Vaikeiden päätöksien äärellä

Albert seisoo karsinassaan ja lepuuttaa omalaatuisesti oikeaa takajalkaa. Sukan läpi paistaa kaistale vaaleanpunaista ihoa. Takanen on lämmin ja turvonnut, mutta niin on toinenkin. Ruuna aristelee kosketusta. Näyttää tulehtuneelta riviltä. Mainitsen Katinkalle, joka toteaa "oh he just has mud fever". Takajalat muljahtelevat alta ja Katinka kehottaa ratsastamaan reippaammin "he just needs to warm up, he's a big guy". 

Ratsastamme avotaivutuksia käynnissä ja ravissa. Laukkaa. Albertilla on ihana laukka. Katinka yrittää saada minua pitämään ohjat lyhyenä ja hevosen kootumpana. Albert painaa käsille ja raipan kannustuksesta painuu vain kovempaa. 

Ratsastuksen jälkeen riisun satulan ja näen edelleen kesivän ja kohollaan olevan lyöttymän sään päällä. Olen väsynyt enkä koe ratsastamisen iloa. Raskain mielin päätän pitää taukoa ratsastuksesta täällä Singaporessa. Ehkä pääsen joskus Malesiaan maastoilemaan tai Suomeen länkkäilemään. Kahden viikon irtisanomisaika pakottaa ostamaan vielä yhden neljän kerran paketin,  mutta viimeistään syyskuussa kaikki tuntini on käytetty. 

Ristiriitaisesti on haikea olo ja samalla helpottunut; enää ei tarvitse niellä eriäviä mielipiteitä, mutta hevosia ja tallikavereita tulee ikävä.

#49

Siirtymisiä: suoria ja portaittaisia

Puolivälissä automatkaa näin taivaanrannassa vain mustaa. Tallin suunnalla satoi kaatamalla. Hyppäsin uberista katoksen suojaan ja odottelemaan kahvilan penkille sateen hellittämistä. Puoli tuntia myöhemmin sade laantui sen verran, että pääsin kävelemään talliin. Pilvet puristivat vielä lyhyen rankkasateen, kunnes muuttui kevyeksi kesäsateeksi. Pedja komensi hevosten selkään ja niin tepsuttelimme Polilan kanssa kentälle.

Tamma oli heti kevyempi kuin edellisillä kerroilla ja uskoi herkemmin raippaakin. Päivän aiheena oli siirtymiset: suorat ja portaittaiset. Portaittainen siirtyminen on aina yhtä ylempään tai alempaan askellajiin. Suora siirtyminen on haastavampi, esimerkiksi käynnistä laukkaan. Aloitimme ravi-käyntisiirtymisillä pitkällä ohjalla ja sitten nelikaarisella kiemurauralla. Suoran keskellä ravista lyhyt siirtyminen käyntiin ja kun se sujui, pysähdykseen.

Polila keveni entisestään ylöspäin siirtymiselle, mutta pysähtyminen oli hidasta ja venyvää. Laukkasiirtymisissä nostot olivat jo ihan kivoja ja laukkakin lähes miellyttävää. Nyt irtosi se reipaskin laukka kevyessä istunnassa, vaikka alkoi melovan vasemman etusen huojahtelulla. En saanut Polilaa siirtymään tasapainossa laukasta raviin, vaan tamma valui siirtymiseen etupainoisena. Tästä seurasi välittömästi vaikeus siirtyä laukasta käyntiin. Ja oikeastaanhan me painittiin pysähdykseen jo ravistakin – samasta syystä.

Pedja antoi neuvoksi nostaa kättä ylos ja nojaamaan taakse. "Se on pooloponi, se osaa pysähtyä täydestä laukasta." No joo, osaan minäkin ratsastaa vaikka millaisia siirtymisiä, mutta ei nyt vaan Polilan kanssa natsannut. Polila pysähtyi vielä huonommin ja Pedjan mielestä lantioni ei ole riittävän rento, jotta hevonen istunnalla pysähtyisi. Helpotimme siis tehtävää ratsastamalla kolmikaarista uraa laukassa. Jokaisen suoran uran puolivälissä lyhyt siirtyminen ravin kautta käyntiin ja siitä suoraan laukkaan. Nämä siirtymiset sujuivat kiitettävästi ja kevyen käden sekä pitemmän ohjan ansiosta Polila alkoi hakeutumaan satulan alle pyöreäksi.

