Karsinalle tultuani, kutsuin Cocoa. Ja sieltä se työnsi päänsä heti puomin yli, tullen vastaan! Ihana poni! Irroitin martingaalin ja löysäsin turpahihnat. Coco työnsi hellästi pään syliin ja siinä me hetki halailtiin. Kaverin muksut olivat tietysti ihan haltioissaan, heh.
Tuntiporukka oli nuorta teiniä Claraa lukuunottamatta vieras ja muutaman vilkaisun perusteella kokeneempia kuin tiistain ryhmäläiset yleensä. Poni tuntui paremmalta jo alkuverryttelyssä ja syykin oli ihana: Coco on päässyt joka päivä tarhaan! Se kuulemma revittelee aikalailla, eli on päässyt purkamaan tylsyyttään omin nokkineen.
Saimme verrytellä vapaasti. Taivuttelujen lisäksi otin paljon siirtymisiä ja etu- sekä takaosan väistättämisiä. Kaverini muksut sen verran rytistelivät pensaikossa, että jätin suosiolla raipan pois kun jatkoin kevyeen raviin. Tarhaus on vaikuttanut taipuisuuden parantumisen lisäksi tietysti hermoihinkin. Coco jaksoi pysyä hallinnassa, vaikka kasvattelikin kierroksia kuullessaan jännittäviä ääniä. Tosi kiva!
Tunti myös jatkui vapaassa järjestyksessä, eli ei enää possujunaa – jeeee! Saimme Cocon kanssa pyöriä oman maun mukaan, sillä Anthony keskittyi aika paljon ratsastuskoulun uuteen hevoseen. Laukkaamista ei saatu vieläkään mennä porukassa, mutta sentään pareittain. Kyllä mua vähän nauratti...
Ratsastimme isolla estekentällä, joten valitsin tarkoituksella teitä estetolppien välistä ja muutoinkin epätavallisista väleistä. Näin ei kumpikaan herpaannuttu keskittymisestä matkustelemaan aidanviertä. Coco meni rennointa ponilaukkaa ikinä ja oikeaan kierrokseen se taipui välillä jopa rehellisesti. Muutamissa kohdissa tunsin ponin valmistelevan lähtöä, mutta kun hengittelin vaan syvään, se ei missään vaiheessa poistunut avuilta. Oltiin niin tyytyväisiä, Anthony ja minä.
Tunnin jälkeen normitoiminnot: suihku ja vihreälle. Syöttelyn ohessa Coco jatkoi jutusteluaan tulemalla aina hetkeksi luokse. Sen ilme oli sen näköinen kuin olisi ihmetellyt, missä olen oikein ollut. Haha, mainio otus – eikä se edes ole arabi.
#19
