Lempeä jättiläinen

Tiesin odottaa Pedjan tuntia lauantaille, mutta hätkähdin luettuani listalta ratsuni: Albert. Vaaleanrautias ruuna on ainakin 170 cm korkea ja letkeäliikkeinen. Monet, erityisesti naiset, vieroksuvat tai pelkäävät sitä. Albertin sanotaan olevan raskas, arvaamaton ja heittävän ilkeitä pukkeja. Usein olen nähnyt Albertilla käytettävän gramaaneja – hätäjarruina – ja niistä huolimatta ryöstävän hurjana ympäri kenttää. Pedja ei usko gramaanien tehoon Albertilla, vaan uskoo ruunan taistelevan niitä vastaan ja on luultavasti oikeassa.

Ensimmäisen kerran näin Albertin tunnilla, se kulki jännittyneesti pää pystyssä passiivisen teinipojan alla. Se näytti herkältä ja koostaan huolimatta mukavaliikkeiseltä. Sanoin Anthonylle haluavani ratsastaa sillä joskus, mutta en oikein saanut siihen vastausta. Heh. Nyt kun molemmat Albertin vakioratsastajat (sekä Anthony) olivat lomalla, sain viimeinkin tilaisuuden.

Albert odotti karsinassa satuloituna ja se kääntyi kutsusta luokse ovelle. Vaivihkaa se oli siirtämässä etukaviotaan jalalleni, mutta ehdittyäni huomauttaa asiasta, se kohteliaasti muutti mieltään. Satulavyötä kiristäessäni, kuulin kun hampaat haukkasivat ilmaa lähellä kylkeäni. Ojentaessani kättä ohjalle, Albert haukkasi uudestaan korvat luimussa. Törmättyään nyrkkiini, kääntyi korvat höröön ja ruuna katseli minua uteliaasti. Ajattelin antaa sille miellyttävämpää ajateltavaa ja rupesin hieromaan sen kaulaa. Albert osoittautuikin äärettömän kutiavaksi hevoseksi ja melkein käpertyi syliin sään ja lavan rapsuttelusta.

Katsokaa nyt tuota epävarmaa ilmettä. Piti rapsuttaa korvien
välistä, että sai edes vähän  jännittyneisyyttä pois naamalta.

Kun viimein oli aika lähteä, Albertilla kesti hetken saada itsensä liikkeelle. Minusta tuntui kuin se olisi ollut ihan yhtä epäuskoinen pienestä ratsastajastaan kuin kaikki muutkin tallilaiset. Siivosti kuitenkin päästiin korokkeelle, selkään ja tallinpihalle odottamaan lähtöä. Nauratin ohikulkijoita raapimalla Albertin säkää, kun ruuna nautti ilveillen, huuli pitkänä tötterönä.

Kentällä Pedja käski ratsastaa Albertia pitkällä ohjalla ja odottaa sen alkavan luottaa minuun. Albert vaappui joka suuntaan, eikä meinannut millään herätä liikkeelle. Käytin varovasti raippaa, kun olen kuullut siitä tulevan ne kammottavat pukit. Albert ei kuitenkaan kuin hieman huiskauttanut häntää ja askelsi tahdikkaammin eteen. Taisi pukit tulla kovemmasta kannusten käytöstä tai jos raippaa käytti samalla kun pidättää ohjista.

Hyvin pian Albert alkoi laskemaan niskaansa ja samalla painamaan kädelle. En tehnyt ohjilla mitään, vaan polkaisin jalalla ja samalla kiristin vatsalihaksia. Niin ruuna keveni edestä ja nosti selkäänsä. Albert ei ole ollenkaan raskas, kun sitä ei pakota mitenkään. Se tuntuu suorastaan nöyrältä ja miellyttämisen haluiselta!

Kolmikaarisella kiemurauralla Albert kyllä taipui, mutta se ei meinannut samalla haluta liikkua eteen. Pienen jumppaamisen jälkeen pääsimme taipuisuudesta ja tahdista yhteisymmärrykseen. Sitten teimme ravi-laukka siirtymisiä. Ensimmäisen laukannoston tein kevyestä ravista ja jäin kevyeeseen istuntaan. Sitten kun sain sisäpohjetta tahdittamalla laukan oikeasti rullaamaan, istuin hiljaa alas. Pedjalta sateli kehuja hevosen rentoudesta ja eteenpyrkimyksestä.

