"

Tänään ratsastin kauniilla, rautiaalla tammalla Polila. Siinä todennäköisesti on täysiveristä ja/tai arabia, siitä kielii jalo pää, sirot piirteet ja todella seurallinen ja tarkkaavainen luonne. Talllilla oli kansalliset estekilpailut, joten tohinaa riitti. Kentälle mennessä Polila sai Bambi-halvauksen jonkun kahisevan teltan kohdilla, mutta arabimaiseen tuttuun tapaan jäi aloilleen ihmettelemään. Ja jälleen mulle tarjottiin taluttajaa. Jatkettiin täysin tyynesti omalle lohkolle areenaa – ilman taluttajaa.

Sain Polilan edelliseltä tunnilta hyvin lämmiteltynä. Vähän kävi sääliksi runnuttaa sitä liikkeelle. No eihän me sitten liikuttu mihinkään. Katinkalla alkoi keittää ja sitten keitti mullakin. Omaksuin lopputunniksi Nyt sitten perkele asenteen. Ohjat yhdessä kädessä ja raippa toisessa, kannukset jalassa. Tamma hakeutui pyöreäksi satulan alle heti. Katinka oli hetken huuli pyöreänä, kun tehtiin sulkutaivutuksiakin välillä yhdellä kädellä, käynnissä ja ravissa. On se kumma jos ei lännenratsastaja osaa poolohevosta yhdellä kädellä ratsastaa – vai kuinka?

Pohkeenväistöt ravissa tuttuun tapaan kivasti oikealle, mutta haasteellisesti vasemmalle. Yllättävää kyllä, mutta Polilalla ei ole kiva laukka. Vaikka se etenisikin ja kulkisi oikein päin, se on aika epämukavaa. Ei ainakaan tunnu pehmeältä, muttei myöskään isolta.

Hiki silmiä kirveltäen kävin pikapikaa vaihtamassa vaatteet ja syöksyin seuraavaan tapaamiseen.

#43

Siirtymisiä ja väistöjä

Tallilla oli pikkukisat, joten sijaisopettajanamme toimi tänään Jesse. Hän yleensä opettaa alkeiskurssilaisia ja on ihanan iloinen ja positiivinen tyyppi. Sen kummemmin en ole hänen opetuksiaan seurannut.

Kentällä Jesse kyseli, mitä olemme tehneet ja missä tarvitsemme apua. Aloitin Cocon kanssa siirtymisillä ja pian se herkistyikin eteen päin kehottavalle jalalle. Taipuminen oli edelleenkin lähinnä istunnan varassa, joten välillä onnistuttiin ja välillä ei. Useimmiten käynnissä meni hyvin, ravissa vaihtelevammin.

Ravi-laukka-ravi siirtymiset sujui oikein kivasti. Coco ei olisi halunnut laukata kaarevalla uralla oikeastaan lainkaan ja sitä sai raipalla muistuttaa pysymään liikkeessä. Käyntitauon jälkeen taivutimme hevosia ratsastamalla spiraaleja. Pienemmälle ympyrälle ratsastaessa hevosen piti ottaa yksi askel sisemmälle uralle, eikä antaa sen valua kuin vesi viemäriin. Samoin kun ratsastettiin isommalle ympyrälle, hevonen johdatettiin ottamaan pieni askel ulommalle uralle. Cocon mielestä tämä oli helppo juttu ja se rupesi tarjoamaan takajalkoja alle.

Kun spiraalit onnistui kummassakin kierroksessa sekä käynnissä että ravissa, tehtiin myös ravipohkeenväistöjä. Coco meni tosi hienosti oikealle ja mulla oli vaikeuksia väistättää ponia vasemmalle. Siirsin Cocon käyntiin ja harjoiteltiin väistöt vasemmalle käynnissä.

Coco oli niin yritteliäs ja rauhallinen tänään, että palkitsin sen reippaalla laukalla kevyessä istunnassa. Töppöti töppöti meni pieni poni korvat hörössä, selässään ratsastaja naama hangonkeksinä. Jessekin kehui, että Coco kulki hyvin tänään.

