Usein kun aamuisin lähden tallille, on melko viileää. Varsinkin väsyneenä, pienikin tuulenvire nostaa ihokarvat pystyyn. Kävelin metrolle 6.30 pimeässä ja hiostavassa aamussa. Sixth Avenuelle noustuani, oli vieläkin kosteampaa. Maassa oli vesilätäköitä ja ilma tuoksui sateelle. Aamu oli valjennut metrotunneleissa matkustaessani ja pilvet siirtyivät hyvää vauhtia länteen. Auringon näkeminen sateen jälkeen tarkoittaa Singaporessa hyvin kosteaa ja tukalaa keliä. Mutta ainakaan ei satanut, joten ratsastustunti pidettäisiin.
Tänäaamuna veden juominen oli jotenkin vaikeaa – vatsa ei vain halunnut ottaa nestettä vastaan. Pari kertaa nestehukasta kärsineenä, juon vaikka väkisellä sen pakollisen litran ennen ratsastustuntia. Aloitan juomisen heti herättyäni ja yleensä olen niellyt 1-1,5 litraa ennen kuin nousen hevosen selkään. Tilannetta hieman vaikeuttaa metrolla matkustaminen, sillä niin metrossa kuin metroasemillakaan ei saa syödä eikä juoda. Pahimmassa tapauksessa voi saada $500 sakot.
Sain uberin nopeasti ja saavuin ajoissa tallille. Vaihdoin vaatteet pukuhuoneessa ja venyttelin pitkään lantion ja reisien lihaksia. Raahauduin kosteudesta nuutuneena katsomaan tuntilistaa ja piristyin nähdessäni Pedjan olevan opetusvuorossa. Mutta mikä hevonen: Polila! Ainoa toivoni oli, että tamma olisi vähän pirteämpi suoraan tallista otettuna kuin edellisen tunnin jäljiltä.
Talliapulaista ei näkynyt missään, joten hain harjan ja lähdin laittamaan tammaa kuntoon. Tyypilliseen tapaansa Polila hörisi tervehdyksen, pehmeä ilme elegantilla naamalla. Heti kun tamma huomasi herkkujen puutteen, meni naama norsunvehkeelle ja hampaat välkähtivät. Tyynesti vaihdoin suuntaa, otin riimun ja laitoin tamman karsinaan kiinni. Polila narskutti hampaitaan ja haukkaili ilmaa leuat louskuen. Mutta kun en noteerannut mitenkään, tamma rauhoittui ja narskutti hampaitaan vain jos harjasin liian kovasti lavoista. Ensimmäisen kavion puhdistuksen jälkeen ei edes tarvinnut pyytää, kun koivet nousivat itsestään. Etusten kengät olivat melkein kiinni säteissä ja oli hankala puhdistaa.
Tamma tuntui jo harjatessa kipeämmältä vasemmalta puolelta tai sitten sille on tullut tavaksi kiukutella vasemmalla puolella hääräävää ihmistä. Satuloin Polilan oikealta puolelta ja se oli selvästi hämmentävää, eikä tamma irvistellyt yhtään. Polila lähti kentälle jäykin lavoin, mutta kevein askelin.
Kentällä alkoi koivet painaa ja sain patistella Polilaa liikkeelle. Pedja kysyi miksi, miten ja millaisella uralla pohkeenväistö tehdään. Perusteellisen, vaikkakin yksinkertaisen selvityksen jälkeen saimme tehtäväksi pohkeenväistöt uralla. Tavoitteena: reaction, conversation and contact. Jouduin monesti ottamaan ohjat yhteen käteen ja näyttämään raippaa toisella, kun Polila ei millään olisi halunnut väistää pohjetta. Samaa teimme myös keskihalkaisijalta uralle. Sitten teimme käynti-ravisiirtymisiä ja niissä Polila oli pehmeä ja eteni enimmäkseen hyvin. Ravi-laukkasiirtymiset olivat tuskaa, kun Polilalla on aivan kaamea laukka. Se vatkauttaa kehoaan puolelta toiselle ja taitaa sillä vasen etunen meloakin.
Pedja käski rumpauttaa kunnon laukkaan, mutta ei tamma lähtenyt vaikka seisoin jalustimilla ja mäiskäytin pari kertaa kunnolla persauksille. Polila aivan varmasti muisti minut muutaman viikon takaa eikä edes yrittänyt pukittaa. Sen lavat vaan ei anna periksi pidentää askelta. Lisäksi Polila kompastelee aivan hirveästi ja Pedja vastaa siihen etten ratsasta riittävästi eteen. Loppuravissa Polila venytti kivasti pitkillä sivuilla.
Hiki valui silmiä kirveltämään ja olin aivan loppu tunnin jälkeen. Pedja kysyi kuinka meni noin niinku omasta mielestä. Totesin, että reaktio parani loppua kohden ja välillä keskusteluyhteys pelasi ihan kivasti, mutta hukkasin sen aika-ajoin. That was positive, vastasi Pedja. Vaikka Polila on entinen pooloponi, se on niin kauan mennyt alkeistunneilla, että asennemuutos vie aikansa.
#47
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti