Testiratsastus Gallopilla

Perhepiirimme pienen tragedian jälkeen mietin, olenko ihan ratsastuskunnossa. Päätin kuitenkin pitää kännykän lähellä eläinlääkärin puhelua odotellessa ja yrittää harhauttaa paniikkiajatukset ratsastukseen. Pakotin voileivän kurkusta alas ja lähdin tärisevin käsin metrolle.

Tällä kertaa oli toimistolla kourallinen muutakin porukkaa odottamassa tuntinsa alkamista. Minä pääsin ihan yksityistunnille, vaikken sellaista varannut. Ohjaajani Maria esittäytyi ja vei valmiiksi satuloidun hevosen luo.

Ratsuni tälle päivälle oli entinen laukkahevonen, englantilainen täysiveriruuna 'Fork'. Maria vahvisti säyseän näköisen ruunikon olevan aika laiska. Ohjaaja kyseli kauanko olen ratsastanut (mikä oli hassua ettei hänelle kerrottu etukäteen) ja hämmästyi pitkästä kokemuksestani. Eikä vain hämmästynyt – hän meni aikalailla lukkoon. 45 minuuttia hän hoki ettei pysty opettamaan minulle mitään uutta, koska olen niin edistynyt. Maria oli opettanut Gallopilla viitisen vuotta. Ei aiempaa kokemusta. Ratsastanut hän oli yli 10 vuotta.

Fork oli luvatun tahmea, kunnes se sai juminsa auki ja rupesi lämpeämään. Ratsastin hädintuskin sisäänratsastetun tasoista hevosta, jota ei oltu kuin juoksutettu muutama kuukausi (ratsastustunneista oli taukoa Forkin osalta). Fork kääntyi lähinnä ohjalla, pohje oli aika tuntematon käsite. Istunnalla ja äänellä vaihtoi hienosti askellajia. Hevoselle ei oltu opetettu laukannostoa käynnistä. Laukasta raviin siirtyminen oli työn takana.

Laukannostot oli aika rivakoita, johon sain palautetta ettei hevonen saa oppia tekemään sellaisia nostoja kun oppilaat ei pysy sen selässä. (mitkä oppilaat, hevonen oli juoksutettuna monta kuukautta)

Kentän pohja oli lähes ratsastamattomassa kunnossa; hyvin vetinen, upotti ja pohjasta nousi kiviä, tiilinpalasia ym. mikä voi rikkoa hevoselta jalat tai ainakin irrottaa vastalyödyt kengät. Lisäksi meillä oli selvästikin Marian kanssa kielellisiä ongelmia, kun tuntui ettemme oikein ymmärtäneet toisiamme.

Loppukaneettina Marian kommentti: "hevonen vähän hermostui kun ratsastat sitä noin muotoon, se ei ole tottunut siihen". En toki tunne kyseistä yksilöä, mutta minusta se tuntui lämpeämisen jälkeen ihan rennolta, kunhan nyt innostui laukkaamisesta. Enkä edes yrittänyt ratsastaa muotoon, yritin saada sen avuille ettei se kiikuttele minua minne sattuu. Se on mielestäni turvallisuusasia jokaisen hevosen kanssa. Se, että hevonen pyrkii siirtämään painoa takajaloille ja nostaa selkäänsä, on vaan loistava piirre!

Ainiin, ja ne varusteet olivat sitä tasoa, että pelkäsin vastinhihnojen katkeavan kesken tunnin. Hevoset sidottiin puomeihin 2mm paksuisella paalinnarun tapaisella. Mutta vaikka Fork oli vähän lihasköyhä (selkä ja takaosa, joka ei lepuuttavassa kuvassa näy), kaviot juuri kengitetty, selkä arkana (pesulla niiaili koko ylälinjan pyyhkimistä) yllättävästä tunnin ratsastuksesta se oli mieletön truupperi. Nöyränä puksutteli menemään.

Mulla on muutenkin pieni moraalinen dilemma kannattaa urheilua, joka rasittaa ihan jumalattomasti luontoa (Singaporesta laivataan tonnitolkulla pelkästään lantaa Indonesiaan, puhumattakaan muista jätteistä), joten luulen etten halua enää kannattaa sitä tässä paikassa. Mielummin maksan 30 taalaa lisää ja ratsastan koulutetulla hevosella hyvällä pohjalla, koulutetun henkilön ohjauksessa.

Tällä kertaa jaksoin itse hoitaa ratsuni tunnin jäljiltä. Suhkutellessa samalla juotin letkusta hyvin janoista ruunaa.

En onnistunut kuvaamaan kaunista päätä, mutta sympaattisen huolestunut ilme sai sydämeni sulamaan.

Arviointitunti Saddle Clubilla

Nyt en lainkaan tiedä mistä aloittaisin. Vaikkapa siitä, kun saavuin aamutohinoissaan olevalle ratsastuskoululle. 6-vuotias connemaratamma Jasmine odotti varustettuna karsinassaan, kun menin toimistoon hoitamaan maksun (30 min. 90 SGD ~57eur), sekä lainaamaan raipan. Minulle kerrottiin ohjaajani olevan Anthony ja näytettiin (luojan kiitos!) portaat selkään nousulle.

Jasmine sinnikkään toiveikkaana, joskin kohteliaasti nuuski kädet ja taskut namujen toivossa. Selkään päästyäni tunnustelin ponia tallin pihassa. Ensivaikutelma oli: kevyt kädelle ja istunnalle, raskas pohkeelle.

Ilmastointi, vessa, suihkut – kyllä täällä vaatteensa vaihtaa.

Anthony tuli esittäytymään ja kertoi, mitä arviointitunnilla haetaan. Hän ratsastaisi samalla yhden hevosen ja odottaa minun ratsastavan melko itsenäisesti, jotta hän näkee kuinka toimin. Kentälle paarustettiin peräkanaa ja hillitsin ehdotukseni sulkea portit, joita Anthony meille ratsunsa selästä avasi ja sulki.

Kentälle päästyämme heti ensimmäiseksi Anthony komensi ratsastamaan aktiivisempaa käyntiä. Hän halusi alkukäynnin olevan pitkää ja energistä, ohjat pitkänä vaikkakin tuntumalla. Noottia tulikin roikkuvista ohjista, hih. Ravissa yhtälailla yritin ihan hillerinä nostaa omaa energiatasoa, jotta saisin poninkin heräämään. Raippa toimi vaisusti pohkeen vahvistajana, mutta pikkuhiljaa me heräiltiin hommiin.

Anthony pyysi käynnissä ja ravissa pohkeenväistöjä, jotka ei odotetusti onnistuneet ravissa. Osaan raviväistöt juuri ja juuri lännenhevosella. Itsenäisemmillä pätkillä teinkin mielummin avo- ja sulkutaivutuksia ravissa.

Jasmine oli loistava opetusponi: antoi vain juuri sen verran kun pyydettiin. En yhtään ihmettele, että se on ratsastuskoulun rusettihai kouluradoilla. Onneksi sillä on myös hyvin pehmeät liikkeet, joten hieman lämmettyäni pystyin mukavasti istumaan harjoitusravissa.

Anthony kysyi otetaanko seuraavaksi laukkaa. Tietysti, tätihän laukkaa aina kun vain on mahdollista! Nostot oli vähän hakusessa, kun ei pohje mennyt ihan kunnolla läpi. Laukkaan kuitenkin päästiin ja siinä jopa pysyttiin. Ensin ympyrällä ja sitten Anthony antoi luvan siirtyä kaviouralle. Aloitimme vasemmasta laukasta, joka tuntui kankealta, joten nousin pian matalaan kevytistuntaan ja poni rentoutuikin heti. Ihana viilettää valkealla poniinilla pyörivää, pehmeää laukkaa.

Oikeassa kierroksessa laukka oli helpompi, jonka Anthonykin huomasi ja pyysi pidentämään ja lyhentämään laukkaa. Hienosti Jasmine vastasi apuihin – varsinkin siihen lyhentämiseen! Tästä saatiin kommentti: excellent, you are very comfortable in canter.

Loppuun tein muutamia ravi-laukka siirtymisiä ja ne alkoikin tuntumaan paremmilta. Loppuravissa pyysin venyttämään kaulaa ja ihan nätisti Jasmine rentoutui matalampaan muotoon. Tauoilla katselin Anthonyn (ja muiden) ratsastusta ja pidin näkemästäni.

Onko mahdollista saavuttaa flow siten ettei ratsasta tietoisesti? Kun Anthony ei kommentoinut istuntaani, en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Annoin mennä vaan eikä ole hajuakaan, miten hullunkurisen etupainoisesti sitä on pötkitty menemään. Anthonyn vähäisistä kommenteista veikkaan, että ihan siedettäviltä näytettiin. Suurin muutos tehdään siihen energisyyteen. Tai ehkä saan joskus alleni sellasen Henkan näköisen ihanan täykkäriruunan, jonka ratsastaja valitteli liiallista energisyyyttä ;)

Puolituntinen meni tosi nopeasti, mutta silti tuntui kuin olisin tehnyt yli tunnin treenin. Eteen ratsastaminen 30 asteen helteessä oli todella, todella raskasta. Kun ei se Suomen oloissakaan mulle herkkua ole. Joten nolokseni myönnän, että jaksoin viedä satulan ja annoin tallipojan viedä ratsuni suihkuun. Kun olin juonut ja sopinut jatkosta toimistolla, kävin vielä kerran kiittämässä Jasminea ennen kotiin lähtöä.

Googletin jälkikäteen ohjaajani, eikä hän pelkästään näyttänyt pätevältä: Anthony Lowry.

Jasmine tunnin jälkeen pestynä odottelee kuivikkeita ja heiniä.

Gallop Stablen toinen pettymys

Perjantaiaamuna 6:45 raahasin tallikassin ovesta ulos ja jätin muun perheen vielä unilleen.

Ratsastustunnin piti alkaa klo 8, joten ihmettelin suljettuja portteja ja pimeää toimistorakennusta 7:45. Kahdeksalta saapui tyttö avaamaan ofiisia ja hieman hämmentyneellä ilmeellä kysyi "do you have a lesson today?". Yhtäkkiä olikin tilanne, jossa juuri sinä aamuna oli ratsastuksen opettaja ilmoittanut olevansa kuumeessa.

Arvailut sikseen, mutta tilanne on se, että tuntia siirrettiin jälleen viikolla. Kattellaan taas seuraavana perjantaina.

Gallop Stable

Kello on puolen yön enkä saa unta. Viimeisin tallivierailu on mietityttänyt kaikkien muiden kiireiden keskellä, enkä ole saanut ajatuksiani järjestykseen. 

Yllättävän sähköpostivaihdon jälkeen vierailin Gallop Stablen Bukit Timahin tiloissa perjantaina. Paikalla käyty keskustelu oli myös hyvin mielenkiintoinen, vaikkakaan ei selvittänyt ristiriitaisia ajatuksiani.

Ratsutiloja Gallop Stablella on kolme, joista yksi on remontin alla. Bukit Timahissa sijaitsevan Horsecityn tallialueella on noin 90 ponia ja 15 hevosta. Kaikki lopetukselta pelastettuja ja vähintään kolme vuotta tilalla olleita. Hevoset ovat odotetusti radoilta poistuneita laukkahevosia, ja ne näyttivätkin täysiverisiltä.

Gallop Stablen konsepti poikkeaa muista siinä mielessä, että se tarjoaa tunteja ilman jäsenyyttä. Ratsastustunnit ovat kohtuullisemman hintaisia ja toivotun hevosen voi jopa liisata omaan käyttöön. Kentät olivat pieniä ja niitä oli monta. Tunnilla on mieluiten maksimissaan kolme ratsukkoa, mutta voidaan venyä viiteen.

Jälleen vierailuni ajoittui keskipäivän tienoille, joten yhtään tuntia en päässyt näkemään. Hevoset olivat hyväkuntoisia – joskin hieman lihasköyhiä – ja odottivat tyynesti päiväruokia karsinoissaan. Oman tuntini sain varattua seuraavan viikon (eli kirjoittaessani tämän viikon) perjantaille. Yritän päästä katsomaan iltapäivätuntia aiemmin, jos vain mitenkään ehdin.

Asia etenee, vaikkakin hitaammin kuin toivoisin :D

Alueelle oli tallin lisäksi ympätty päiväkoti, aromihoitola, kahvila, urheilukauppa ja vaikka mitä. Ei ikinä Suomessa...