Loppukäynneissä annoin raipan Jesselle. Coco on ruvennut säntäilemään tunnin päätteeksi, enkä halunnut raipan antavan vahingossa lisää vauhtia. Ja kuinka ollakaan: kun ura lähti kaartumaan kohti kentän porttia, rumpautti poni jalat mahan alle. Olin varautunut ja ratsastin rauhallisesti kaarelle pois päin portista. Coco vastusti pohkeita ja yritti vain hiipiä aina kun mentiin portista hieman pois päin. Jos nenä kääntyi vähänkään liikaa portille päin tai poni pääsi suoristumaan, se keräsi lyhyet koipensa lähes arabimaisen nopeasti. Kertaakaan se ei kuitenkaan päässyt ryöstämään, eikä edes ottamaan muuta kuin käyntiaskeleita.

Jesse vähän jännitti portilla ja sanoikin, että hyvinhän se meni. Verryttelyalueen läpi kävellessämme Jesse vielä kysyi onko poni hanskassa vai taluttaako hän. Kysymys vähän yllätti, sillä siinä vaiheessa Coco käveli jo ihan normaalisti toisten perässä kohti tallia. Mitä nyt kaula kaarella vähän pureskeli kuolaimia, mutta kroppa ja jalat liikkuivat ihan normaalin Coco-rennosti.

Pesun jälkeen vein Cocon vihreälle. Siinä tuli pikku hässäkkä, kun poni polkaisi kenkäni reunaa eikä sen jälkeen uskaltanutkaan syödä. Piti sitten kyykistyä ja osoittaa kädellä, että nenä vaan nurmea kohti. Vartin verran laidunnettua palautin Cocon karsinaansa ja rapsuttelin vielä hetken.

Naapurikarsinasta eräs tallilainen kysyi voiko Cocoa käyttää nurmella, kun eikös se lähde käsistä. No onhan se lähtenyt ja rynnännyt ratsastajankin kanssa tallinpihasta ja vaikka mitä pöljää. Totesin, että sen kanssa pitää vaan koko ajan olla tietoinen ympäristöstä ja ponin mielialasta. Ihana seurakoira se oikeasti on ja nauttii yhteisesti vietetystä ajasta.

#42

Turhauttava tunteroinen

Äh miten turhauttavaa on joutua taivuttamaan rautakankea, tietäen ettei se jumiutunut parka siihen pysty. Pedja neuvoi lyhentämään jalustimet niin lyhyeksi, että alapohjekin lepää hevosen kyljellä. Se oli oikein hyvä ja Cocon könkätessä ponilaukkaa, oli kiva seistä kevyessä istunnassa.

Coco ei myöskään juossut alta karkuun vaikka pari kertaa jouduin napauttamaan ihan normaalisti ponia liikenteeseen. Naapurikentän rouvat oikein säikähtivät, kun näkivät ketä olin 'rätkimässä'. Poni jopa painoi käsille, kun mukamas tarjoutui kuolaimelle. Selkä ei kylläkään noussut satulan alle. Mutta joka tapauksessa: pelon sekainen luimu muuttui pian rentoutuneeksi kuuntelemiseksi ja korvat kävivät laukassa hörölläkin.

Tunnin jälkeen suihkutin ponin ja vein vihreälle. Kahvilan terassilla ruokailevat saivat ihmetellä pienen ponin laiduntamista, joka keskeytyi muutaman minuutin välein hellään turvatteluun. Joka kerta se piti huomioida ennen kuin nenä uppoutui jälleen nurmeen. Ihku poni.