Loppuravit pitkin ohjin ei enää edennyt omalla moottorilla, mutta fiksu Albert tiesi tunnin olevan ohi ja odotti vain talliin pääsyä. Pedja kehui, että näkee minussa jo kehitystä, erityisesti itseluottamuksessani. Voihan se hyvin olla, etten ole niin itsevarma, kun hevoset ovat niin erilaisia kuin mihin olen viimeisen kymmenen vuoden aikana tottunut.

Vein Albertin suihkuun, kun se reppana hikoili niin että silmienkin päältä tiputteli. Seurustelin sen kanssa vielä hetken ja päästin karsinaansa piehtaroimaan. Toivottavasti pääsen ratsastamaan sillä toistekin!

#32

Coco-murustelua

Kello soi 6.00. Vaiennan sen haparoiden ja yritän nousta hiljaa. Kännykkä putoaa kolisten lattialle ja yöpöydällä olevat esineet rahisevat, kun etsin särkylääkkeitä. Kipeä korva on herättänyt joka yö ottamaan kivunlievitystä.

Pukeutuessani sporttiliivin kuminauhan napsahdus kuulostaa hiljaisuudessa paukahdukselta. Hiuksia harjatessa harja putoaa kolisten lattialle. Hipsin keittiöön. Kofeiinitablettia etsiessäni pudotan jääkaapin ovesta ison magneetin lattialle. On mahdotonta olla hiljaa!!

Myöhästyin metrosta, mutta ehkä muistin sukkani tällä kertaa... Tuntilista oli hämmentävä: ei opettajaa eikä self-ride merkintää. Ratsastaisin Cocolla!

Tervehdysten ja tuttujen säätöjen jälkeen hinauduimme Cocon kanssa kentälle. Katinka huikkasi liittymään kuuden muun ratsukon joukkoon. Asia selvä. Noukin raipan käteen ja aloin saamaan poniin eloa. Tyynesti lämmiteltiin ja laukannostotkin sujuivat yhteisymmärryksessä. Humputeltiin ok ponilaukkaa kummassakin kierroksessa.

Pari kertaa Coco keräsi koipia alle ottaakseen ritolat, mutta sain sen rentoutumaan nopeasti, joten vältyttiin äkkilähdöiltä. Katinka näki yhden ja ehti sanomaan Oh, here we go vaikka poni rauhoittui jo ennen lauseen päättymistä. Se on niin herkkis ruuna – kunpa joku ostaisi sen omakseen.

Katinka pyysi tekemään avotaivutuksia, jotta saisin oikean pohkeen läpi. Coco paransi hieman ja tunsin ajoittain selän nousevan satulan alle. Kiva! Mutta sitten olikin jo aika lopettaa.

Coco tuntui paljon paremmalta, kun se on käynyt säännöllisesti tunneilla ja päässyt tarhaan sekä kävelykoneeseen. Suihkuun jonotimme vihreällä ja pesun jälkeen pääsimme levolle.

#31

Seurallinen pusupoika

Kadonneen pohjeavun metsästys

Yritin heti alkuunsa herkistää Lilyn pohkeelle, kuten viikko sitten Pedjan tunnilla. Mutta mikähän lie oli, kun tamma säntäsi aina pohkeen edelle tai raahusti sen takana. Johtuiko se taas possujunassa kulkemisesta, mene ja tiedä. Ja kun ei kerran pohje mennyt perille, mitä luulette tapahtuneen kolmikaarisilla kiemuraurilla tai pohkeenväistöissä. Viime viikon nätit laukannostot olivat muistoissa vain, kun pää pystyssä juostiin kiitoravin kautta. Ääh.

Uutena tehtävänä oli lyhyen sivun keskeltä puoliympyrä, josta jatkoimme diagonaalille lisätyssä ravissa. Lily lisäsi upeasti jalasta. Pienenä miinuksena näihin lisäyksiin oli ohjalla makaaminen. Loppuravit jälleen tampattiin kuin junaraiteilla. Kun lähdimme kentältä, porttien avaaminen ja sulkeminen sujui niin täydellisesti ettei mitään rajaa.

Anthony oli kokonaisuuteen tyytyväinen, kun tamma liikkui eteen. Mulle jäi vähän irrallinen olo, kun pelasimme yhteen vain hetkittäin ja muun ajan haahuilimme omiamme.

Tänään en päässyt hoitamaan Lilyä pois, kun sille tuli talutusratsastaja ratsastustunnille. Hyvän viilennyksen poni sai. Kuulin myös, että Anthony on pari viikkoa reissussa, joten saamme jälleen sijaisopettajan. Harmilliessti Pedja ehtii omalta reissultaan takaisin vasta 18. päivä, joten on vielä mysteeri kuka opettaa ensi viikolla.

#30