Liitelyä

7.30 tuuli yltyi ja taivas tummui. Porukkaa valui joka suunnalta tallin suojiin ja sain Anthonyn kiinni etsimään Lilylle satulaa. Kappas, kun on tynnyrin mallinen, lihakseton ja kaarevahko selkä. Ei meinannut löytyä satulaa, heh. Pidettiin kaatosadetta Lilyn karsinassa satuloita sovitellen, kunnes päädyttiin yhteen vanhaan koulusatulaan. Anthony löysi siihen sopivan kouluvyön ja sitten kello olikin jo kahdeksan ja sadekuuro väistynyt.

Kipittelimme viimeisinä kentälle, josta Anthony pian kävi hakemassa meidät "We're going to heaven". Seurasin ihmeissäni porukkaa ensin nurmiradalle ja sitten asfalttisillalle. Ahaa, ratsastaisimme yläkentällä tarhojen takana. Näkymät oli upeat!! Täytyy ottaa kamera mukaan seuraavalla kerralla. Annoin Lilyn ihmetellä ympäristöä pyörittelemällä ponia jännimmissä nurkissa.

Jo käynnistä tunsin, että satula oli parempi: Lily käveli pitkin askelin, lavat liikkuen. Ravissa marssimme isomman Casperin ohitse, täykkäreiden perään. Jouduin keskittymään kieroutuneeseen kroppaani ja Lilyn vastahankaiseen asettamiseen niin paljon, että kolmikaarisilta kiemuroilta siirryttyämme nelikaarisiin, reittivalinnat meni vähän miten sattui. Pohkeenväistöt sujuivat paremmin kuin aiemmin, Lily pysyi liikkeellä samalla kun väisti. Väistöt meni ok ravissakin, vaikka vieläkin tunnen kroppani vähän vääntyilevän.

Kiemuroiden väliin otettiin diagonaaleja lisätyssä ravissa – ja voi pojat – Lilyhän venyy! Anthony laukoi ihastuneita kommentteja ja allani tunsin liitokavion rytmikkäät ponkaisut. Tammasta irtosi niin kivaa ravia, että sen kanssa olisi voinut lähteä kisoihin.

Neljä ratsukkoa jaettiin kahdelle pääty-ympyrälle ja parit laukkasivat vuorotellen. Meidän nostot tuppasivat olemaan jännittyneitä, pää pystyssä lähtöjä. Muutoin Lilyn laukka oli kivaa, tuttua jumppapallon joustavaa. Jouduin kapuamaan alas ja siirtämään satulaa taaemmas, kun se valui laukan aikana eteen.

Ensimmäistä kertaa Anthony pyysi loppuraveissa antamaan ohjaa, jotta hevoset saivat venyttää eteen-alas. Lily tamppasi tutun tuntuisesti pää alhaalla, pitkää, rentoa ja rytmikästä ravia. Se oli niin hieno! Lily liikkuisi mielellään vähän matalammassa muodossa muutenkin. Siksi se on vähän hankala, kun saan sen liikkumaan nätissä muodossa ja ykskaks se melkein katselee yläkautta silmiin. Siitähän tietysti seuraa "shorten your reins, Miia!". No joo, mutta kun äsken ne oli ihan hyvät. Tsih!

Lilyllä oli nautinto ratsastaa! Pesujen jälkeen se jäi karsinaansa. Cocolla ratsastaa säännöllisesti nyt joku nuori, joten hyvillä mielin jätin sen puuhiinsa. Yritän järjestää lisää ratsastusaikaa Lilyn kanssa... Lily kulkee niin paljon pikkulasten tunneilla, ettei se ole jumissa mistään ja se liikkuu kevyesti säännöllisesti. Ainoa vaan, ettei sillä ole lihaksia.

Säkää on enemmän kuin muutamilla muilla, mutta kun lihakset puuttuu.

#26

Hässäkkää ja huono satula

Lily ja Rosie

Tallilla oli koulukilpailut, joten tunnin veti sijainen. Roy opettaa toisella tallilla, mutta käy keikkailemassa Saddle Clubilla. Vaikka hän on oikein pätevä, taisi kiinnostus olla jossain muualla. Jos halusit opetusta, piti mennä hänen ympärilleen pyörimään. Uralla ratsastaviin hän ei juurikaan kiinnittänyt huomiota, eikä hän jakanut tehtäviä.

Lily oli äärimmäisen tahmea. Olin kuvitellut, että tammaan tulisi vipinää äänilaitteita kyttäillessä – mutta ei. Roy huomautti, että satula kippaa pahasti eteen ja puristaa lapoja. No eihän silloin hirveästi voi liikkua. Kohmeloisen ponin kanssa väsyin pian ja Lilykin taisi väsyttää itsensä jännittämällä, sillä se kompuroi aika paljon loppua kohden.