Alkeisratsastajat vetävät hevosia niin paljon suusta, että Polilan reaktio ohjasapuun on välitön pakeneminen nostamalla päätä ylös. Luovutin jo alkutunnista ja ratsastin loppuun asti lähinnä vain pitelemällä ohjat käsissä. Pedjakaan ei kehottanut lyhentämään ohjaa, sillä Polila hyväksyi kevyen tuntuman saadessaan pitää kaulan pitkänä. Kun Polila alkoi tarjoamaan selkäänsä satulan alle, pääsin tuntumalle reisien kautta enkä vieläkään tarvinnut venkslaa ohjalla.

Viimeiset 10 minuuttia istuin harjoitusravissa ja pyysin muutaman askelen mittaisia siirtymisiä laukkaan ja takaisin raviin. Polila oli pyöreä, pehmeä ja kuuliainen. Viimein sain antaa pitkät ohjat ja kevenneltiin vielä hetki ennen loppukäyntejä. Pedja jälleen kysyi, kuinka meni. Hymyillen vastasin, että reaktio ja eteneminen olivat parempia kuin ennen. Siirtymätkään eivät olleet huonoja, varsinkaan ylös päin.

Vettä satoi kevyesti koko tunnin, joten emme olleet niin hikisiä kuin tavallisesti – vaikkakin ihan yhtä märkiä. Käytin Polilan pikapesulla (vasemman lavan pesu hampaita narskutellen) ja vein karsinaan. Oikukas tamma alkaa pääsemään ihon alle, mutta kuka nyt ei höltyisi lempeälle hörinälle. Polila hörähti viimeiset heipat kun kävin tervehtimässä Cocoa ennen kotiin lähtöä.

#48

Hikistä hommaa

Usein kun aamuisin lähden tallille, on melko viileää. Varsinkin väsyneenä, pienikin tuulenvire nostaa ihokarvat pystyyn. Kävelin metrolle 6.30 pimeässä ja hiostavassa aamussa. Sixth Avenuelle noustuani, oli vieläkin kosteampaa. Maassa oli vesilätäköitä ja ilma tuoksui sateelle. Aamu oli valjennut metrotunneleissa matkustaessani ja pilvet siirtyivät hyvää vauhtia länteen. Auringon näkeminen sateen jälkeen tarkoittaa Singaporessa hyvin kosteaa ja tukalaa keliä. Mutta ainakaan ei satanut, joten ratsastustunti pidettäisiin.

Tänäaamuna veden juominen oli jotenkin vaikeaa – vatsa ei vain halunnut ottaa nestettä vastaan. Pari kertaa nestehukasta kärsineenä, juon vaikka väkisellä sen pakollisen litran ennen ratsastustuntia. Aloitan juomisen heti herättyäni ja yleensä olen niellyt 1-1,5 litraa ennen kuin nousen hevosen selkään. Tilannetta hieman vaikeuttaa metrolla matkustaminen, sillä niin metrossa kuin metroasemillakaan ei saa syödä eikä juoda. Pahimmassa tapauksessa voi saada $500 sakot.

Sain uberin nopeasti ja saavuin ajoissa tallille. Vaihdoin vaatteet pukuhuoneessa ja venyttelin pitkään lantion ja reisien lihaksia. Raahauduin kosteudesta nuutuneena katsomaan tuntilistaa ja piristyin nähdessäni Pedjan olevan opetusvuorossa. Mutta mikä hevonen: Polila! Ainoa toivoni oli, että tamma olisi vähän pirteämpi suoraan tallista otettuna kuin edellisen tunnin jäljiltä.

Talliapulaista ei näkynyt missään, joten hain harjan ja lähdin laittamaan tammaa kuntoon. Tyypilliseen tapaansa Polila hörisi tervehdyksen, pehmeä ilme elegantilla naamalla. Heti kun tamma huomasi herkkujen puutteen, meni naama norsunvehkeelle ja hampaat välkähtivät. Tyynesti vaihdoin suuntaa, otin riimun ja laitoin tamman karsinaan kiinni. Polila narskutti hampaitaan ja haukkaili ilmaa leuat louskuen. Mutta kun en noteerannut mitenkään, tamma rauhoittui ja narskutti hampaitaan vain jos harjasin liian kovasti lavoista. Ensimmäisen kavion puhdistuksen jälkeen ei edes tarvinnut pyytää, kun koivet nousivat itsestään. Etusten kengät olivat melkein kiinni säteissä ja oli hankala puhdistaa.

