Oi Romeo, Romeo!

Saavuttuani tallille, törmäsin heti tuttuihin, jotka hihkaisivat "You're riding Romeo!". Tiedän Romeosta vain, että sekin on hieman arvaamaton sillä se säikkyy. Paddy on pudonnut siltä pahastikin. Tietenkin olen myös havainnut Romeon olevan siropäinen ja suurisilmäinen kimo.

Tapasin Romeon makaamasta karsinassaan. Pääsin viereen kyykkysilteen ja siihen olisin voinut jäädä pitkäksikin aikaa. Hommat kuitenkin odottivat, joten patistin ponin ylös. Harjasin juuri Romeon päätä, kun talliapulainen saapui varusteiden kanssa. "How can you brush his head like that?", en tiennyt mitä vastata. Kysyin, että miten sitten ja hän kuulemma sitoo hevosen aina kiinni. Romeo ei anna koskea päähänsä kuin sidottuna. Nähtyään varusteet ja apulaisen, Romeo ei päästänyt minua toiselle kyljelle vaan käänsi takapuoltaan kohti korvat luimussa. Pyysin hänet ottamaan hevosen kiinni. Romeo antoi mennä laittamaan ohjat kaulalle ja ponista hävisi jännite saman tien.

Putsasin etukaviot, mutta kun siirryin takajalalle painoi Romeo koko painonsa sille. Jaahas. Maanittelin hetken ja kokeilin olla kiero, mutta poni veti joka kerran pitemmän korren. Sillä taitaa olla aiheesta enemmänkin kokemusta. Viimeisellä yrityksellä uhkasi koko poni kaatua päälleni. Eipä siinä onnistunut talliapulainenkaan. Herra katsoi kelloaan ja totesi sen olevan liian paljon. Myönsin, että kerkesin näkemään kengättömät takakaviot eikä niissä lattatassuissa ollut putsattavaa.

Romeo ei varsinaisesti tunnu kaltoinkohdellulta, mutta se on niin herkkä kosketukselle että luulen sen saaneen yliannostuksen kiireisistä ja rivakoista ihmisistä. Se on hirmu säpäkkä, tuijottaa valkuaiset suurina, pää jännittyneesti ylhäällä pois päin ihmisestä. Silitystäkin se värähtää kuin sähköiskusta.

Karsinasta se raahusti ulos kuin vanha lehmä, tummat silmät aivan levollisina. Selkään noustessa Romeo taitaa olla tähän asti ratsastamistani koulun hevosista ainoa, joka ei ole yrittänyt punkea liikkeelle ilman lupaa. Ponimaisesta olemuksestaan huolimatta Romeo on kapea. Miellyttävästi keinahdellen käpsyttelimme kentälle. Olin jälleen ainoa ponin selässä, kun muut ratsastivat isoilla täysi- ja puoliverisillä. Hienosti Romeo pysyi niiden matkassa, sillä pikkuruunalla onkin ihanan lennokas ja matkaavoittava ravi. Diagonaaleilla pötkittiin hienoa lisättyä ravia, josta tietysti Anthony oli tyytyväinen.

Oikea käsi menee olkapäätä myöten eteen, vasen kylki lyttyssä. Miten tuosta voisikaan väistää vasemmalle... Apua!

Kuten aina ratsastaessani, yritän pysyä jatkuvasti skarppina ja tänäänkin se pelasti putoamiselta: edellä oleva Foxy 'säikähti' auki jätettyä roskista. Se hyppäsi selkä köyryssä sivuun uralta, ratsastajan vielä roikkuessa kyydissä. Suuri rautias jatkoi säntäilyään, kunnes ratsastaja kokosi itsensä ja sai hevosen hallintaan. Romeo teki vain pienen niiauksen ja kun en reagoinut asiaan sen kummemmin, se jatkoi ravaamista vähän hölmistyneen oloisena. Se ei selvästikään tiennyt oliko tilanne päällä vai ei. Minua niin nauratti!

Osastossa ratsastimme kaariuria ja pääty-ympyröitä. Onneksi Romeo vastaa istuntaan hyvin. Aina kun huomasin sen punkaavan lapaa sisään, korjasin istuntaa ulkosyrjälle ja poni korjasi asetuksensa. Tosi hyvä! Romeo eteni melko hyvin itsestään, joten en väsyttänyt itseäni tuuppimalla hevosta eteen. Aluksi Romeo sävähti raipan kosketuksesta voimakkaasti, mutta tunnin edetessä se vain heräsi huomautuksesta liikkeelle.