Ponia pestessäni huomasin, että satula oli puristanut kuivat läntit sään molemmille puolille. Anthony oli jo edellisellä viikolla huikannut, että etsitään Lilylle uusi satula, mutta sehän taas jäi.

Cocoa en juoksuttanut, kun joku jo ehti ennen minua.

#25

Ponitammaa ja poniruunaa

"Näytä nyt sitä nätimpää puolta naamasta. Ai pitiks minunki poseerata häh..."

Anthony siirsi minut tänään Katinkan ryhmään, jossa olisi muuten ollut vain kaksi ratsastajaa ja Anthonyn tunnilla oli uudelleen koulutuksessa oleva ex-laukkahevonen. Katinkalla on mukavampi ote ratsastamiseen, vaikka hän pajattaakin niin kamalan paljon. Hevoset verrytellään ennemminkin pitemmällä ohjalla kuin vaaditaan heti pakettiin. Lily muisti minut viime viikolta, sillä se oli alusta lähtien rento ja alkuravit kulki mielellään matalaa, pitkää ravia.

Ravien jälkeen tehtiin käynnissä pohkeenväistöjä. Lily ei juuri laittanut tassua ristiin ja pyysinkin vain pari askelta kerrallaan. Katinka kertoi, ettei Lilyllä paljoa niitä ole tehty ja se tuppaa jännittymään kovasti väistöjä pyydettäessä. Pyrimme pitämään homman kivana ja usean toiston jälkeen Lily alkoi rentoutumaan väistäessäänkin.

Aloitimme laukat oikeassa kierroksessa ja Lily tapaansa pongontti menemään ihanaa jumppapallolaukkaa. Vasemman laukan nosto kävi rivakkaan, mutta sain helposti pikkutamman avuille. Lilyllä on tapana olla säpäkämpi vasemmalle. Liekö syynä sokea oikea silmä. Tänään en laukassa saanut Lilyä nojaamasta vasempaan reiteeni. Enkö sitten saanut itseäni riittävän suoraksi, mutta vasen (sisä) pohje ei mennyt ollenkaan läpi ja tamma kaatui koko ajan sisään. Ulkoavut menivät kuuroille korville. Muutenkin Lily pelkäsi tai 'pelkäsi' paljon enemmän ympärillä olevia hevosia ja hötkyili tiheään. Tai sitten sillä oli vaan tammapäivä. Äh. Tammat...

Katinkalta satoi koko ajan kehuja ja hän kertoi, ettei Lily juurikaan pääse muksujen tunnilla laukkaamaan. Tamma on huisin varovainen aloittelijoiden kanssa, mutta jo jatkokurssilaiset saavat liian rivakkaa kyytiä. Lily ymmärrettävästi väsyi parin laukkapätkän jälkeen ja tyydyttiin käyskentelemään ja seuraamaan muiden suorittamista.

Suihkuttelun ja juomisen jälkeen kävin satuloimassa Cocon. Edelleen ruuna luimisteli minulle, kun lähestyin mutta tällä kertaa ei kääntynyt pois. Satuloin Cocon irti ja sain odottaa ainakin pari minuuttia herran haukottelun päättymistä. Päästyämme kentälle huomasin olevani jo aika väsynyt ja Coco oli taas taipuisa kuin tankkeri. Yritin irrotella hieman laukkaamalla kevyessä istunnassa, mutta etenkin vasen laukka on aivan kaameaa. Sulku- ja avotaivutukset Coco sentään tajuaa jo heti, kun niitä pyytää. Eikä poni saanut hepuleita kertaakaan. 

Suloinen se on, kun aina korvat täpäkkänä kuuntelee ratsastajaansa. Jumpattiin mitä pystyttiin käynnissä ja vein puolen tunnin päästä Cocon takaisin. Ensi viikolla vain juoksutan sen... Hyvästelyt jäivät lyhyeen, kun Coco näki vain täytetyn ruokakuppinsa – hah.

#24

Onnistumisen tunteet

Henkan kanssa ei alkukankeuksien jälkeen pelottanut koskaan mikään, enkä nuoruudeltani älynnyt hirveästi kyseenalaistaa taitojani. Sitä vaan mentiin. Kaikkialle ja miten vaan halusin.

Joskus on vaikea selittää miksi ratsastaa ja mistä kokee onnistumisen tunteita. Ratsastettuani Cocolla ensimmäisen kerran, koin onnistuneeni. Tunnilla ei tehty mitään ihmeellistä, mutta nelikaarinen kiemuraura ei vain hahmottunut pohjaan, joten räiskittiin miten sattuu. Suorastaan siis epäonnistuin, mutta se ei vaivannut minua.