#41

Lainahousuissa

Kaikkea sitä voi tallikassista unohtaa, mutta että ratsastushousut?! Pikainen puhelu tallikaverille, joka ystävällisesti kurvasi u-käännöksen kautta lainaamaan housujaan. Puoli vuotta sitten kävi samoin sukille... Renée riensi apuun kummallakin kerralla <3

Katinkan tunnille vaapuin ystävällisellä 5-vuotiaalla Charliella. Kirjava ruuna on hirmu kiltti, laiska ja raaka. Selkäytyessä ja portteja avatessa se kuvittelee voivansa tulla ja mennä oman mielensä mukaan. Kummallisen kärsimätön laiskaksi hevoseksi...

Peruuttaminen ja taipuminen oikealle lähentelee epätoivoa. Varsinkin kun sitä taipumista vaatii opettaja – tehtävähän se on. Kaikkiin kaarteisiin sai patistaa eteenpäin, kun Charlie kiltisti hidastaessaan tarjoaa vain turpaansa syvemmälle rintaan. En muista käyttäneeni raippaa niin paljon yhden tunnin aikana kuin tänään. Mitä Charlie tuumaa raipasta: heilauttaa vähän häntäänsä. Äh. Erikoista, että ravipohkeenväistöt oli helppoja kunhan ensin kaarteessa tuuppasin usvaa putkeen.

Oikeassa kierroksessa Charlie punkee niin voimakkaasti sisäohjaa vastaan ja puree kuolaimeen kiinni, ettei se tuntunut normaalilta. Niin nöyrä ja yritteliäs kun se on... Laukka oli ihanan keinuvaa ja pompahti aina ylös päin kun vaan jalkaa kuunteli. Käynnissä ja laukassa sain ison ruunan tuettua ulkoreiteen ja -pohkeeseen, ja silloin meni taivuttava sisäpohje oikeasssakin kierroksessa läpi. Ravissa en onnistunut lainkaan.

Charliella on vähän kärryhevosen tyyppinen ravi, jossa polvi nousee liiankin helposti. Kun siirsin ravista käyntiin, yritin aina saada pidettyä painon takaosalla. Siirtymiset olivat hitaita, sillä Charlie jäi lähes paikoilleen joggaamaan mielummin kuin olisi siirtynyt oikein päin käyntiin. Tai en tiedä oliko poniparka vain epävarma saako siirtyä käyntiin, kun tunsi ratsastajansa olevan valmiustilassa.

Lopuksi sain Charlien myötäämään oikeaankin kierrokseen, kun ensin suoristin ulkoavuilla (lähes poikitin) ja sitten muistutin sisäpohkeen kuuntelemisesta. Sisäohjaa ei saanut silloin käyttää lainkaan. Vähän sama kuin Cocolla, paitsi enemmän raipan käyttöä.

Tunnista jäi vähän vaillinainen olo, kun Katinka ei oikeastaan opettanut minua lainkaan. Vaikka ratsukoita oli vain kaksi, hän keskittyi lähinnä siihen toiseen. No, onneksi sain korjattua joitakin itse huomaamiani virheitä. Tunti meni nopeasti ja kohta oltiinkin taas tallinpihassa.

Silmiin valui kirvelevää hikeä ja jalat olivat kuin makaroonit. Nappasin automaatista palautumisjuoman ja jätin hyvillä mielin Charlien muiden hoidettavaksi. Kahvilassa viilentävä tuuli ja jäälatte paransivat oloani entisestään. Yhä naama punaisena lähdin kotimatkalle.

Kiltti pieni hefoinen. (lainattu kuva Charliesta)

#40

Peruspuokkipäivä

Viime lauantaina oli Bukit Timah Horse Show, joten tunnit oli peruttu. Hmm, mitähän edellisenä lauantaina tehtiin... Katinka oli taas tuuraamassa ja ratsastin Djangolla.

Herätin ruunan reippaasti heti alkuun ja se tuntuikin heti edelliskertaa mukavammalta. Tavoitteeni oli, ettei Katinkan tarvitsisi nousta selkään. Viimeksi se pisti Djangon juoksemaan läpi kaikista avuista, eli yksi haaste vaihtui suoraan toiseen. Minun ei tarvinnut koko tunnin aikana kuin pari kertaa muistuttaa etenemisestä ja Django kuunteli nöyrästi apuja.