Teimme siirtymisiä ravista pysähdykseen ja jälleen raviin. Romeo oli näissä näppärä ja pysähtyi aina tasajaloin. Mutta hemmetti, kun se aina jyysti pysähdykseen kuin kyntöaura. Painoi kädelle niin maan pirusti ja vatsalihakseni huusivat armoa, kun rutistin pitääkseni itseni tasapainossa. Ja juu, yritin kaikkia osaamiani jalka- ja istuntatemppuja, mutta pysähdykseen ne eivät aina onnistuneet. Seistessä levotonta kuolaimen kilkuttelua, mutta liikkeellelähdöt oli siistejä.

Koska ratsastimme isolla kentällä, mahduimme laukkaamaan pareittain isoille pääty-ympyröille. Anthony varoitti Romeon pelkäävän toisia hevosia, joten pidin silmällä myös kohtaamistilanteita. Olen nähnyt Romeon säikähtävän naapuriareenallakin ratsastettavaa hevosta, vaikka aita oli välissä. Nostot olivat oikeastaan aika kivoja, ja tunsin laukan olevan iso (ainakin mulle). Harmi vaan etten saanut laukkaa etenemään riittävästi, joten etupainoisen selässä oli hankala istua.

Viimeisenä tehtävänä oli pohkeenväistöjä ravissa. Ravipohkeenväistö vasemmalle oli jotain aivan surkeaa. Suorastaan mitätöntä. Oikealle se sujuu ihan hyvin! Tarvitsen rautalankavääntöä joltakin ja pian.

Juuri kun olin viemässä Romeota suihkun jälkeen karsinaan, näin kengittäjän. Vaihdoimme kuulumisia ja kysyin, onko Romeo haastava kengitettävä. Kuulemma on potkaissut Meliä useamman kerran ja kaatuillut. Viimeksi kengitys hoidettiin avustajan ja huulipuristimen kanssa. No kappas.

Pienen tauon jälkeen lähdin tervehtimään Cocoa. Ensin se tuli ovelle, nuuhki kämmeneni ja mulkaisten kääntyi takaseinälle. Menin sen luo ja yritin silittää, ja Coco käveli vain pois päin! Olikohan joku kenties vähän harmistunut, kun en ole käynyt vähään aikaan...

Harjaus ja varusteiden laitto sujui kuitenkin sovussa ja läksin viemään Cocoa pienelle juoksutuskentälle. Ratsastuskentät olivat kirkkaassa auringonpaisteessa, joten valitsin mielummin varjoisan juoksutuskentän. En laittanut sivuohjia, kun halusin nähdä, miten Coco suhtautuu juoksuttamiseen. En myöskään ottanut juoksutusraippaa.

Kivasti Coco seurasi kehoa, ja selvästi se ymmärsi sanat trot, canter ja walk. Coco oli hauska: se molemmissa kierroksissa otti irrottavat pukit ensimmäisessä raviin lähdössä. Sitä joutui meinaan vähän patistamaan, että lähti kehälle eikä pyrkisi vaan syliin seurustelemaan. Pukin jälkeen se ravasi ihan tyynesti

Ensimmäinen laukannosto tapahtui oikeaan kierrokseen juoksemalla, eli ei kovin hyvin. Sitten kuului jokin ääni, jota en ehtinyt rekisteröimään ja Coco säntäsi kiitolaukkaan. Aika monta kierrosta se viitsi hönkiä, vaikka pylly takajalkojen välissä kiito kesti vain yhden kierroksen. Jännite näytti jääneen päälle. Muutaman kierroksen jälkeen yritin hilata ponia pienemmälle ympyrälle saadakseni sen raviin, mutta Coco pisti passiivisesti hanttiin.

Ravin ja kävelyn jälkeen vaihdettiin suuntaa ja nosto vasemmassa kierroksessa tapahtui nätisti. Vasen laukka vaan oli paljon jäykempää. Sisätakajalka ei pääse kunnolla alle, joten laukka on tosi töpöä. Katsotaan, auttaisiko sivuohjat seuraavalla kerralla. Erään oriin kanssa kumi-chambon ainakin auttoi houkuttelemaan laukasta laadukkaampaa.

Palkkioksi poni pääsi vihreälle, mutta sen verran hankalaa oli syöminen kuolaimet suussa että lähdettiin karsinaan lounaalle.

#22

Kaamea kaatosade, kaamea Casper

11.9. lauantaiaamu oli selkeä. Yhtäkkiä taivas pimeni kuin valokatkaisijasta olisi käännetty. Emme nousseet hevosten selkään vaan jäimme hetkeksi odottamaan. Vartin päästä vettä tuli kaatamalla ja kuohusi pieninä jokina pitkin kouruja. Keräännyimme lipan alle toimiston edustalle ja Anthony piti meille teoriatunnin.