Ystäväni tietävät kuinka tuskallisen tietoinen olen virheistäni ja miten pitkän tien olen kulkenut negatiivisten ajatusten vähentämiseksi. Joten olin hieman yllättynyt havaittuani etten koe onnistumisena oikein suoritettua ratsastustehtävää. Eikä minua hirveästi edes haittaa vaikken osaa suorittaa jotain liikettä tai rataa oikein.

Turhaudun, kun tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta keho ei vain tottele. Turhaudun myös, kun tiedän tekeväni oikein, mutta hevonen ei syystä tai toisesta noudata annettuja apuja.

Koen onnistuvani, jos pääsen vihille hevosen nappuloista; mistä painaa jotta hommat saadaan hoidettua ja yhteinen kokemus olisi molemmille miellyttävä. Tämä on kai se, jota koen eniten lännenratsastuksessa sillä se on ainoa laji, johon olen intohimoisesti heittäytynyt myös kilpailemaan. Tämä on myös se syy, miksi kiinnyn haastaviin hevosiin ja jaksan kymmeniä epäonnistuneita tunteja, kunnes pääsen siihen harvinaiseen onnistumiseen.

Olen aina tiennyt haluavani olla parempi hevosenkäsittelijä kuin parempi kilparatsastaja. Nyt myös tiedän, mistä se kumpuaa. Enää en ihmettele, miksi ratsastusta pelkäävät ratsastavat: ehkä hekin kokevat onnistuvansa kun voittavat joka kerta pelkonsa.

Laukkaradalla

Kävin ensimmäistä kertaa laukkaradalla elokuussa, kun tuttavani järjesti läksiäiset Singapore Turf Clubin Orchid Box -aitiossa. Työpäivän jälkeen jaoin taksin kollegani kanssa keskustasta radalle.

Laukkarata sijaitsee Singaporen pohjoisimmalla laidalla, kivenheiton päässä Malesian rajalta. Lähtöjä järjestetään parina iltana viikossa ja sisäänpääsy maksaa 6S$ (noin 4 euroa). Puolen tunnin taksimatkan päätteeksi ajoimme maksuporteista sisään ja saavuimme jättimäiselle parkkipaikalle. Hetken haahuiltuamme löysimme drop off -paikan ja kävelimme lipputiskin ohi pääoville.

Rakennus oli sisältä kuin jättimäinen sheikin palatsi: pronssisia hevospatsaita, marmorilattia, massiivisia kivipylväitä ja kultaa näkyi kaikkialla. Löysimme kylttien avulla oikeaan aitioon, joka oli sisustettu pehmeän mukavaksi. Suuresta päätyikkunasta pystyi seuraamaan radan tapahtumia joko livenä tai suurelta näytöltä.

Aitiossa oli baari ja heti ovien ulkopuolella tiski, jossa kävimme lyömässä vetoa. Systeemi oli vähän erilainen kuin Suomessa raviradoilla: kertoimien sijaan näytöillä ilmoitettiin paljonko minimipanoksella (5S$ ~3,5€) voittaa. Porukkaa oli sen verran paljon, että tunnelma oli korkealla.

kuva lainattu yoursingapore.com

Screeniltä näytettiin kilpailun lisäksi myös jännittävä lähtökarsinoihin siirtyminen.

Aitiossa pystyi seuraamaan sekä videoituja että suoria lähtöjä ympäri maailman.

Herkullisen buffet-ruokailun jälkeen siirryimme alakertaan seuraamaan kahdeksannen lähdön ratsukoiden esittelyä. Ja jos radanvierellä ei näkynyt paljoa ihmisiä, niin esittelykehän laidalla kuhisi! Suuri joukko miehiä tarkasteli hevosten ja jockeyden kuntoa kovaan ääneen joristen. Syntyipä siinä joillain kahinaakin.

Oli hauskaa arvioida hevosten iän ja käytöksen perusteella, kuinka ne pärjäisivät radalla.

Poseerasimme yhteiskuvaan podiumilla, jonka vieressä oli palkintokarsina sekä punnitusalue.

Tallialueelle oli ehdottomasti pääsy kielletty, joten palasimme aitioon nauttimaan vedonlyönnistä ja virvokkeista. Myöhään illalla aitiosta kotiutui parilla tonnilla rikastuneita, kuten myös muutaman satasen hävinneitä iloisia ihmisiä. Seuraavalla kerralla meinaan mennä radan varteen seuraamaan lähtöjä.