Sain korjattua oikean olkapääni paikoilleen, joten hevonenkin kulki paremmassa tasapainossa. Ravipohkeenväistöt sujui ihan kivasti ja laukkakin eteni paremmin. Djangon turvan täristäminen häiritsi vähemmän tällä kertaa ja ruuna tarjosi selkäänsä satulan alle. Ihan hyvillä mielin tällä kertaa lopetettiin.

#39

Polvituet käytössä

Django rapsuttaa vastapalvelukseksi kassiani.

Parin viikon sairastelun jälkeen päätin riskeerata ja lähdin Djangon kanssa ratsastustunnille. Katinka aloitti tunnin käyntiväistöillä. Djangon käärmekaulan hallitsemiseminen vaati suurimman osan huomiostani ja kai ne koivetkin kävivät välillä ristissä.

Ravityöskentely oli tänään jotenkin vaikeaa. Nojasin jatkuvasti polvitukiin, senkin jälkeen kun sain hevosen rullaamaan itse eteen päin. Tasaisen ohjastuntuman pitäminen oli tosi vaikeaa, vaikkei Django vispannut päätään. Ruuna osaa jotenkin tärisyttää päätään niin, että ohjien pitäminen on epämiellyttävää. Katinka käski jatkuvasti 'eteen päin!', 'potki, potki', 'ulko-ohja, sisäpohje', mutta Djangolle menikin sisäpohje helposti läpi, kun ensin tuuppasin hevosen suoraksi ulkopohkeella. Hah.

Ravipohkeenväistöt oli melkein yhtä turhia kuin käynnissäkin, mutta kai siellä pari onnistunuttakin oli. Laukassa aloin epäilemään ettei Django ole päässyt tunneille ihan niin usein. Laukka ei oikein edennyt helposti ja kun kannustin raipalla, Django vain meni syvemmälle kuolaimen taakse korvat luimussa. Nousin kevyeeseen istuntaan ja rumpautin pari kierrosta reipasta laukkaa, enkä antanut jumitella kaareville urille. Alkoi se laukka sitten vähän etenemäänkin ja pystyin istumaan satulaan.

Palasimme talliin juuri ennen kuin alkoi sataa. Kävin moikkaamassa Cocoa ja lähdin uupuneena taksin takapenkillä kotiin.

#38

Vaapuntaa

Taas oikea pyrkii vasemman edelle.

Ruunikko ruuna Django tunnetaan pään vispaajana ja varmana hyppääjänä. Tänään loppahuuli joutui koulutunnille minun alleni. Haparoivasti vaappuen ja huuliaan loppauttaen Django suoritti siirtymiset täsmällisesti. Jahka sain ruunan liikkumaan omatoimisesti eteenpäin, rauhoittui loppaaminenkin. Vaapuntakin muuttui tasaisemmaksi ja etenevämmäksi tahdiksi. Mukavaa, kun kerrankin oli hevonen, joka reagoi jalkaan muttei yritä sinkoilla mihinkään. Toisaalta työpuurtaja-pv:t eivät oikein herätä minkäänlaisia tunteita, kun ne ovat vain työkavereita.

Siirtymisissä jatkettiin laukkaamiseen ja Django odotetusti pyörähti etenevään laukkaan. Laukan kokoamisesta ei ollut toivoakaan, joten raviin siirtyminen oli aika vauhdikasta juoksua. Ei varmaan tarvitse mainita notkoselästä ja periksiantamattomasta tuntumasta? Djangon selkä painui sitä enemmän karkuun kuin mitä enemmän yritin houkutella liikettä takaa eteen. Jos ohjat olivat pitkähköt, alkoi pään vatkaaminen ja jos ne olivat lyhyet, minut vedettiin etunojaan. Kaikenlaiset istunta- ja eteenratsastuskeinot Django vesitti kiristämällä tahtia, selkä yhä enemmän notkolla. Sivulle suoristaessa Django mielummin pysähtyi kuin olisi laittanut takajalkaansa alleen. Höh, hieman turhauttavaa.