Mikä on hevosen leposyke, lämpötila ja mitkä ovat kivun merkkejä. Mistä tietää, että hevonen on terve. Kuinka usein kengitetään ja raspataan, ja milloin kutsutaan eläinlääkäri.  Mitä hevosen ruokinnassa on otettava huomioon ja miten nopeasti sitä voi muuttaa. Miten hevosen ruoansulatus toimii. Kysymykset olivat hurjan helppoja, kun on nappulasta asti tehnyt muutakin kuin ratsastanut. Muille se ei ollut ihan niin selkeää ja keskustelut olivat kiinnostavia. Ainoa missä arvelin yläkanttiin, oli kavion kasvu: kuinka nopeasti kavio kasvaa koko mittansa. Kavio-ongelmaisia seuranneena, se tuntuu paljon pidemmältä kuin 9 kuukautta!

Taivas alkoi seljetä ja Anthony tarjosi, että saisimme ratsastaa itsenäisesti jos halusimme. Maksu peritään joka tapauksessa, sillä Saddle Clubin ainoana selkeänä miinuksena se ei ota vastuuta tuntien peruuntumisesta edes sään takia. Jos ei sään takia voi ratsastaa, tarjotaan sijaistoimintona teoriaa. Aika kallista teoriaa 74 euron hintaan...

Anthony oli valinnut minulle Casperin, jolla ei oltu viime kuukausina ratsastettu paljoa. En oikein saanut selville miksi. Kirjava ruuna oli lihasköyhä ja vaappui tasapainottomana jo käynnissä. Meillä ei synkannut sitten yhtään: en meinannut saada hevosesta irti käyntiä kummempaa. Raipasta takamukselle tuli mielenosoituksellinen pukki ja kun kääntäessä väänsi väkisin lapaa ulos sai raipasta kaulalle, tuli köyryhyppy. Sillain etu-taka-etu-takaloikkaa humputeltiin, kunnes sain tosi nättejä siirtymisiä käynnistä raviin. Jahka laukka nousi, se pysyi huolellisella ylläpidolla tasatahtisena.

Pidin suosiolla hikijumpan lyhyenä, sillä seuraavana vuorossa oli Coco-murunen. Ai että tuntui kotoisalta poninselältä! Päätin ottaa Anthonyn kehottamat suuret taivuttelut ohjelmaan ja jättää muut temput tulevaisuuteen. Coco vertyessään taipui ihan nätisti käynnissä ja ravissa, mutta edelleenkään en saanut ravia venymään. Se ei selvästikään ole sateisena viikkona päässyt tarhaan, kun oli niin kankea.

Tarhauksen puute oli selvintä laukassa: vaikeasti ylläpidettävä oli. Poni otti vain yhdet ritolat, kun tunsi minun voimieni loppuvan ja turhautumisen tunteen. On se himputin paljon herkempi reagoimaan ihmisen mielialaan kuin koulun hevoset keskimäärin. Cocoa ei yhtään jännittänyt pieni työmaa kentän laidalla, vaan nätisti käänsi korvansa takaisin minuun, kun huomautin herpaantumisesta.

Vihreällä Coco taas otti kovasti kontaktia ja puhalteli naamalle syömisen ohella. Harmittavasti piti jo yhdeltätoista kiirehtiä takaisin kotiin perheen luokse.

#21

Maitohapoilla

Kirjoitan lauantain 27.8. tunnista myöhässä, kun työt ja 'yksinhuoltajuus' on vienyt voimat. Tunnilla oli samoja naamoja edelliskerralta sekä pari uutta. Coco oli ihan kamalan jännittynyt koko tunnin. Se jopa pyrähdyksessään löi turpansa aidantolppaan ja tietysti pelästyi entistä enemmän. Anthonyn mielestä isompi, viiden ratsukon ryhmä ei sovi Cocolle. Mene ja tiedä, mistä tuuli.

Tuttujen kuvioiden lisäksi Anthony pyysi pääty-ympyrälle ja nostamaan jalustimet kaulalle "All except Miia – unless you want to try?". No minähän en periksi anna, joten pysäytin ponin ja nostin jalustimet kaulalle. Hyvinhän meidän harjoitusraviharjoittelut meni, vaikka Coco ei jännittymiseltään ihan niin paljon saanut itseään venytettyä kuin tavallisesti.

Anthony kehui, että hyvin meni ja että lopuksi ponikin rentoutui vähän. Totesin lopen uupuneena, että jospa seuraavalle kerralle otettaisiin mulle jokin toinen hevonen. No sehän sopii tuumasi ope ja pyysi tuntien jälkeen ratsastamaan Cocon vielä erikseen. Lupasin kokeilla, sujuuko se yhtään paremmin jos päästäisiin vähän rauhallisempaan nurkkaan.

Suihkun ja syöttelyn jälkeen raahustin kotiin lounaalle.

#20