Jumppapalloilua

Linkki videoon.

Ponipäivät jatkuvat ja tänään sain tunnille arabimaisen kauniin Lilyn. Mukana ratsasti vähemmän hevostellut saksalaismies ja expat-rouva, jonka olen kyllä nähnyt monesti tallilla mutten koskaan hevosen selässä. Hän on kovin herttainen ja jotenkin antaa kokemattoman ratsastajan mielikuvan. Olin kuitenkin väärässä: taitavasti hän luotsasi uutta 7-vuotiasta, joka oli ollut entisellä laukkaratsastajalla hunter-hevosena. Kirjava suuri tamma oli lihasköyhä, kömpelö ja hyvin kokematon kentällä työskentelyyn. Se lähinnä osasi jytyyttää etupainoisena aidanviertä.

Lily on tuotu Australiasta ja se on ollut jonkinlaisena show-ponina. Korkealle kiinnittynyt häntä, siro pää ja suuret silmät kielivät arabisukulaisista. Tamma on menettänyt onnettomuudessa toisen silmänsä ja se tekee Lilystä hieman säikyn.

Lilyä sai pitää silmällä, ettei se jättäytynyt käynnissä raahustamaan unisesti. Ravissa se jo vähän heräsikin, ja pysytteli helposti isompien hevosten perässä. Onneksi näin itsestäni ratsastuskuvia viime kerralta, sillä osasin suoristaa rintakehää aina kun tuntui että kaadun oikealle. Tai oikeastihan kaadun vasemmalle, oikean kylkeni pyrkiessä edelle vasenta, mutta se tuntuu siltä kuin kaatuisi oikealle. Ongelma on ihan satavarmana tullut yhdellä kädellä ratsastamisesta, kun on vaikeaa pitää lyhyt käsi ison satulan etupuolella. Anthony latasi, että hänhän on koko ajan sanonut shoulders back. Mutta hei kamoon! Jos ratsastaja vielä 4kk jälkeen tekee samaa, eiköhän neuvossa ole vähän parantamisen varaa.

Oli miten oli, onnistuin suoristamaan itseäni aika hyvin. Lily olisi halunnut katsella aina vain kentältä ulos, joten sain suoristella sitten sitäkin. Välillä riitti sisäohjan nostaminen ja välillä piti vähän johtaa sivulle. Olen vihdoinkin oppinut pitämään taivuttavan ohjasavun pidempään päällä, kunnes hevonen myötää. Onneksi Lily ei ole niin raskas ratsastettava, että sen vielä jaksaakin tehdä. Kivasti tamma sitten pyöristyi ja ravasi tahdikkaasti omalla moottorilla. Koska mukana oli kokemattomampi ratsastaja ja vielä kokemattomampi hevonen, ei tehty kolmikaarista uraa hankalampia tehtäviä.

Ennen laukkaamista Anthony kertoi, että Lily osaa myös mennä tosi kovaa. Valmistelin noston huonosti, mutta Lily kuitenkin älysi keinahtaa eteenpäin. Pian se rupesi kyttäämään kaikenlaista ja yritti vähän väliä kiihdyttää. Allani kulki kuin jousitettu arabihevonen, eli jumppapallo. Hyvin sai kiihdyttelyt ottaa istunnalla ja pohkeilla kiinni, ja jämäkkä johtava ohjasapu laski kyttärin pään paikoilleen. Jeskamandeera, että tuntui kivalta! Virnistelin kuin vähä-älyinen koko laukan.

Kaikki laukkapätkät molempiin suuntiin tuntui yhtä hyviltä. Viimeistä laukkapätkää Anthony kuvasi videolle. Olin jo tosi väsynyt ja myöhemmin selvisi, että olin sittenkin juonut liian vähän ja kärsin lievästä nestehukasta. Vielä kun keksisin, miten tämän ponin laukannostot tulisi valmistella. Anthony oli enemmän kuin tyytyväinen ja pyysi ratsastamaan Lilyä muutaman kerran. Halusi minun ryhtyvän kilpailemaan sillä, johon jouduin vastaamaan etten saa kun en ole jäsen. Well, we'll figure out something. Jaahas! *huutonaurua*

Lily on mennyt aika paljon lasten tunneilla ja sen kyllä huomaa. Tamma meinasi kiikuttaa minut portista ulos, kun toinen ryhmä lähti kentältä talliin. Muahaha minuapa ei niin helpolla viedäkään. Odotan tosi paljon ensi viikkoa, jolloin saan taas katsella sirojen kippurakorvien välistä!

Coco jäi tällä kertaa liikuttamatta, kun oloni oli heikko.

#23