Voin vain kuvitella, miten hienoa sillä olisi laukata esteradalla. Laukka tuntui voimakkaalta ja pyörivältä, vaikken saanutkaan sitä säädeltyä. Mitenhän se pystyykin kääntymään, ilman että ottaa takasiaan alle tai kaatuu – en tiedä.

Kolmikaariuralla ravatessa keskityin vain omaan istuntaan, reittiin ja tasaiseen ohjastuntumaan. Hieman Django yritti räpistellä tuntumaa vastaan, mutta suoritimme kaaret täsmällisesti. Pään vispaus rauhoittui ja näin vain ajoittain kielen pitkällä suunpielestä.

Loppuraveissa Django yhtäkkiä nosti selkänsä ja laskeutui pehmeästi kuolaintuntumalle. Ne kuuluisat viimeiset (ja kovalla työllä ansaitut!) minuutit!

Hyvillä mielin luovutin Djangon hoitajalleen ja läksin itse jääkahville.


#37

Pinkeä possujuna

Joululahjavekkaat: housut, kypärä, hanskat, chapsit ja kengät.

Tunnilla oli mukana iäkäs rouva, joka oli ratsastanut säännöllisesti viimeksi 20v sitten. Anthony pisti meidät sitten possujunaan ja siitäkös ei Coco tykkää. Tai tykkää liikaa. Mene ja tiedä. Liekö poni ehdollistunut, että kun jonossa mennään, siitä kaahataan ohi. Toisin sanoen tunti ei ollut järin miellyttävä. Jouduin vaatimaan opettajalta tarkempia ohjeita kuin "don't let him run", "halt him with less hands by preparing him more" (poni ryysii kaikkia apuja vastaan, alusta loppuun). Ei hän sitten oikeastaan osannut antaa parempia neuvoja, miten nämä asiat olisi pitänyt tehdä kun en kerran osannut omin neuvoin. Ohjeena oli, että pitää pistää poni liikkumaan reippaammin ja kun se ryysää, pysäytä ja kiitä. Anthony oli eri mieltä siitä, että minusta Coco mielellään ryykäämisen jälkeen pysähtyy kun sitten ei tarvi tehdä töitä. Ryysiminen on aina helpompaa kuin työskentely oikein päin. Näiden harjoitusten lisäksi pitäisi ympyrällä tehdä myötä -ja vastataivutuksia.

Joo. Tässä on nyt vähän miettimisen aihetta. Loppuun video meidän ponitikutuksesta, joka ei edes ole sieltä pahimmasta päästä.


#36

Tuhmia poneja

Urheiluliivien pukeminen kuudelta aamulla on yksi vastenmielisimmistä tehtävistä. Sen perään hyvänä kakkosena on sukkahousujen (lue: ratsastushousujen) päälle kiskominen. Anyway, sukkikset ja nahkachapsit jalassa olin Cocon kanssa valmis Pedjan tunnille.

Menimme isolle estekentälle, jossa Pedjalle jo valmisteltiin rataa. Coco jännittyi kannakkeiden kilahdellessa ja puomien kahahdellessa hiekalla. Verryttelimme Pedjan tyypilliseen tapaan ravissa ja sitten ravi-laukkasiirtymisillä. Coco lähti jalasta viime viikkoa herkemmin, tikuttaessa ponilaukkaansa. Hetken ajan kaikki oli ihan ok. Pyörimme paljon esteiden ympärillä, jotta Coco lakkaisi hätkähtämisen joka kolahduksen ja kahahduksen kohdalla. Sitten laukkasimme pitkää sivua oikeassa kierroksessa, vastaan tuli suuri Albert vasemmassa. Emme edes olleet vielä ohitustilanteessa, kun Coco sätkäytti takaset vatsan alle – ja polle lähti. Ei Coco, vaan Albert! Saimme ponit kuriin ja hetken päästä olin toisessa päädyssä säätämässä toista jalustinta, kun näin Albertin ryykivän kohti. Kerkesin siirtää Cocon hieman kauemmas, kun Albert sladitti ohi. Jalustin lensi kaaressa kentältä ulos, Albertin ratsastajan kääntäessä ratsunsa ympyrälle. Albert hoksasi ratsastajan epätasapainon ja pukkasi. Ratsastaja lensi kaaressa kanveesiin, Albertin jäädessä paikoilleen seuraamaan tilannetta. Odotin Cocolta suurta draamaa, mutta se vain pällisteli aloillaan.

