Ponin lennättämistä

Lily ja kurkistava Rosie.

Lauantaina Anthony valmensi viikonloppukisoihin osallistuvaa ratsukkoa, joten ryhmämme sai sijaisopettajan. Pedja, eli Predrag Marjanovic on tuttu näky tallialueella ja hevosen selässä. Minulla on ollut hieman ronskin ratsastajan kuva tästä pitkänhuiskeasta herrasta. Pedja käveli perässämme kentälle ja käski hoputtamaan Lilyä kävelemään reippaammin. Sanoin ettei se oikein onnistu kun hetken perästä taas laahustaa. Silmät tuikkien Pedja näytti kouluraippaa kädessään ja tarjoutui antamaan vauhtia. Naurahdin reaktion olevan korkeintaan pukittelua, muttei eteen päin pyrkimistä. Pedja lupasi todistaa toisin.

Pedja pyysi meidät kolme ratsukkoa kentän keskelle ja kysyi missä vaiheessa olemme. Vastaukseni oli helppo: täytyy saada Lily reagoimaan jalalle. Pedjalla oli kaikille oivat ohjeet perusteluineen – tiesin heti tunnista tulevan hyvän! Lilyn lääke oli tänään tämä: pyydä eteen, napakat taputukset jalalla ja lopuksi raipalla jos liikettä ei tapahdu. Tämänhän pitäisi olla minulle selvää pässinlihaa, olen tehnyt tätä vuosia! Jotenkin en taaskaan vaan ole osannut viedä asiaa loppuun asti. No, alkuun 'lennättäminen' toimi hyvin ja Lily lisäsi hienosti vireystasoa.

Yhtäkkiä Lily alkoi hyytyä ihan kunnolla, kunnes kävelimme etanavauhtia ja lopulta pysähdyimme. Tunsin Lilyn köyristävän selkää, joten odotin sillä olevan kakkahätä. Mutta mitä vielä, se vanha akka vain paistatteli päivää! Olin lähettämässä ponia liikkeelle hyväksi todetuilla vaiheilla, kunnes jouduin käyttämään raippaaa. Ei reaktiota, ei edes hännän heilautusta. Siitähän tuli sellainen huomauttelujen sarja, jotka kerta toisensa jälkeen annoin vähän kovemmin. Pedja käski läväyttää ihan kunnolla, jota noudatin vain osin. Lily potkaisi napakasti sivuun ja hypähti liikkeelle, hieroin sen kaulaa kiitokseksi Pedjan kehuessa pitkin ohjin hölkyttämistämme.

Täytyy tässä vaiheessa muistuttaa, että Lily kulkee yleensä pikkulasten tunneilla. Siellä se on saanut hölkyttää pää polvissa, eikä muksut ole uskaltaneet kuin istua kyydissä.

No, tästä lähtien tamma vastasi pohkeisiini paljon nopeammin ja herkemmin. Poni oppi ettei tätä ratsastajaa pikku potkut säikäytä, eikä eteenpäin hypähtämisestä jäädä ohjiin roikkumaan. Pedja pyysi tekemään itsenäisesti ravi-laukka siirtymisiä. Laukannostot olivat rauhallisia ja laukka tahdikasta ja eteen pyrkivää. Lily kulki selkä alhaalla ja pää koholla, mutta se pysyi rauhallisena. Luulen, että osa sen vouhkaamisesta on tullut siitä ettei se jaksa kantaa itseään vaikka sitä siihen vaaditaankin.

Pedja tarjosi minulle sen, mitä olen salaa Anthonyltä yrittänyt tehdä: saada hevonen ensin liikkumaan eteen ja sitten vasta pyytää muita asioita. Muutamien laukkasiirtymisten jälkeen Lily hakeutui itse satulan alle pehmeään peräänantoon. Eikä sitä 'pelottanut' katsomot tai toiset hevoset! Hei me laukattiin koko porukka yhtäaikaa, samalla kentällä pyöri kaksi muuta ratsukkoa milloin mitäkin askellajia! Eikä kukaan törmännyt eikä kuollut, heh...

Lily oli kiitettävän näppärä puikkelehtimaan milloin minkäkin hevosten välistä, luottaen etten anna kenenkään tulla kohtisuoraan päin. Pikkutamma ei myöskään tuntenut vetoa osaston perään, kun kaikki menivät omia polkujaan. Pedja huomautteli jäykästä lantiostani koko laukkaamisen ajan ja minun olikin vaikea saada itseni rentoutumaan sisään kaatuvan ponin selkään. Lilyn oikaisu saa jäädä johonkin toiseen kertaan, nyt olimme tyytyväisiä tästä rennosta eteen pyrkimyksestä!

Loppuraveista nautimme kumpikin, kun pitkin ohjin pitkää ja matalaa ravia tampattiin hyvässä tahdissa. Pedjakin kehui, että näyttää poni luottavaiselta ja eteenpäin pyrkivältä. Jäimme kävelemään toisten kavereiden jatkettua talliin. Lily oli aivan hikinen ja puuskutteli korvat höröllään. Kun viimein lähdimme tallia kohti, pyysin Lilyn portin viereen. Yritän suosia vasenta puolta, jotta ponilla on aina mahdollisuus nähdä portti kunnolla. Sain avattua ja suljettua kentän kiinteän portin, päästämättä kertaakaan siitä irti. Kehuin tammaa vuolaasti ja tepsuttelimme mäkeä alas viimeiselle portille. Brunssiaika lähestyi, joten autoja tuli ja meni, mutta Lily tyynesti kuunteli miten halusin sen portilla toimivan.

Idioottimainen hangonkeksihymy naamalla ratsastin satulahuoneen viereen ja laskeuduin satulasta. Olen nähnyt Lilyn kiskovan päätään, kun siltä yritetään ottaa suitsia pois. Silloinhan sille on jäänyt kuolaimet suuhun ja pieni paniikki siitä on tietysti seurannut. Mun kanssa se on ollut lähinnä pientä jännitystä, mutta kun odotan Lilyn laskevan päätään ennen kuin otin suitset pois, se antaa ne rauhassa pois. Tänään Lily ei reagoinut suitsien poistamiseen mitenkään.

Nuoren näköinen tallityttö Pam on Lilyn entinen groomi ja hän vieläkin viettää ponin kanssa niin paljon aikaa kuin ehtii. Hän tuli ottamaan Lilyn varusteet ja kyseli tunnin sujumista. Pamin kanssa kehuttiin Lilyä kilpaa, on se vaan niin erityisen ihana tapaus. Lily tykkää hoitajastaan myös paljon, sillä olen kuullut tamman hörähtelevän Pamin perään vaikkei tämä ole ollut tulossa lähellekään ponien puolta.

Perusteellisen suihkun jälkeen seurustelin hetken Lilyn kanssa karsinassa. Kävin auttamassa erästä yksinäistä opettajaa viiden alkeisratsastajan kanssa ja sitten läksin kotiin.

#29

Lentävä yksisilmäinen

Viime ratsastustunnista on kaksi viikkoa aikaa, enkä ole ehtinyt kynäilemään siitä tarinaa. Alkuhömpötykset taisi sujua ihan normaaliin tahtiin, mutta laukkaaminen olikin sitten niin jännittävää. Katsomon puoleinen pitkä sivu laukattiin joka kerta poikittain ja muutenkin oltiin aika pörheinä. Anthonyltä tuli ohjeena, että laukkaa vaan toisessa päädyssä kun täällä on niin pelottavaa. No en kyllä usko siihen pätkääkään, kun ei katsomo pelottanut ennen laukkaamista yhtään. Taitaa laukkaaminen ratsastajan kanssa olla vieläkin erityisohjelma tuollaiselle pikkulasten raahustajalle. Pörhöttäminenhän on minulle ihan tuttua, että ei siinä kuskia jännittänyt lainkaan. Voimat siinä kyllä loppui kesken, kun ei kuitenkaan ollut arabin herkkä poni.

#28

Jälkikirjoitus: Nyt muistinkin, että kun ei ravilisäykset oikein onnistuneet, Anthony laittoi mulle kannukset. Löydettiin pienet, jotka menivät kapeaan buutsiin. Varovasti tunnustellen niillä oli hyvin tehoa. Kysyin Anthonyltä, milloin Lilyllä on viimeksi ollut kannukset ja vastauksena tuli: never. No kiva, jatketaan siis varovasti! Mutta hyvin meni jalka läpi, kun tamma niitä ihmetteli.

Yritin käydä kuvaamassa yläkentän jylhää maisemaa, mutta eihän se tietenkään kameralle tallentunut.

Yläkentälle johtava tie. Yleensä suuntaamme vasemmalla näkyvän sillan kautta, sillä tulemme nurmiradalta, eli kentän suunnalta eikä suoraan tallista.

Mikä pettymys! Kuvaan en saanut korkeuseroja ja pilvisyyskin haittaa horisontin näkymää.

Erityisesti hevosen selästä, selkeällä säällä näkymät olisivat huikeat!

Kotimatkalla pusikoissa rasahteli, kun puolen metrin mittaiset liskot pyrkivät karkuun. Upea lintu lakkasi laulamasta, kun huomasi minun jääneen kameran kanssa tuijottamaan. Minnehän tuokin portti johtaa...

Keulimista ja pierupukkeja

Harmaa aamu alkoi satulavyön etsimisellä. Edellisellä kerralla löydetty satula oli sentään paikoillaan Lilyn telineessä. Päästään arka Lily otti hoitotilanteen rennosti lyhyen niskahieronnan jälkeen. Tamma suorastaan käänsi päätään syliin, jota se ei aiemmin ollut minulle tehnyt. Mentiin taas yläkentälle ja Lilyn askel tavalliseen tapaan tahmautui astuessaan portista sisään.

Alkuravien jälkeen otettiin pohkeenväistöjä käynnissä. Erään vasemmalle väistämisen päätteeksi Lily yhtäkkiä heitti jalat levälleen ja tuijotti maahan. Ennen kuin kerkesin sen ihmeempää tekemään, poni hypähti takajaloilleen ja iski vuoron perään etusia maahan. Näin sivusilmällä etujalkojen kiepahtavan ulkokautta kaaressa maahan. Sitten Lily teki salamannopeita väistöliikkeitä, takaosan pysyessä paikoillaan, kuin hakien pakosuuntaa. Näytin pehmeästi suunnan ja pyysin istunnalla käyntiä. Yllätyksekseni poni lähti haparoiden kävelemään tarjottuun suuntaan. Hengittelimme hetken ja sitten jatkettiin reippaasti, hyvin pyöreänä eteenpäin.

Diagonaaleilla ei tänään lisäykset onnistuneet, parhaimmillaan Lily vain tikkasi kovempaa vauhtia. En millään saanut tammaa avuille, se vain puoliajatuksissaan teki mitä pyydettiin. Muutamia kertoja onnistuin saamaan ulkopohkeen läpi ja ponin suoraksi kantamaan rehellisesti itsensä.

Ison Albert-ruunan säikähdyksen ja Lilyn paniikkikohtauksen jälkeen Anthony pyysi laukat varovasti yksi kerrallaan. Kun ne pohkeet eivät edelleenkään olleet läpi, Lilyn nostot olivat ihan karseita. Laukka taas oli ISOA, ylämäkeen tamppausta. Tänään laukkasin isolla hevosella, enkä pienellä ponilla. WAU! Tunsin, että Lily oli vain semisti avuilla ja olin varautunut ihan kaikkeen. Mitään ei sitten kuitenkaan tapahtunut. Vielä kun satula pysyisi paikoillaan...

Viimeiset ravit oli muutoin tahmeita, mutta aina kun jäimme muista jälkeen, Lily lisäsi kevyesti ja korrektisti muut kiinni. Harjoitusravissa otettiin siirtymisiä pysähdykseen. Kovalla työllä sain Lilyn pysähtymään takaosalleen ja osa ravisiirtymisistä oli riittävän energisiä. Pientä turhautumista vaille oikein hyvä tunti.

Löysin pesupaikalta hierontahanskan, joten Lily sai ansaitsemansa hierontapesun. Vietyäni sen karsinaansa, oli Cocon vuoro.

Cocon kävin kuorimassa purukerroksen alta, puin juoksutuskamppeet ja talutin pienelle juoksutusareenalle. Tässä vaiheessa oli alkanut tihuttamaan vettä, mutta olin jo valmiiksi hiestä märkä. Käveltyään hetken, poni siirtyi pyynnöstäni raviin. Yhtäkkiä Coco kuuli jotain ja lähti komeiden pierupukkien säestämänä kiitolaukkaan. Kierroksen huhkittuaan poni rauhoittui ja laukkasi kelvollista, rauhallista laukkaa.

Ruunan lämmettyä, pyysin ajoittain pitempää ravia ja hyvin se Cocoksi venyikin, jännittymättä tai rikkomatta laukalle. Toiseenkin kierrokseen ensimmäinen laukka käynnistyi pierupukeilla, mutta siitä ei enää seurannut kiitolaukkaa. Työstin vasenta laukkaa siirtymisillä ja reippaammalla tahdilla. Vasen takanen vaan ei pysty ponnistamaan kunnolla. Kiva oli kuitenkin seurata, että Coco työskentelee rennommin ilman ratsastajaa, vaikka kaula ei pehmeästi myötääkään.

Vietyäni Cocon karsinaansa lounaalle, kävin toimistolla kuittaamassa ratsastustuntini. Juttelin Anthonyn kanssa Lilyn satulasta. Sanoin, että satula kippailee ja irtoaa selästä laukassa. Jos poni loikkaa sillä hetkellä sivuun, meikä lentää kaaressa. Sivusta kuunnellut Paddy heitti, että "sulla pitää vaan olla parempi tasapaino niin et lennä". No, enkös juuri siksi käy täällä kun mulla ei ole? ja siihen ei Paddylla ollut vastausta. Heh.

Sateen takia en ottanut kuvia, kännykän ollessa kuivassa pukuhuoneessa turvassa.

#27