Hukkareissu

Pyrkimyksenä oli käydä tutustumassa Gallop Stablen ratsastuskouluun. Sen verran huonosti vielä tunnen paikkoja, etten huomannut Google Mapsin osoittavan ihan eri osoitteeseen kuin tallin nettisivuilla luki.

Käännyttyäni monikaistaiselta Pasir Ris Drivelta puistotielle, liikenteen äänen tukahdutti rehevä Pasir Ris Park ja enää kuului kaskaiden sirinä. Onneksi MRT-asemalta kävelyä oli vain kilometri, sillä tallialue oli kokonaan remontissa. Oli kuulemma ollut yli vuoden.

No minkäs mahtaa – hukkareissu. Tulipa silti käveltyä kauniissa puistossa, hyvin hoidetuilla poluilla ja tutustuin jälleen uuteen osaan saartamme.

Vierailu Saddle Clubilla

Vihdoinkin. Viimeinkin. Kaksi kuukautta Singaporessa ja tänään lähdin ensimmäiselle tallikierrokselleni. Kärrättyäni lapsen päiväkotiin suunnistin Bukit Timahin Saddle Clubille. Kahden metrolinjan matka kesti 17 minuuttia ja Sixth Avenuen MRT-asemalla pohdin loppumatkaani. Kävellen vai taksilla? Aamulla oli satanut, joten ilma oli mukavan 'viileä'. Päätin lopulta kävellä 1,6 kilometriä, joka osoittautui olevan lähes koko matkan ylämäkeen.

Puolessa välissä matkaa suuri kyltti neuvoo kääntymään pienemmälle tielle.

Käännyttyäni pois isolta tieltä, kulki toisella puolellani lähes koko matkan upea nurmikaistale. Nurmelle oli ripoteltu maastoesteitä! Suunpieliä alkoi tietysti tässä vaiheessa nykiä. Vasta saavuttuani tallin nurkalle, haistoin hevoset. Lämpimät, ihanat hevoset.

Kyllä tuossa kelpaisi päästellä!

Kosteusprosentin ollessa 80 ei pilvinen taivas vähentänyt hikoamista, joten kävelin suoraan viihtyisään Riders Cafehen. Palvelu oli hyvin ystävällistä, vaikka tunsin olevani alipukeutunut hikisissä shortseissani freesien hellemekkojen keskellä. Kahvilassa oli pöytiintarjoilu, tsih! Istuin kahvilan parvekkeella ja ihailin siistiä ympäristöä, nautiskellen ice mochaani.

Suurta puoliveristä juoksutettiin aivan nenäni edessä pienessä hiekka-aitauksessa ja tiirailin sen alapuolella näkyvää yksityistallia. Hevosilla oli hyvin avoimet karsinat, joiden pohjalla oli kumimatto sekä paksulti purua.

Kuvitella jos tässä voisi ratsastustunnin jälkeen nauttia viilentävät.

Yksityistallialuetta kahvilan parvekkeelta.

Jäisen omenamehun jälkeen lähdin etsimään ratsastuskoulun toimistoa, jonka löysin aidatun tallialueen perältä. Jätettyäni anomuksen arviointitunnille, kävin vilkaisemassa ratsastuskentän (singaporelaiset RAKASTAVAT anomuksia, hakemuksia ja lomakkeita). Kenttiä olikin kaksi, joiden vehreään ympäristöön oli ripoteltu penkkejä. Harmikseni en nähnyt yhtään tuntia, sillä ne pidetään kello 7-10 ja seuraavat illalla.

Toinen kenttä. Pohjalla hiekka&kuitusekoitus.

 

Kentille johtava tie. Alla molemmin puolin nurmisuoraa maastoesteineen.

Olin näköjään niin täpinöissäni, etten kuvannut hevosia lainkaan! Tuntihevosia on 42, joista suurin osa englannintäysiverisen ja irlanninhevosten/ponien risteytyksiä. Ne näyttivätkin vankkarakenteisilta ja ilokseni hyväkuntoisilta, rennon tyytyväisiltä karsinoissaan. Tyytyväinen olin myös 1,6 kilometrin alamäkeen, sillä aurinko rupesi paistamaan ja sen myötä lämpötila nousemaan. Toivottavasti pääsen tunnille pian – kuinkahan tädin käy!