Tamma tuntui jo harjatessa kipeämmältä vasemmalta puolelta tai sitten sille on tullut tavaksi kiukutella vasemmalla puolella hääräävää ihmistä. Satuloin Polilan oikealta puolelta ja se oli selvästi hämmentävää, eikä tamma irvistellyt yhtään. Polila lähti kentälle jäykin lavoin, mutta kevein askelin.

Kentällä alkoi koivet painaa ja sain patistella Polilaa liikkeelle. Pedja kysyi miksi, miten ja millaisella uralla pohkeenväistö tehdään. Perusteellisen, vaikkakin yksinkertaisen selvityksen jälkeen saimme tehtäväksi pohkeenväistöt uralla. Tavoitteena: reaction, conversation and contact. Jouduin monesti ottamaan ohjat yhteen käteen ja näyttämään raippaa toisella, kun Polila ei millään olisi halunnut väistää pohjetta. Samaa teimme myös keskihalkaisijalta uralle. Sitten teimme käynti-ravisiirtymisiä ja niissä Polila oli pehmeä ja eteni enimmäkseen hyvin. Ravi-laukkasiirtymiset olivat tuskaa, kun Polilalla on aivan kaamea laukka. Se vatkauttaa kehoaan puolelta toiselle ja taitaa sillä vasen etunen meloakin.

Pedja käski rumpauttaa kunnon laukkaan, mutta ei tamma lähtenyt vaikka seisoin jalustimilla ja mäiskäytin pari kertaa kunnolla persauksille. Polila aivan varmasti muisti minut muutaman viikon takaa eikä edes yrittänyt pukittaa. Sen lavat vaan ei anna periksi pidentää askelta. Lisäksi Polila kompastelee aivan hirveästi ja Pedja vastaa siihen etten ratsasta riittävästi eteen. Loppuravissa Polila venytti kivasti pitkillä sivuilla.

Hiki valui silmiä kirveltämään ja olin aivan loppu tunnin jälkeen. Pedja kysyi kuinka meni noin niinku omasta mielestä. Totesin, että reaktio parani loppua kohden ja välillä keskusteluyhteys pelasi ihan kivasti, mutta hukkasin sen aika-ajoin. That was positive, vastasi Pedja. Vaikka Polila on entinen pooloponi, se on niin kauan mennyt alkeistunneilla, että asennemuutos vie aikansa.

#47

Puomipalloilua

Samson ja naapurissa Coco-murunen.

Kentälle saavuttuamme Anthony kysyi, olenko aiemmin ratsastanut Samsonilla. Toki, viime viikolla. Miten meni, hän kysyi. Sanoin, että ihan hyvin. Sain vastaukseksi epäilevän ilmeen. Heh.

Tiukkana tarhatätinä johdin Samsonin käynnissä avotaivutuksiin ja pohkeenväistöihin. Sama seurasi ravissa ja Anthony ei voinut kuin kehua, että hyvin menee. Sitten ratsastettiin puomisarjoja ratana ja Samson rupesi taas vähän jarruttelemaan. Ei selvästikään ole innokas nostelemaan paksuja jalkojaan.

Herättelin ravi-laukkasiirtymisillä ja laukattiin välillä yksittäisten puomien yli. Ihan jees selviydyttiin, ja Anhony kehui miten heti alusta asti ratsastin aktiivisesti. No helppoahan se lopulta olikin, kun sain tarkemmat neuvot edellisellä viikolla Katinkalta. Helppoa, mutta raskasta.

Käytiin lopuksi kävelemässä pitkä lenkki nurmiradalla muutaman muun hevosen kanssa. Joku säpsähti jotakin ja Albert meni hetken kylkimyyryä, ponit perässä. Samson seisoi jännittyneenä aloillaan ja rentoutui kun kukaan ei lähtenyt ohi. Jatkettiin tallille päin rauhaksiin, kunnes jokin öttiäinen takertui Samsonin mahaan. Ruuna huiski, kipitti ja potki, muttei päässyt ötöstä eroon. Tempaisi se takasella kenkäni pohjaankin.

Tallinpihassa hevosenhoitaja otti Samsonin ja minä vein varusteet kuivumaan. Äkkiä taksilla kotiin ja perheen kanssa muihin puuhiin.

#46