Tuntia jatkettiin harjoittelemalla sulkutaivutusta. Coco väenväkisellä yritti ylitaipua, jottei joutuisi astumaan takasilla kunnolla alle. Pedja kiipesi sen selkään selvittääkseen pulman. Coco jännittyi vieläkin enemmän ja näytti ihan espanjalaisponilta, tikuttaessaan yyber-lyhyenä. Mutta kuitenkin väisti hienosti pohjetta ja liiraili Pedjan pyytämään suuntaan. Vaihdettiin taas ratsastajaa ja otin raipan käteen. Ensin Coco pyrähteli raipan käytöstä eteenpäin, mutta sitten sain ohjattua liikkeen oikeaan suuntaan ja saimme joitain ihan hyviä taivutuksia. Muiden harjoitellessa ravissa, me vielä hinkattiin käyntiä.

Laukkaharjoituksena taivutimme puoli ympyrää liikkeen suuntaan ja toisen puoliskon liikkeestä pois. Coco tuntui tosi kankealta, mutta hiffattuaan tehtävän, antoi vähän paremmin periksi. Tällä kertaa loppuravit ei onnistunut pitkällä ohjalla, kun Coco vieläkin säpsähteli laukkaan. Jostain syystä se jännittää aina eniten estekentällä. Ennen talliin palaamista käytiin taas läpi tunnin anti ja jälleen Pedja kommentoi epävarmuuttani. Selvitimme kommunikoinnin tapaa ja uskon, että seuraava ratsastuskerta on taas vähän parempi.

Poni puuskutti taas siihen malliin, että kävin tilaamasa sille klippauksen. Dom kysyi, millaisen kuvan hän jättää lautaselle ja pyysin Batmanin. Eli hyvässä lykyssä ratsastan ensi kerralla Batman-ponilla, Batman-paidassa, hahaha.

#35

Hyvää perusratsastusta

Suunnittelin ainakin viikon verran, etten jatkaisi enää ratsastusta Singaporessa. Aamuherätykset ovat välillä olleet todella vaikeita, eikä ratsastus oikein ole tuntunut etenevän mihinkään. Päätin raahautua tallille ainakin seuraavat neljä viikkoa, koska Saddle Clubilla on kahden viikon irtisanomisaika ja tunnit myydään neljän kerran paketeissa.

Listasta ilmeni, että ratsastaisin Cocolla Pedjan ohjauksessa. Mielenkiintoni pilkahti, sillä kiinnosti kovasti tietää, miten hän näkisi Cocon jännittyneen tikkaamisen. Tyypilliseen tapaansa Pedja kyseli missä vaiheessa ratsastajat olivat ja myönsi ettei ollut nähnyt Cocoa liikkeessä juuri ollenkaan. Hymähteli vain, kun sanoin haasteeni olevan sama kuin kaikilla muillakin hevosilla: saada ne reagoimaan pohkeeseen.

Kentällä oli hiljaista, sillä osa ratsastajista oli varmaan vielä viettämässä kiinalaista uutta vuotta. Coco tuntui suht rauhalliselta ja sain pitää höyhenenkevyttä ohjastuntumaa. Pedja pyysi ensin lämmittelemään ravissa ja laukassa, huutaen välillä "I want him to gallop!". Mukanani ei ollut raippaa, kun en nähnyt yhtään vapaata kouluraippaa. Pedja kehotti läppäsemään ohjasperillä lavalle "like Western, you know". Joo, I know, mutta myönnän että pelotti millaisen reaktion Coco siitä tarjoaisi. Sitten tajusin, että korkeintaan lennetään muutama kierros kiitolaukkaa puolityhjällä areenalla... ja annoin mennä.

Heilautin kevyesti ohjat oikealta lavalta vasemmalle. Coco jännittyi säpsähtäen ja nosti laukan. Pää pystyssä laukattiin vain kulman verran, kunnes Coco lakkasi odottamasta JOTAIN ja jatkoimme hetken Coco-normaalia ponilaukkaa. Seuraavat laukannostot lähtivät pohkeesta ja hyytymisestä rumpautettiin jalasta oikein kunnon esteponin laukkaan. Siistiä!! Cocon korvat kääntyivät välillä höröön ja Pedja oli tyytyväinen. Haastetta lisäsi myös kylkeäni vaivannut kramppi. Coco-parka hätääntyi aina, kun kivultani pidätin hengitystä. Vaikka monta kertaa yritin saada kramppia laukeamaan, en onnistunut. Ratsastin siis laukkaosuudetkin kevyessä istunnassa.

Seuraava tehtävä oli kolmikaarinen kiemuraura ravissa, jonka jokaisen ympyrän puolivälissä koottiin ravia hieman. Muutoin kaaret pyrittiin ratsastamaan etenevästi. Coco lyhentää askelta helposti, vaikkakaan se ei pysty rehellisesti kantamaan itseään. Olin tosi yllättynyt, että Coco rentoutui pidentämään askeltaan vähän. Tähän päästiin vain parilla ohjasperien heilautuksella, ja lopuksi riitti kun nostin nyrkkejä hieman ylemmäs. Coco kiihdytti pää pystyssä hetken, mutta kun siitä seurasi vain kiitosta eikä suusta repimistä, se älysi tyynesti pitää parempaa tahtia yllä.

Pienen tauon jälkeen muutimme puoliympyrän osuudet laukaksi, joiden jälkeen piti siirtyä raviin ja jälleen laukkaan. Cocolle tämä oli ihan lastenleikkiä, joten Pedja nosti tasoa taas vähäsen. Puoliympyrä laukassa, siirtyminen parin raviaskelen jälkeen käyntiin ja laukannosto käynnistä. Nostot olivat käynnistä paljon vaikeampia, sillä Cocon lihakset ovat hieman heikot ja äärettömän jumissa. Pari ihan kelvollista kuitenkin saatiin läpi ja Pedja pyysi keventelemään loppuravit.

Kramppi tuntui niin ikävältä, että jäin ravissakin seisomaan jalustimille. "What are you doing, don't lean forward!" Yritin sopertaa jotain kevyestä istunnasta ja Pedja neuvoi pitämään painon keskellä satulaa. "You are most welcome to do that for half an hour if you like, but don't lean forward. Keep your balance, weight centered to help your horse." Ai että mä tykkään Pedjasta, häneltä ei sitten jää mikään huomaamatta!

Siirsin Cocon käyntiin ja poni pärskähteli muutaman kerran tyytyväisenä. Virneeni levisi tietenkin ihan mielipuoliseksi ja kehuin Cocoa hieromalla pitkään sen kaulaa ja lapoja. Loppukävelyt nurmiradalla, perusteellinen suihku ja Coco pääsi porkkanoiden kera karsinaansa. Jäin karsinan eteen juttelemaan Renéen kanssa ja Coco osallistui puhaltelemalla ajoittain naamaani. On se sitten söötti poni! Ehkä mä sittenkin jatkan vielä sen neljännenkin kerran jälkeen...

#34

Lomalta paluu

7.1.2017 Jäykempääkin jäykempi Coco ja aikaeroväsynyt lomalta palannut. Ei kirjoittamisen arvoista sanottavaa tästä rypistyksestä.

#33