Sivut

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Tutut kuviot uudella ponilla

Molly paistattelee päivää.
Pedja pyysi aloittamaan neliön mallisella uralla, pitkähköllä ohjalla. Kevyessä ravissa jokaiseen kulmaan ratsastettiin voltti. Pitkäselkäinen Molly on useimmiten alkeisratsastajien tunneilla ja tällä kertaa mun läpiratsastettavana. Kimo tamma yritti laiskotella joka käänteessä, mutta oli hyvin herkkä raipalle. Paksu kaula ei meinannut taipua varsinkaan oikealle.

Samaan tehtävään otettiin mukaan laukkasiirtymiset, pyrkimyksenä enemmän laukkaa kuin ravia. Molly alkoi lämmetä ja laukannostot oli täsmällisiä. Ei me mitenkään nätiltä näytetty, kun Molly kiskoi mua kaulalle tai juoksi pää pystyssä. Mutta voltit olivat tasaisen pyöreitä ja siirtymiset täsmällisiä.

Kävelytauon jälkeen ratsastettiin kuvio käänteisesti ja siitä tuli minulle lännenratsastuksesta tuttu hannunvaakuna. Ensin ravissa ja jälleen myöhemmin lisättiin laukkaa. Aina kun muistin kantaa käsiäni, Molly hakeutui satulan alle. Ravi rupesi tuntumaan oikein hyvältä. Molly jopa lisäsi ravia, kun patistin pois kaveriratsukon tieltä. Laukannostot tapahtui vielä pään heilautuksella, mutta edelleen täsmällisesti.

Ihan kiva ponny, jonka taidot yltäisivät selvästikin pidemmälle, mutta luonteensa vuoksi puksuttelee alkeistunneilla.

#50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti