Testiratsastus Gallopilla

Perhepiirimme pienen tragedian jälkeen mietin, olenko ihan ratsastuskunnossa. Päätin kuitenkin pitää kännykän lähellä eläinlääkärin puhelua odotellessa ja yrittää harhauttaa paniikkiajatukset ratsastukseen. Pakotin voileivän kurkusta alas ja lähdin tärisevin käsin metrolle.

Tällä kertaa oli toimistolla kourallinen muutakin porukkaa odottamassa tuntinsa alkamista. Minä pääsin ihan yksityistunnille, vaikken sellaista varannut. Ohjaajani Maria esittäytyi ja vei valmiiksi satuloidun hevosen luo.

Ratsuni tälle päivälle oli entinen laukkahevonen, englantilainen täysiveriruuna 'Fork'. Maria vahvisti säyseän näköisen ruunikon olevan aika laiska. Ohjaaja kyseli kauanko olen ratsastanut (mikä oli hassua ettei hänelle kerrottu etukäteen) ja hämmästyi pitkästä kokemuksestani. Eikä vain hämmästynyt – hän meni aikalailla lukkoon. 45 minuuttia hän hoki ettei pysty opettamaan minulle mitään uutta, koska olen niin edistynyt. Maria oli opettanut Gallopilla viitisen vuotta. Ei aiempaa kokemusta. Ratsastanut hän oli yli 10 vuotta.

Fork oli luvatun tahmea, kunnes se sai juminsa auki ja rupesi lämpeämään. Ratsastin hädintuskin sisäänratsastetun tasoista hevosta, jota ei oltu kuin juoksutettu muutama kuukausi (ratsastustunneista oli taukoa Forkin osalta). Fork kääntyi lähinnä ohjalla, pohje oli aika tuntematon käsite. Istunnalla ja äänellä vaihtoi hienosti askellajia. Hevoselle ei oltu opetettu laukannostoa käynnistä. Laukasta raviin siirtyminen oli työn takana.

Laukannostot oli aika rivakoita, johon sain palautetta ettei hevonen saa oppia tekemään sellaisia nostoja kun oppilaat ei pysy sen selässä. (mitkä oppilaat, hevonen oli juoksutettuna monta kuukautta)

Kentän pohja oli lähes ratsastamattomassa kunnossa; hyvin vetinen, upotti ja pohjasta nousi kiviä, tiilinpalasia ym. mikä voi rikkoa hevoselta jalat tai ainakin irrottaa vastalyödyt kengät. Lisäksi meillä oli selvästikin Marian kanssa kielellisiä ongelmia, kun tuntui ettemme oikein ymmärtäneet toisiamme.

Loppukaneettina Marian kommentti: "hevonen vähän hermostui kun ratsastat sitä noin muotoon, se ei ole tottunut siihen". En toki tunne kyseistä yksilöä, mutta minusta se tuntui lämpeämisen jälkeen ihan rennolta, kunhan nyt innostui laukkaamisesta. Enkä edes yrittänyt ratsastaa muotoon, yritin saada sen avuille ettei se kiikuttele minua minne sattuu. Se on mielestäni turvallisuusasia jokaisen hevosen kanssa. Se, että hevonen pyrkii siirtämään painoa takajaloille ja nostaa selkäänsä, on vaan loistava piirre!

Ainiin, ja ne varusteet olivat sitä tasoa, että pelkäsin vastinhihnojen katkeavan kesken tunnin. Hevoset sidottiin puomeihin 2mm paksuisella paalinnarun tapaisella. Mutta vaikka Fork oli vähän lihasköyhä (selkä ja takaosa, joka ei lepuuttavassa kuvassa näy), kaviot juuri kengitetty, selkä arkana (pesulla niiaili koko ylälinjan pyyhkimistä) yllättävästä tunnin ratsastuksesta se oli mieletön truupperi. Nöyränä puksutteli menemään.

Mulla on muutenkin pieni moraalinen dilemma kannattaa urheilua, joka rasittaa ihan jumalattomasti luontoa (Singaporesta laivataan tonnitolkulla pelkästään lantaa Indonesiaan, puhumattakaan muista jätteistä), joten luulen etten halua enää kannattaa sitä tässä paikassa. Mielummin maksan 30 taalaa lisää ja ratsastan koulutetulla hevosella hyvällä pohjalla, koulutetun henkilön ohjauksessa.

Tällä kertaa jaksoin itse hoitaa ratsuni tunnin jäljiltä. Suhkutellessa samalla juotin letkusta hyvin janoista ruunaa.

En onnistunut kuvaamaan kaunista päätä, mutta sympaattisen huolestunut ilme sai sydämeni sulamaan.