Puolivälissä automatkaa näin taivaanrannassa vain mustaa. Tallin suunnalla satoi kaatamalla. Hyppäsin uberista katoksen suojaan ja odottelemaan kahvilan penkille sateen hellittämistä. Puoli tuntia myöhemmin sade laantui sen verran, että pääsin kävelemään talliin. Pilvet puristivat vielä lyhyen rankkasateen, kunnes muuttui kevyeksi kesäsateeksi. Pedja komensi hevosten selkään ja niin tepsuttelimme Polilan kanssa kentälle.
Tamma oli heti kevyempi kuin edellisillä kerroilla ja uskoi herkemmin raippaakin. Päivän aiheena oli siirtymiset: suorat ja portaittaiset. Portaittainen siirtyminen on aina yhtä ylempään tai alempaan askellajiin. Suora siirtyminen on haastavampi, esimerkiksi käynnistä laukkaan. Aloitimme ravi-käyntisiirtymisillä pitkällä ohjalla ja sitten nelikaarisella kiemurauralla. Suoran keskellä ravista lyhyt siirtyminen käyntiin ja kun se sujui, pysähdykseen.
Polila keveni entisestään ylöspäin siirtymiselle, mutta pysähtyminen oli hidasta ja venyvää. Laukkasiirtymisissä nostot olivat jo ihan kivoja ja laukkakin lähes miellyttävää. Nyt irtosi se reipaskin laukka kevyessä istunnassa, vaikka alkoi melovan vasemman etusen huojahtelulla. En saanut Polilaa siirtymään tasapainossa laukasta raviin, vaan tamma valui siirtymiseen etupainoisena. Tästä seurasi välittömästi vaikeus siirtyä laukasta käyntiin. Ja oikeastaanhan me painittiin pysähdykseen jo ravistakin – samasta syystä.
Pedja antoi neuvoksi nostaa kättä ylos ja nojaamaan taakse. "Se on pooloponi, se osaa pysähtyä täydestä laukasta." No joo, osaan minäkin ratsastaa vaikka millaisia siirtymisiä, mutta ei nyt vaan Polilan kanssa natsannut. Polila pysähtyi vielä huonommin ja Pedjan mielestä lantioni ei ole riittävän rento, jotta hevonen istunnalla pysähtyisi. Helpotimme siis tehtävää ratsastamalla kolmikaarista uraa laukassa. Jokaisen suoran uran puolivälissä lyhyt siirtyminen ravin kautta käyntiin ja siitä suoraan laukkaan. Nämä siirtymiset sujuivat kiitettävästi ja kevyen käden sekä pitemmän ohjan ansiosta Polila alkoi hakeutumaan satulan alle pyöreäksi.
Alkeisratsastajat vetävät hevosia niin paljon suusta, että Polilan reaktio ohjasapuun on välitön pakeneminen nostamalla päätä ylös. Luovutin jo alkutunnista ja ratsastin loppuun asti lähinnä vain pitelemällä ohjat käsissä. Pedjakaan ei kehottanut lyhentämään ohjaa, sillä Polila hyväksyi kevyen tuntuman saadessaan pitää kaulan pitkänä. Kun Polila alkoi tarjoamaan selkäänsä satulan alle, pääsin tuntumalle reisien kautta enkä vieläkään tarvinnut venkslaa ohjalla.
Viimeiset 10 minuuttia istuin harjoitusravissa ja pyysin muutaman askelen mittaisia siirtymisiä laukkaan ja takaisin raviin. Polila oli pyöreä, pehmeä ja kuuliainen. Viimein sain antaa pitkät ohjat ja kevenneltiin vielä hetki ennen loppukäyntejä. Pedja jälleen kysyi, kuinka meni. Hymyillen vastasin, että reaktio ja eteneminen olivat parempia kuin ennen. Siirtymätkään eivät olleet huonoja, varsinkaan ylös päin.
Vettä satoi kevyesti koko tunnin, joten emme olleet niin hikisiä kuin tavallisesti – vaikkakin ihan yhtä märkiä. Käytin Polilan pikapesulla (vasemman lavan pesu hampaita narskutellen) ja vein karsinaan. Oikukas tamma alkaa pääsemään ihon alle, mutta kuka nyt ei höltyisi lempeälle hörinälle. Polila hörähti viimeiset heipat kun kävin tervehtimässä Cocoa ennen kotiin lähtöä.
#48
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti