Ohjajumppaa

Singaporessa aurinko nousee joka aamu seitsemältä ja laskee joka ilta seitsemältä. Odottaessani kyytiä taksitolpalla kello 7.30, seurasin auringon hidasta paarustamista taivaalle. Vartin kuluttua meinasi jo iskeä epätoivo, kunnes näin vihreällä TAXI-kyltillä lähestyvän pirssin.

Aurinko nousee tallialueella.

Siitä onkin kauan, kun minut on tervehditty kunnon hörinällä. Ihku täykkäri sai palkakseen hellimishetken.

Olin edelleenkin jäykkänä Enzon jäljiltä, joten ilahduin luettuani tuntilistasta ratsuni nimen: Carter. Kimo, keskikokoinen ruuna antoi aika laimean ensivaikutelman. Ehkä tyypillinen tuntiratsu: oli vaan. Tuntilistasta kävi myös ilmi, että Anthonyn tilalla opettaisi nuori irlantilaismies Paddy (täytyy selvittää sukunimi ja googlettaa lisätietoja).

Ratsureimani Carter.

Carteria sai sitäkin ihan urakalla tuupiskella ja herätellä, eikä motivaatiotikku hetkauttanut sitä lainkaan. Noin 10 minuutin ankaran keventelyn jälkeen Carter sentään taipui ja kyseli vähän "mitähän sulle saisi olla". Ruuna ei painanut käsille, mutta kyllä sitä oli vaikea saada eteen ja ylös.

Sitten kun sain VAKUUTETTUA ratsuni liikkeelle, Paddy pyysi ratsastamaan Carterin pyöreäksi. Hetken kuluttua Paddy toisti toiveensa, joten piti kysyä MITEN. "Ota ulko-ohja tuelle, ratsasta eteen ja leikittele sisäohjalla". Niin olin ennen ohjetta tehnytkin, joten ohje ei oikein auttanut. "Potkaise sisäpohkeella. Okei nyt se myötäsi, huomasitko?". No huomasin, vaikka se kestikin vain puoli askelta. Sitten muistin ratsastavani vähän erilaista hevosta, joten unohdin leikittelyn ja jumppasin sisäohjalla reiluilla liikkeillä. Haa, johan rupesi lyyti kirjoittamaan ja Carter pyöristymään.

Paddy moitti – ylläripylläri! – pitkistä ohjista, joita keräilin oikeastaan koko tunnin. Kehaisi, että sain Carterin myötäämään nopeasti. Ei kuulemma ole ihan helpoimmasta päästä. Mutta voi jessus, että se vaatii karmeaa reisikontaktia! Joskus kavereiden kanssa käytiin tätä reisikontaktikeskustelua, kuinka toiset hevoset eivät voi sietää sitä ja toiset vaatii ihan h*mona. Ja reisien lisäksi sitä ohjajumppaa ja ajoittaista sisäpohkeen napautusta. Harjoitusravi olisi ollut helpompaa juurikin sen reisikontaktin takia – ja Carterilla oli ihana ravi!! Voin vain kuvitella miten hienolta liitokaviolta se näyttää!

Valuin vuolaasti hikeä jo varmaan 20 minuutin jälkeen. Vielä oli laukatkin tekemäti! Paddy ei ollut niin militaristisen tarkka possujunan väleistä tai järjestyksestä, mutta possujunassa silti laukattiin kärjestä häntään. Samat haasteet oli meillä laukassa kuin oli ravissakin: reippaammin eteen ja lyhyemmät ohjat. Viimeinen laukka sujuikin jo vähemmän syvässä muodossa, mutta reippaammin.

Tykkäsin Paddyn tyylistä kysellä ja selittää apujen merkitystä, eteen-ylös ratsastamisen erosta kyntöauraan jne. Kuulin tuttuja termejä, kuten lateral work to get horses more supple. Hän seuloi nopeasti jokaisen ratsastajan helmasynnit ja auttoi korjaamaan niitä ymmärrettävästi selittämällä.

En ihan heti yhdistäisi tallialueelle tämmöistä kylttiä.

Pesupaikkoja riittää.

Lisää pesupaikkoja. Tien yli portista siirrytään nurmialueelle ja kentille.

Tällä tallilla hevoset pääsevät kavereidenkin kanssa jaloittelemaan. Parempi se pienikin tarha kuin ei tarhaa ollenkaan?

#3

Kankeaa etunojakönkkää

Kerrankin olin aamulla ajoissa ja matkasin rauhaksiin Sixth Avenuelle. Sain taksin lennosta melko pian, joten olin tallilla vaihtamassa vaatteita jo puoli kahdeksan. Kolme varttia koko matkaan – ei paha! Tuntilistasta kävi ilmi, että tänään ratsastaisin hevosta nimeltään Enzo. Uteliaisuuttani lunttasin, että Jasmine pääsi estetunnille. Suunnistin karsinalle, josta minua tarkkaili lempeä musta ruuna. Enzo on mukavan pieni, ehkä noin 152 senttinen.

Klipattu ja ihovaivainen musta tupsujalka.

Tänään tunnilla oli tutun Carolinen lisäksi hänen tyttärensä ja nelikymppisenä ratsastamisen aloittanut japanilaisrouva, mutta ei Julieta. Enzo veti kevyesti eteenpäin, joten ainakaan minun ei tarvinnut tuuppia vauhtia. Taipuisuus taas puuttui ruunalta kokonaan. Anthony kertoi, että Enzolla enimmäkseen hypätään (eikös estehevosiakin lämmitellä ja läpiratsasteta...). Ruuna oli kankea kuin betoniporsas ja kääntyi vain suoralla rungolla, joka ei olisi minua haitannut ollenkaan. Ongelma tuli siitä, kun Anthony pyysi kuitenkin taivuttamaan ja asettamaan kaareville urille.

Ei siis auttanut kuin sinnitellä ja keksiä keinoja saada alta juokseva hevonen alle. Pidätteet – niin ohjilla kuin istunnallakin – ja poikittavat avut menivät ihan kuuroille korville. Lopulta sain jonkinlaisen kontaktin reisillä, joiden avulla sain pehmeämmin muut avut läpi. Enzo alkoi rentoutumaan melko pian, ja kun se kulki pyöreänä, se kuunteli auliimmin tempon säätelyä. Oikea kierros oli Enzolle paljon vaikeampi.

Tehtävät oli tänään possujunassa helppoja: suunnanvaihteluita ja pääty-ympyröitä ravissa.

Ensimmäiseksi laukannostoksi Anthony keräsi muut ratsukot kentän keskelle. Jos vaikka Enzo ryöstäytyy käsistä. Vähän jännäsin saanko pötikän kääntymään ympyrälle jos se lähtee. Olin satavarma, ettei ohjissa roikkuminen ainakaan auttaisi. Rentoutin itseni, ja muutaman harha-askeleen jälkeen Enzo seurasi nostavaa sisäpohjetta rauhalliseen laukkaan. Seuraavat nostot tapahtuivat helposti ja pehmeästi. Oli erikoisen tuntuista kääntää pökkelö laukkaympyrälle, jossa se ei oikeasti taipunut lainkaan. Hämmästyksekseni laukka ei rikkonut raville kulmissakaan. En voi sanoa, että laukkaaminen Enzolla olisi mukavaa. Ensimmäisen laukan jälkeen laukattiin taas possujunassa, kärjestä häntään.

Laukkojen jälkeen ylitettiin kahta ravipuomia, ensin keventäen ja sitten kevyessä istunnassa. Sujui meiltä kuin pala kakkua. Oikeassa kierroksessa jouduin pari kertaa ihan tosissaan huomauttamaan Enzolle pidätteiden läpimenosta. Se kannatti ja viimeisille oikean kierroksen puomeille Enzo kääntyi nätisti avuilla.

Voin vain kuvitella, miten epävarman ratsastajan olisi lähes mahdotonta olla roikkumatta ohjissa. Enzo pikkuisen kyttäilee, mutta se haluaa miellyttää ratsastajaa ja se on siitä huolissaan. Kaikkiaan onnistunut tunti vähän vaikealla hevosella (tai oikeastaan hevosessa ei ole vikaa vaan sen läpiratsastus puuttuu). Ohjat alkavat pysyä paremmin käsissä, mutta vahvasti liikkunut Enzo sai jatkuvasti istuntani kippaamaan etunojaan. Anthonylta tuli useita kehotuksia leuan nostamisesta ja hartioiden siirtämisestä taakse. Muutenkin oli vähän vaikeampi asettua mukavasti estesatulaan.

Olin tunnin jälkeen ihan puhki. Erityisesti alaselkä huusi lepoa, kun lähdimme jäähdyttelykävelylle viidakkopoluille maastoradan yläpuolelle. Huokaisin kanssaratsastajille siitä ja sain hämmästyneitä kommentteja "but it looked so effortless!". Toivottavasti saan joskus jonkun kuvaamaan tuntia...

Tunnin jälkeen Enzo pääsi kutinaa helpottavalle lääkepesulle. Kuvassa odotellaan vielä lähtöä.

#2

Possujunassa

Heräsin aamulla tyttäreni hyräilyyn. MITÄ KELLO ON?! Seitsemän! Taisin olla liian uupunut kuullakseni herätyskellon pimputusta. Hyppäsin vaatteisiin ja hissiä odotellessani tilasin taksin. Julkisilla olisin myöhästynyt.

Taksi ja liikenne kulkivat sujuvasti, joten ehdin hyvissä ajoin tallille vaihtamaan vaatteita. Listalta kävi ilmi, että ratsastin edelleen Jasminella Anthonyn ohjauksessa – kiva! Seurassani ratsastivat ranskalaisrouva Caroline ja singaporelainen tuottajayrittäjä Julie.

Jasminea satuloitiin, joten ehdin hörppiä vettä ennen kolmen vartin hikijumppaa. Vain hevoset saavat minut pihalle ilman aamukahvia...

Siirryimme porukalla kentälle jo ennen kahdeksaa. Alkukäyntien aikana tutustuimme toisiimme ja samalla yritin tuuppia Jasminea hereille. Sulut ja avot tuntuvat olevan harvinaisempia tehtäviä kuin pohkeenväistöt. Muutaman kerran oikaistuani Jasminen punkevaa lapaa, alkoi tamma tarjota nättejä taivutuksia. Anthony saapui paikalle ja käski meidät osastoon. En voinut olla ajattelematta, kuinka kokemattomassa seurassa ratsastin.

Caroline kuulosti vuosikausia ratsastaneelta, ja hänen tyttärensä myös kilpailee Saddle Clubin hevosilla. He etsivät tallilta yhteistä liisinkihevosta. Julie oli aloittanut Clubilla ratsastamisen viisi vuotta aiemmin. Hän ratsasti siihen nähden aika hyvin, joka selittyikin pian sillä, että hän ratsasti neljä kertaa viikossa. Julie liisaa ratsastamaansa voikkoruunaa April.

Possujunassa ratsastettiin kevyessä ravissa serpenttiinejä. Vasemmalle taipuminen oli Jasminelle kankeampaa, mutta aika nopeasti lämpeni taivutuksille. Eteen ratsastaminen oli oli viime kertaa vaivattomampaa, liekö tuntia aiempi aika vaikuttanut Jasmineen positiivisesti.

Raviin istuminen tuntui paljon mukavammalta viime kertaan verrattuna. Jasminen työntäessä omalla moottorillaan eteenpäin, oli varmaan minunkin helpompi rentoutua rytmiin. Serpenttiinit olivat tehtävänä tuttua, joten ajelin autopilotilla ja nautin vain tamman tasaisista liikkeistä. Anthony ei tällä kertaa joutunut huomauttamaan energisyydestä, mutta korjasi muutamia kertoja eteenpäin valahtaneita olkapäitäni. Ja roikkuvia ohjia, hih! Hän ei myöskään joutunut kertaakaan huomauttamaan asetuksesta tai riittävästä taivutuksesta.

Laukkaan siirryttiin omalla vuorollamme, ensimmäisen laukatessa jonon hännille. Kenttä oli onneksi niin iso, että siinä ehti mukavasti säätelemään tempoa. Laukkakierrokseen kuului myös pääty-ympyrä. Jasmine ei vieläkään rehellisesti vastannut pohkeisiin, joten nostot vaati pari uusintayritystä onnistuakseen. Anthony kehotti käyttämään raippaa reippaammalla kädellä, käyttämäni näppäisy ei selvästikään riittänyt Jasminelle.

Vaihdoimme suuntaa ja oikean kierroksen laukat nousivat nätimmin. Yksi oli Anthonyn suusta jopa very good. Se olikin ainoa, joka nousi välittömästi ensimmäisestä pohjeavusta.

Loppukäynneille siirryttiin varjoisalle nurmiradalle. Anthony käveli mukana ja jutustelimme mukavia kävellessämme. Hän ystävällisesti kommentoi hapuilevaa ratsastamistani "It's only your second time with her."

Tällä kertaa jaksoin suihkuttaa Jasminen itse ja lähdimme vielä lopuksi syöttelemään hevosia nurmelle. Kivaa!

#1