Haikeat hyvästit

Kirjoitusmotivaatio on ollut hieman hukassa, kun loppu häämötti. Kaksi viimeistä kertaa ratsastin Cocolla Katinkan silmien alla. Karsinassa seurasin ponin käytöstä hieman tarkemmin: kun menin rapsuttelemaan, Coco välillä rentoutui niin että näytti mistä kutittaa. Mutta kun puin kypärän päähän ja rupesin laittamaan hanskoja, Coco alkoi hengittämään raskaasti. Kylkiluut tulivat esiin, kun poni pumppasi vatsalihaksillaan huohottaen. Ponin ilmekin oli sulkeutunut, eikä se tullut kutsusta luokse. En ole mikää ekspertti, mutta ensimmäisenä ei tullut mieleen happy athlete.

Hirveästi meitä ei tunnilla ohjattu, mutta Coco sai kehuja hyvästä käytöksestä ja erinomaisista etuosakäännöksistä. Pikkuruuna on todella helppo pitää käännöksessä suorana ja liikkeessä. Se seuraa tarkasti istuntaa väistäessään pohjetta. Pohkeenväistöt käynnissä sujui ihan ookoo ja ravissakin Cocolta nähtiin yritystä.

Viimeisellä tunnilla Coco pärskähteli ja päristeli rentoutumisen merkiksi. Poni hakeutui satulan alle käynnissä ja piti olla tarkkana ettei se karannut kuolaimen taakse, selkä tyhjänä. Ravissa ja laukassa edelleen aika jäykkää, muttei sentään pelokkaan jännittynyttä.

Viimeisen tunnin jälkeen lähdimme nurmiradalle kävelemään. Coco pureskeli hermostuneesti kuolainta ja ylipyöristi kaulaansa. Hienosti se silti malttoi kävellä neljän muun hevosen kärjessä. Tallille saavuttuamme talliapulainen riisui Cocon ja vein ponin suihkuun.

Kiireisestä aamustani huolimatta, vein Cocon vielä vihreälle syömään. Eräs ratsastuksenohjaaja kysyi olenko ennen vienyt Cocoa ulos ja käski varoa väkijoukkoja ja ääniä. En viitsinyt mainita, että Coco korkeintaan säpsähtää jos vaan itse pysyy rauhallisena ja oikeassa paikassa hevoseen nähden. Aivan kuin Coco olisi muistanut kaikki ne edelliset syöttelykerrat, se odotti lupaa ennen kuin painoi turvan nurmeen. Ja kuten ennenkin, Coco välillä keskeytti syömisen puhaltaakseen poskeani.

Sitten Coco painoi hellästi turpansa käsivarrelleni ja lähti kävelemään. Seurasin vähän jäljestä ja poni kääntyi katsomaan minua pari kertaa. Coco pysähtyi ja nuuski maata kuuluvasti, alkoi kuopia ja tiesin sen käyvän maate. Siirryin sen etupuolelle ja Coco alkoi piehtaroimaan. Olen kuullut, että jotkut hevoset nousevat piehtaroimasta rivakkaan ja saattavat lähteä käsistäkin. Coco, pieni rakettiponi, vain nousi jaloilleen. Rikkinäinen riimu melkein irti päästä roikkuen, ravisteli ja jatkoi syömistä. Asetin riimun takaisin paikoilleen ja jonkin ajan kuluttua kävelimme takaisin karsinaan. Haikeaa, niin haikeaa, mutta rapsutin Cocon otsaa viimeisen kerran ja lähdin kotiin.

Rakas rakettiponi

#52
#53